Valmistuminen - maaliin pääsy

Ammattikorkeakoulun työvuoteen kuuluvat valmistumispäivät, joita SAMKissa on vuosittain yhteensä seitsemän. Tänään neljä Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusohjelmassa opiskellutta sai tutkintotodistuksen.

- Urakka on ollut rankka, totesivat kaikki kolme paikalla ollutta. Kun teoriaopinnot loppuvat 2. opiskeluvuoden jälkeen, vaatii kovaa itsekuria etsiä se aika, jolloin istahtaa työpöytänsä ääreen opinnäytetyön pariin. Valmistumispäivänä voikin onnitella itseään siitä, että ei ole luovuttanut, vaan on puurtanut maaliin saakka.

Valmistumisjuhlassa hymy on herkässä kaikilla kolmella valmistuneella. - Parasta on, että opinnäytetyö tuottaa tuloksia. Meillä on alettu miettiä visiota ja strategiaa”, toteaa Hanne. Johanna puolestaan on saanut juhlaan mukaan aviopuolisonsa ja lapsensa. -Jatkamme juhlimista risteilyllä, perhe toteaa iloisena kahvipöydässä istuessaan.

Valmistumisjuhla osuu tällä kertaa joulun kynnykselle. Hyvän joulun toivotuksin saattelen valmistuneet kotimatkalle. Rauhallista joulua toivottelen blogin lukijoillekin. Tammikuun puolenvälin paikkeilla jatkan kirjoittelua valintakoeprosessista ja muista ajankohtaisista aiheista.

Heli Mattila

Tärkeä, vaikea päivämäärä

Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusohjelman valintakoepäivä on torstai 27.5.2010. Päivämäärä päätettiin tavallista aikaisemmin: marraskuussa. Nyt se on näkyvissä muun muassa webbisivuillamme ja voimme kertoa sen niille tiedustelijoille, jotka sitä eivät ole löytäneet.

Kun vuonna 2007 olin ensimmäistä kertaa vastuussa valintakokeesta, en arvannut kuinka tarkoin valintakokeen päivämäärä kannattaa harkita. Saimme melko myöhäisessä vaiheessa tietoomme aikarajat, joiden sisällä valintakoe piti järjestää. Siitä valittiin päivä, joka sopi valintakokeeseen osallistuville opettajille ja antoi pisimmän mahdollisen ajan kirjallisen kokeen arviointiin. Otimme huomioon myös toisten yamk-koulutusohjelmien valintakoepäivät, koska meillä saattoi olla samoja hakijoita.

Jätimme kuitenkin huomioimatta, että valintakoekutsut tulee lähettää kirjallisena postitse ja että hakijoiden tulee saada kutsu riittävän ajoissa. Vuonna 2007 olimme ensimmäistä kertaa mukana yhteisvalinnassa, mikä tarkoittaa sitä, että hakijoiden hakukelpoisuudet tarkistaa hakutoimisto. Sama toimisto lähettää meille hakijoiden osoitetiedot.

Vuonna 2007 osoitetiedot saatiin kuutta päivää ennen valintakoepäivää, joka oli maanantai. Postin kulkuun piti varata 2 – 3 päivää, sillä helatorstai sattui tuolle viikolle. Kun vielä pyysimme hakijoita varaamaan haastatteluajan puhelimitse, yhtälöstä tuli mahdoton. Piti turvautua sähköpostiin ja kertoa tulossa olevasta kirjeestä ja yhteydenottopyynnöstä. Jotenkin tilanteesta selvittiin, osin ehkä sen vuoksi, että tuona vuonna hakijoita oli varsin vähän.

Koska hakijoiden osoitteet saadaan edelleen melko myöhäisessä vaiheessa ja koska edelleenkin pyydämme hakijoita varaamaan haastatteluajan puhelimitse, on varminta siirtää valintakoepäivä myöhemmäksi. Tänäkin vuonna se on toukokuun viimeisen viikon torstai. Silti en voi olla miettimättä, milloin saamme luvan luopua postin käytöstä ja siirtyä sähköisiin kutsuihin.

Heli Mattila

Tekstiä valtakunnalliseen oppaaseen

Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusohjelmaa esitellään muun muassa Opetushallituksen julkaisemassa oppaassa. Tekstin pituudesta annetaan tarkat ohjeet: Teksti ei saa ylittää 600:aa merkkiä.

600 merkkiä on käsittämättömän vähän. Siihen on puristettava todella oleellisin asia koulutusohjelmastamme sillä tavoin, että teksti erottuu myönteisesti 14 muun ammattikorkeakoulun vastaavan koulutusohjelman esittelyn joukosta.

Jo syyskuussa sain viestinnän ja markkinoinnin suunnittelijaltamme Elinalta sähköpostin, jossa kehotettiin tarkistamaan, onko vuoden 2009 oppaan teksti ajan tasalla. Kyllähän siinä oli oleellisia asioita, kuten koulutuksen painopisteet: johtaminen ja liiketoimintaosaaminen. Se millä erotumme noista 14 muusta koulutusohjelmasta on omien johtaja- ja yrittäjäominaisuuksien tunnistaminen ja kehittäminen. Tämäkin löytyi viime vuoden tekstistä. Muut tarvittavat tiedot, joita ei voi jättää pois, olivat koulutuspaikkakunta, koulutuksen kesto ja pohjakoulutusvaatimukset. Lähiopetusjärjestelyistä on edelleen syytä mainita, koska se kiinnostaa suuresti hakijoita.

Katsoin tällä kertaa aiheelliseksi lisätä ensi vuoden koulutusoppaan tietoihin, että meillä opiskellaan pääasiassa ryhmissä. Asiaa korostetaan valintakokeessa, mutta silti se saattaa tulla jollekin yllätyksenä. Joku saattaa kuvitella, että koulutuksemme on yliopistomaista luentojen ja kirjojen tenttimistä sekä mahdollisesti verkkotehtävien tekemistä itsenäisesti ja omassa tahdissa opiskellen. Kun ryhmissä opiskelusta kerrotaan eri yhteyksissä, yllätyksiä ei pääse tulemaan. Sitä paitsi tämä opiskelumuoto on onnistunut erinomaisesti kahden viimeisimmän ryhmän kohdalla, joten se tulee jatkumaan.

Koska jotain lisätään, jotain muuta pitää jättää oppaan tekstistä pois. Luotan siihen, että tässä yhteydessä ei tarvitse mainita tutkinnon rinnastetamisesta ylempään tiedekorkeakoulututkintoon. Näin saan esittelyn mahtumaan taas 600 merkkiin. Valtakunnallisen oppaan teksti lähtee ajoissa (ja käsittämättömän aikaisin) eteenpäin.

Heli Mattila

Neljäkymmentä aloituspaikkaa

Ammattikorkeakoulun opiskelijavalinta on tätä nykyä varsin pitkä prosessi. SAMKissa se alkaa niihin aikoihin, kun keväällä valitut vahvistavat ottavansa opiskelupaikan vastaan.

Ylemmät amk-tutkinnot kuuluvat aikuiskoulutuspaikkojen kiintiöön, josta SAMKin johtoryhmä määrittelee vuosittain kunkin koulutusohjelman aloituspaikat. Kesällä 2009Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen aloituspaikkamääräksi vuonna 2010 alkavaan koulutukseen päätettiin esittää neljäkymmentä.

Neljäkymmentä aloituspaikkaa on kaksi kertaa enemmän kuin parina edellisvuotena ja enemmän kuin koskaan koulutusohjelmamme historiassa. Se tarkoittaa koulutusohjelman vahvistumista: Emme ole enää pieni koulutusohjelma, vaan ainakin SAMKin ylempien amk-tutkintojen joukossa iso. Aloituspaikkamäärän kaksinkertaistumisella on kuitenkin monia vaikutuksia koulutuksen käytännön toteutukseen

Ensimmäisenä tulee eteen opetustarjonnan suunnittelu ja lukujärjestyksen laadinta. Joudumme pohtimaan, mitä opintojaksoja voidaan opettaa koko joukolle ja missä tarvitaan jako kahteen opiskeluryhmään. Ehkäpä yhtenä kriteerinä voisi olla ryhmätöiden osuus opintojakson opetuksesta. Avoimet tehtävänpalautukset tai ryhmien tuotosten esittely lähipäivässä ovat erinomainen oppimisen paikka etenkin silloin, jos tehtävä on ollut kaikille sama. Opettajanakin ihmettelen aina uudelleen, miten erilaisia ratkaisuja sama tehtävä tuottaa. Miten ryhmien tuotokset saisi tarkoituksenmukaisesti esille ja miten opiskelijat saadaan niihin tutustumaan, jos ryhmän koko on 40 – siinäpä pedagogista ongelmaa kerrakseen!

Luultavasti yhteisöllisyys, joka on ollut koulutusohjelmamme vahvuus, vähenee. Lähipäivien opetuskeskustelut, joihin olemme saaneet mukaan käytännön esimerkkejä opiskelijoiden omista kokemuksista työelämässä, ovat erilaisia isossa ryhmässä. Pienryhmissä opiskelu on keskeistä koulutuksessamme ja kun ryhmiä on viime vuosina ollut neljä, niidenkin määrä kaksinkertaistuu. Tuleeko vuosikurssista sirpaleinen pienryhmien joukko vai syntyykö koko vuosikurssin kesken yhteishenkeä, se jää arvailujen varaan.

Oppimisympäristön suunnittelu 40 opiskelijalle on myös oma haasteensa. Pienryhmien työskentelyn näkyvyys pitää harkita tarkkaan ja verkkokeskustelut pitää rajata sopivan kokoisille ryhmille. Verkkotutoroinnin määrä tuplaantuu, sillä ketään ei saa jättää yksin suoriutumaan virtuaalisessa oppimisympäristössä.

Haasteita riittää, mutta koulutusorganisaation tulee tarjota koulutusta sellaisilla aloilla, joilla on kysyntää paikallisesti sekä valtakunnallisesti. Mielenkiintoista nähdä, mikä tulee olemaan lopullinen koulutusohjelmamme aloituspaikkaluku.

Heli Mattila

Verkko-opetus ja tekijänoikeudet

Opetusministeriö ehdottaa tekijänoikeuslainsäädännön uudistamista verkko-opettajia kouraisevalla tavalla. Ehdotuksessa työnantajalla olisi käyttöoikeus mm. opettajien verkko-opetusmateriaaleihin vapaasti ja korvauksetta myös työsuhteen päättymisen jälkeen. Akava vaatii ehdotuksen hylkäämistä paitsi sisällön myös sen takia, että ehdotus on valmisteltu ilman opettajaosapuolen edustusta.

Riviopettajasta ehdotus tuntuu käytännössä mahdottomalta toteuttaa. Verkko-oppimateriaalini ovat pääasiassa PowerPoint-esityksiä, joissa on niukasti tekstiä ja jotka vaativat ehdottomasti rinnalleen selostuksen joko aineistoon liitettynä ääninauhoitteena tai kasvokkain pidettävällä luennolla. Aineistojen laadintaan saan kyllä kulumaan aikaa varsinkin siinä vaiheessa, kun suunnittelen opetusta uudesta aiheesta. Verkkotehtävät taas ovat usein lyhyitä word-dokumentteja, joihin sisältyy linkkejä ja joiden laadinnassa on lähdetty pedagogisista tavoitteista. Ne ovat muodoltaan vaatimattomia, mutta luovaa ajattelua vaativia sovelluksia opiskeltavasta aiheesta

Väitän, että verkko-oppimateriaaleja on ilman käyttöohjetta hyvin vaikea hyödyntää sellaisen, joka ei ole niitä itse laatinut. Niiden ideana on, että opettajalla on oma ohjaajan roolinsa verkko-oppimisessa aineistojen ja tehtävien laatimisen lisäksi. Aineistoja minulle taas on kertynyt kahdeksan verkko-opetusvuoden aikana niin runsaasti, että itsellänikin on vaikeuksia arkistoida niitä. Sitä paitsi aineistot tarvitsevat päivitystä ja ajoittain osa aineistoista jää kokonaan käytöstä pois.

Mikä instanssi esim. SAMKissa siis arkistoisi ja ylläpitäisi jokaisen verkko-opettajamme aineistoja, joiden määrä on niin suuri, että se tuntuu vaikealta kuvitella? Vai rajattaisiinko työnantajan käyttöönsä ottamat aineistot sellaisiin, joihin on sovellettu animaatioita, ääntä ja kuvaa, joiden käyttö ylittää riviopettajan tietotekniikan osaamistason? Kuka tekee tämän myös sisällön asiantuntijuutta vaativan työn – valitsee jyvät akanoista?

Jos lakiehdotus hyväksytään, siihen pitää saada opettajien kädenjälki. Itselleni sopii, että aineistojani hyödynnetään, mutta haluan selkeät säännöt siitä, että verkko-opetusaineistojen laadintaan käyttämäni aika todella on työaikaa. Tämänhetkinen virkaehtosopimus, joka perustuu luokkaopetukseen, ei kerta kaikkiaan toimi. Jos halutaan laadukkaita ja pedagogisesti toimivia aineistoja, aineistojen suunnittelulle ja toteutukselle tarvitaan oma resurssinsa.

Jos verkkoaineistojen tuottamiseen määritellään tietty - riittävän suuri – aikaresurssi, ollaan ennen pitkää tilanteessa, jossa osa opettajista toimittaa verkko-oppimateriaaleja ja osa toteuttaa opetusta niiden pohjalta. Syntyy vaikutelma opetuksesta tiukasti säänneltynä tuotantoprosessina. Kuitenkaan opetuksessa ei ole kyse koneista eikä koneiden käyttäjistä, vaan ajattelevista ja tuntevista, joskus arvaamattomista ihmisistä sekä heidän oppimisestaan. Ei unohdeta tätä tosiasiaa, joka on parasta opettajuudessa!

Heli Mattila

Meitä manipuloidaan!

Olipa uutisviikko verkkolehdissä! Maanantain ykkösuutinen oli se tieto, että kansalaisten verotulot julkistetaan samana päivänä. Iltapäiväksi oli jo ehditty kaivaa esiin suurituloisimmat valtakunnallisesti ja illalla jo maakunnallisestikin. Tiistaina jatketaan etsimällä uusia mielenkiintoisia verotietoja ja totta kai urheilu-, kulttuuri- ja viihdeosastot levittävät urheilijoiden, kulttuuri-ihmisten ja viihdetaiteilijoiden verotiedot omille osastoilleen.

Keskiviikkona iltapäivällä leviää tieto 8-vuotiaasta torniolaistytöstä, joka on menehtynyt sikainfluenssaan. Torstain verkkolehdet ovat täynnä tätä uutista, joka täyttää varmaan kaikkien verkkolehtien toiveet: Ihmiset innostuvat keskustelemaan, kauhistelemaan ja päivittelemään uutista. Yhteisöllisyyttäkö?

Kaikki seuraamani verkkolehdet ovat olleet pullollaan näitä kahta aihetta koko viikon. On aivan sama, lukeeko esim. HS:n, Iltalehden, Uudensuomen vai Kalevan verkkosivuja - samat asiat räväkästi otsikoituina ja samat mielipiteet keskusteluissa. Missä on verkkolehtien profiloituminen?

Tähän on siis tultu: Ihmisten kurkistelunhalua ruokitaan äärimmilleen. Uskallan epäillä, että verkkolehtien perimmäisenä tarkoituksena on juuri tämä. Mitä ihmettä teen sillä tiedolla, kuinka paljon Jorma Ollila on ansainnut vuonna 2008? Tai kuinka monta sataa tuhatta Lauri Tähkä kääri keikkailullaan ja levytuloillaan vuonna 2008? Tai sillä yllätyksellä, että Tommi Tabermannin - vai kenen se nyt olikaan - tulot ja varallisuus olivatkin vuonna 2008 varsin pienet.

Kaikki edellä mainitut ovat toki julkisuuden henkilöitä, jotka voivat odottaakin, että heistä kirjoitellaan. Mutta kuka haluaisi olla 8-vuotiaan pikkutytön vanhempien, isovanhempien tai muiden lähisukulaisten asemassa, kun tietoja levitellään ja asiasta keskustellaan ikään kuin siitä tiedettäisiin kaikki taustat. Mikä lehti pääsee ensimmäisenä haastattelemaan omaisia - painostus on varmaan melkoinen?

Meitä manipuloidaan, uskokaa tai älkää! Pikkutytön kuolemasta tehdään tapaus, joka herättää ihmisten mielenkiinnon, empatian ja kritiikin päätöksentekijöitä ja lääkäreitä kohtaan. En halua lainkaan väheksyä tapausta - päinvastoin - kun sanon, että vastaavia tapauksia löytyisi lukemattomia. Tämä vain sattui oikeaan aikaan joukkoviestimille, jotka ovat rauhassa saaneet valmistautua uutisoimaan sikainfluenssasta, jonka leviämistä saatiinkin odotella varsin pitkään.

Ehdotus medialle, joka miettii, missä vaiheessa alkaa rahastaa verkkolehdillään: Tehkää verkkolehdistänne pelkkiä keskustelupalstoja, joissa on alustuksena todella miniuutinen ja kehotus osallistua keskusteluun asiasta verkossa. Valitkaa printtilehteen omat uutisensa, jotka taustoitatte huolellisesti ja joiden tiedot tarkistatte samaan tapaan kuin esim. torstain printtilehti Satakunnan Kansa, jossa oli yhteistyössä terveysviranomaisten kanssa laadittu erinomainen, asiapitoinen ja kattava juttukokonaisuus sikainfluenssasta. Palatkaa juurillenne ja tehkää loppu printtijournalismin viihteellistymisestä!

Heli Mattila

TV-ohjelmalöytöjä

Sairauslomalla oli tavallista enemmän aikaa joukkoviestimien seuraamiseen. Todella valikoivana katselijana tyydyn tavallisimmin uutislähetysten seuraamiseen parin suosikkisarjan lisäksi. Syyskuun aikana tein muutaman todellisen löydön.

Jokaisen viestintää tai markkinointia opiskelevan pitäisi seurata perjantaisin TV2:lla esitettävää Pressiklubia. Tämä Ruben Stillerin vetämä keskusteluohjelma käsittelee mediaa ja median uutisoimia asioita. Keskustelijoina on journalismin tutkijoita ja toimittajia. Ohjelma on napakka ja antaa paljon sellaista tietoa, jota tavallinen kansalainen ei löydä lehdistä. Vaihtuvat vieraat takaavat ohjelman ajankohtaisuuden, ja vaihteeksi nössöksi heittäytyvä Stiller pitää langat lempeästi käsissään. Ohjelma on hyvä jatko 90-luvun Maailma sanojen vankina –mediakritiikkiohjelmalle.

Perjantai-iltaan sijoittuu myös brittiläinen ihmissuhdesarja Sisarrakkautta, jonka toisen tuotantokauden jaksoissa yorkshireläiset eläinlääkärisisarukset yrittävät sopeutua elämään samassa taloudessa isänsä lesken kanssa. Sarjan uskomattomilta tuntuvat juonikiemurat saavat hymyn suupieleen, ja erinomaista näyttelijäntyötä on ilo seurata.

Teema-kanavan tarjonnan olen löytänyt vasta nyt. Jo loppukesästä bongasin musiikkisarjan, jossa 60-luvun siloposkiset lupaukset Manfred Mann, The Rolling Stones, Cliff Rickhard, Cilla Black ym. herättelivät nostalgisia mietteitä 60-luvulla nuoruuttaan viettäneessä - nykynuoria kyseinen ohjelma tuskin kiinnosti. Entäpä saman kanavan sunnuntaipäivien ja -iltojen vanhat dekkarit tai muu elokuvatarjonta. Kannattaa pysähtyä tutkimaan Teeman tarjontaa silloin tällöin!

Ainoastaan yksi vanhoista suosikkisarjoistani on säilynyt tänä syksynä seuraamissani tv-sarjoissa. Kyseessä on brittisarja Sydämen asialla, jonka dramaattista tapaa poistaa ohjelmasta henkilöitä tosin vierastan. Onneksi TV:n Pressiklubi tulee uusintana lauantaisin ja Sydämen asialla sunnuntaisin, sillä muuten olisin pulassa pohtiessani, kumman näistä kahdesta ohjelmasta katson perjantaina.

Mitä Sinä suosittelisit katsottavaksi tai kuunneltavaksi?

Heli

Verkossa oppii, jos haluaa

Viime aikoina SAMKin verkko-opetuksesta on keskusteltu paikallisessa mediassa. Tartutaanpa siis tähän tuttuun aiheeseen.

Viestinnän opettajan on helppoa nähdä opetus viestintätapahtumana. Mitä muuta opettaja tekee perinteisessä luokkaopetuksessa kuin viestii: puhuu, kirjoittaa, havainnollistaa sanallisesti sekä erilaisten av-välineiden avulla, kysyy, vastaa, pyrkii aktivoimaan ja motivoimaan opiskelijoita, pohtii asioita heidän kanssaan.

Mitäs sitten opiskelija tekee perinteisessä luokkaopetuksessa? Kuuntelee? Kirjoittaa eli kopioi muistiinpanoja tai tekee muistiinpanoja opettajan puheesta? Prosessoi asioita mielessään? Kysyy? Vastaa? Väittää vastaan?

Vaihteleva osa opiskelijoista tekee kaikkia näitä asioita. Vaihteleva osa ei valitettavasti tee. Perinteisessä luokkaopetuksessa opiskelija pystyy olemaan hyvinkin passiivinen, toisten selän taa vetäytyjä. Opettaja ei saa häneen kontaktia, ja tentissä saattaa tulla yllätys: Noinko hienoja ajatuksia tällä opiskelijalla on? Miksi hän vetäytyy luennolla?

Verkko-opetuksessa SAMKin opettaja – ainakin ne opettajat, joiden kanssa opetamme yhteisessä verkko-opiskelupohjassa - laatii verkkotehtäviä, antaa taustatietoja tai lähdevinkkejä ja kertoo arviointiperusteista. Hän käyttää tehtävien laadintaan kaiken sen intonsa ja osaamisensa, jonka luokkaopetuksessa käyttäisi omaan luentoonsa. Tehtävään voi sisältyä tiedon etsintää, pohdintaa, verkkokeskusteluja, haastatteluja ja konkreettista toimintaa. Kyse on pääosin kirjallisesta viestinnästä, mutta luennon tai tehtävän pohjustuksen voi myös kuvanauhoittaa.

Opiskelija puolestaan tekee tehtävän: etsii lähteitä ja tietoa, pohtii, prosessoi ja laatii vaaditunlaisen dokumentin. Hän palauttaa tehtävän oppimisympäristöön ja jää odottamaan opettajan palautetta.

Opettaja odottelee palautuksia ja arvioi ne. Hän kirjoittaa milloin yksilöllisen palautteen, milloin pelkästään yhteispalautteen. Joskus hän antaa palautteen äänitiedostona. (Tähän toivon itse pääseväni tulevaisuudessa, sillä palautteiden kirjoittaminen on verkko-opetuksen työläin, joskin antoisa osa.)

Opiskelijoiden mukaan palaute on paras osa verkko-opetusta: Saat tietoa siitä, kuinka hyvin pääsit tehtävän tavoitteisiin, mikä meni hyvin ja missä oli parantamisen varaa. Mikä sen hienompaa!

Tehtävänpalautuksia odotellessaan opettaja seuraa opiskelijoiden aktiivisuutta ja tiedottaa tarpeen mukaan. Lisäksi hän vastailee opiskelijoiden esittämiin kysymyksiin.

Etteikö verkossa siis olisi vuorovaikutusta! Mitä muuta edellä kuvaamani on? Vuorovaikutus on vain erilaista kuin luokkaopetuksessa, jossa siinäkin on hyvät puolensa. Pitäisi vain nähdä verkon tarjoamat keinot eikä haikalla vanhan perään.

Etteikö verkossa oppisi? Nimenomaan verkossa oppiminen on opiskelijan vastuulla, niin kuin pitäisi olla. Valtaosa sanoo oppivansa jopa paremmin kuin luokkaopetuksessa. Osa oppii keskinkertaisesti, osa saa hylätyn arvosanan. Ne jotka oppivat hyvin, ovat sisäistäneet verkko-opetuksen idean ja sen hyödyn itselleen. He oppivat itseään varten..

Vaaleanpunaista tytölle

Runsaan parin vuoden ajan olen katsellut tavaratalojen lastenvaateosastoja etsien lapsenlapselle sopivia vaatteita. Totesin jo alun alkaen, että tytöille on tarjolla vaatteita huomattavasti suurempi valikoima kuin pojille – vaaleanpunaisia vaatteita.

Aluksi vaaleanpunainen oli ok. Eihän siinä värinä ole sinänsä mitään vikaa ja useimmille pikkutytöille väri sopii. Mutta vaaleanpunaiseenkin kyllästyy. 2-vuotiaallekin tytölle tarjotaan edelleen samaa väriä. Alan hyvin ymmärtää miniää, joka innoissaan tarttuu vihreään tai kirjavaan vaatteeseen, jos sellaisen sattuu löytämään. Nyt kun olen etsinyt pojantyttären pikkuveljelle sopivia vaatteita, huomaan, että poikien vaatetangoilla riippuu suorastaan piristäviä sinisen, ruskean ja vihreänkin yhdistelmiä.

Miksi suomalaiset pikkutytöt pakotetaan pukeutumaan vaaleanpunaiseen? Tuo värihän symboloi mm. naiiviutta ja pehmeyttä. Pakotetaanko tytöt pehmeyteen, avuttomuuteen ja heikkouteen vaaleanpunaisten vaatteiden – ja toki myös sisustustekstiilien, penaalien, kynien, vihkojen - avulla? Entäpä jos tyttö onkin reipas ja vähän poikamainen? Miten hän sopeutuu vaaleanpunaiseen maailmaansa?

En aja takaa samaa kuin yhdistys, joka pyrkii irti ennalta määrätystä sosiaalisesta sukupuolesta. Se näkyy mm. siinä, että lapselle valitaan sukupuoleton nimi, hänen vaatteistaan ei voi päätellä sukupuolta eikä sukupuolta kerrota ulkopuolisille. Tähän ikään ehtineenä uskallan väittää, että metsään mennään tässäkin, vaikka pukeutumispuolessa on itua.

Mikä ketju yllättää jonain sesonkina pikkutyttöjen vaatevalikoimilla, joista löytyy erilaisia värivaihtoehtoja? Kuka sisäänostaja ensimmäisenä rohkaistuu ostamaan tyttöjen osastolle useanvärisiä vaatteita ja antamaan tytöille mahdollisuuden viestiä vaatetuksellaan reippautta, itsenäisyyttä, jopa räväkkyyttä?

Heli Mattila

Vaalikampanjat uusiksi

Vaalirahalähteiden paljastuminen ja uusi vaalirahoituslaki vaikuttanevat siihen, että vaalirahoitusta ei enää ole yhtä runsaasti tarjolla kuin tähän asti. Tässä puolueille ehdotuksia siitä, miten menetellä vähenevän rahoituksen kanssa.

Mainonta aisoihin! Viimeisissä vaaleissa isot puolueet ja ehkä pienemmätkin käyttivät isoja rahoja mainostoimistojen suunnittelemiin kampanjoihin. Puolueideologiasta etsittiin sanoma, joka oli kampanjan perusviesti kuten ”Työväen presidentti” tai ”Mässäilevä paha porvari”. Sanoma kulki punaisena lankana koko kampanjassa. Tällaisen sanoman etsiminen on ammattilaisten työtä - kallista - ja siitä voitaisiinkin kokonaan luopua. Mielestäni poliitikkojen itsensä pitää pystyä kertomaan puolueen tavoitteet ja omat tavoitteensa niin selkeästi, että siinä ei mainostoimistojen kuorrutuksia tarvita.

Ehdokkaille pitää siis löytää mahdollisuus esittää sanomansa. Ensinnäkin ehdokkaiden kasvojen pitää tulla tutuiksi äänestäjille vaikkapa entiseen tapaan kasvogallerioina. Siispä ulkomainontaa ja mahdollisuuksien mukaan samoja gallerioita lehtiin. Tällaisten ilmoitusten laatimiseen tuskin mainostoimistoa tarvitaan.

Blogi on erinomainen tapa esiintyä nettijulkisuudessa, kunhan oppii kirjoittamaan ytimekkäästi ja puhuttelevasti. Ehdokkaiden blogit vaikkapa puolueiden nettisivuille vaalipiireittäin tai kunnallisvaaleissa kunnittain ja ehdokkaat ahkerasti päivystämään ja keskustelemaan blogissa äänestäjiensä kanssa. Halpaa, jopa ilmaista kampanjointia!

Jos televisio hoitaa oman osuutensa – mielellään hiukan uudistaen konseptia – puolueen näkyvyys on taattu. Joukkoviestimien tarjoamat vaalikoneet ovat myös erinomainen tapa saada tietoon ehdokkaiden mielipiteitä, kunhan äänestäjät saadaan käyttämään niitä. Puolueille tämä ei tietääkseni maksa mitään.

Ehdokkaille voitaisiin entiseen tapaan järjestää paikallisia puhetilaisuuksia, joiden kustannusten ei tarvitse olla kovin suuret. Kaiken kaikkiaan ehdokkaat itse pitäisi saada puhumaan ja esiintymään niin, että he eivät voi vetäytyä mainostoimiston suunnitteleman kampanjan suojaan.

Pressiklubi-ohjelmassa 25.9.2009 Kaarina Hazard ja Pekka Ervasti hahmottelivat tulevaisuuden vaalikampanjoita ja median osuutta niissä. Heidän mukaansa aikakauslehdet etsivät todennäköisimmät ja kiinnostavimmat ehdokkaat ja tekevät heistä human interest –juttuja. Näin ehdokas saa kipeästi tarvitsemaansa näkyvyyttä ja lehti lukijoita.

Mielestäni ehdokkaiden pitää osata ottaa yleisönsä ilman naistenlehtien esityötä. Poliittinen ideologia puolestaan pitää pystyä viestimään ilman mainostoimistoja! Jos siinä ei onnistuta, ideologia tarvitsee uudistamista!

Heli Mattila

Vuorovaikutusta hankalan potilaan kanssa

Terveisiä sairaalasta! Muutama päivä vuodeosastolla antaa hyvän mahdollisuuden seurata potilaiden ja hoitohenkilökunnan välistä viestintää.

Tällä kertaa pääsin seuraamaan, minkälaisia viestintästrategioita hoitajilla oli hankalan potilaan kanssa. Iäkäs, huonosti näkevä ja liikuntarajoitteinen potilas, joka varmaankin pelkäsi suuresti tulossa olevaa leikkausta, koetteli niin hoitajien kuin huonetoverienkin kärsivällisyyttä. Vastaavaa ei ole eteeni tullut niinä kertoina, joina olen ollut potilaana vuodeosastolla.

Ensimmäinen korviini sattunut kyseisen potilaan kommentti kuului: ”Tuo mulle toinen tyyny!” Tämä käskevä sävy jatkui siihen asti, kunnes potilas kärrättiin leikkaussaliin. Kertaakaan en kuullut kiitos-sanaa, vaikka potilas juoksutti hoitajia enemmän kuin me muut huoneen asukit yhteensä ja myös sai heiltä palveluja.

Se kävi jälleen kerran selväksi, että hoitotyössä hoitajan oma persoona on vähintään yhtä paljon mukana kuin meillä opettajilla opetustyössä. Nuoren harjoittelijan strategiana oli kiltteys. Hän kuunteli kiltisti ja puhui pehmeästi ja kauniisti potilaalle, suostui suoralta kädeltä tämän pyyntöihin. Yhteistyö toimi hyvin, mutta luultavasti harjoittelija joutuu joskus huomaamaan, että ei-sanaakin pitää osata käyttää ja että muidenkin potilaiden tarpeita pitää kuunnella.

Toisenlainen viestintästrategia oli kokeneella sairaanhoitajalla, joka hoiti yksin (!) potilaan aamutoimet, pesi hänet suihkussa ja siisti hänen sänkynsä. Tämän hoitajan viestintästrategialle oli ominaista valikoiva kuuntelu ja huumori. Hän kyllä osoitti
kuuntelevansa, mutta vastaili hyvin vähän ja keskitti huomionsa siihen, että aamutoimista selvittiin ajoissa ennen lääkärin kiertoa. Hoitaja ohjailikin kätevästi potilasta toimimaan haluamallaan tavalla ja sopu ja yhteisymmärrys säilyi.

Oma viestintästrategiansa oli yöhoitajalla, jolla oli kymmeniä potilaita vastuullaan. Kun hankala potilas juoksutti ties kuinka monennen kerran yöhoitajaa huoneeseen, tällä kertaa säätämään liian korkealla olevaa sänkyä alemmaksi, vaikka sänky oli alimmassa asennossa, tämä hoitaja napautti vastaukseksi:” Teillä on liian lyhyet jalat tähän sänkyyn!” Tämä ”suu tukkoon” –strategia näytti toimivan siinä tilanteessa oikein hyvin. Meissä huonekavereissa se sai aikaan sisäisen hyrinän.

Olisi mielenkiintoista kuulla hoitotyön osaajien mielipiteitä tästä viimeisestä strategiasta. Vahvistuuko käsitys siitä, miten tylyjä sairaanhoitajat saattavat olla vanhuksille vai oliko yöhoitajan tokaisu paras mahdollinen tapa saada hankala potilas aisoihin?

Heli

Miehiä ruokakaupassa

Kahvitauolla keskusteltiin naisten porukassa aviomiehistä ruokaostoksilla.

- Käskin tuoda tilliä, niin mokoma toi persiljaa.
- Meidän miehen kauppalapussa luki ”liivatelehtiä”. Mies soittaa kaupasta, on lehtihyllyn ääressä ja valittaa, että liivatelehteä ei löydy.

Mistä on kyse, kun vaimon selkeästi laatima ostoslista ei koskaan voi olla tarpeeksi selkeä. Pitäisikö lista käydä aina yhdessä läpi, jotta vaimo saa selittää, mitä mikin kohta tarkoittaa? Kuinka paljon on kyse loogisesta päättelystä, mielenkiinnosta, keskittyvästä kuuntelemisesta, silmät auki kulkemisesta ruoanvalmistusasioissakin.

En väitä, että kyse on miehen kyvyttömyydestä ymmärtää ruoanlaittoasioita, sillä omassa perheessäni mies on se, joka löytää marketissa asioidessamme ruokaohjeen edellyttämän peston. Ei tästä asiasta saa sukupuoleen kytkettyä ominaisuutta, vaikka me kahvituntikeskustelijat totesimmekin keskustelun päätteeksi, että eipä meiltä taitaisi sujua ostosten teko rautakaupassa. Viime kädessä näissä tilanteissa kannattaa rohkaistua kysymään, kuten erään keskustelijan mies ratkaisi ongelmallisen tilanteen. Kun kauppalistassa olevaa sellofaania ei löytynyt maustehyllystä, myyjä osasi hienovaraisesti opastaa paperiosastolle.

Heli

Viestintää samanikäisten kesken

Yksi monista viestintätapahtumaan vaikuttavista tekijöistä on viestijöiden ikä. Jo omassa perheessä totumme tähän. Kaksivuotiaan kanssa viestitään eri tavoin kuin esimerkiksi aviopuolisoiden kesken. Äidille asiat esitetään eri tavoin kuin sisarelle. Koulu tarjoaa meille kaikille samanikäisten ryhmän, mutta oppivelvollisuuskoulun päätyttyä vastaavaa ryhmää tuskin tulee vastaan.

Luokkakokous kymmenien vuosien kuluttua ylioppilaaksi tulosta on ainutlaatuinen tilaisuus viestiä samanikäisten kesken. Yhdistäviä asioita on monia. Lähes kaikilla lapsenlapset ovat tämän hetken tärkein ja rakkain asia. Eläkeikää odotellaan ja mietitään, mitä kaikkea se tuo tullessaan. Oman uran kanssa ollaan sopusoinnussa. Jokainen on löytänyt paikkansa yhteiskunnassa, niin kirjoituksissa reputtaneet, joista yksi on ison musiikkiopiston rehtori, toinen silmälääkäri ja kolmas menestynyt konsultti, kuin myös luokan parhaat oppilaat.

Naisten kesken naureskelemme miesten harmaantumista. Meille, jotka olemme korjailleet omien hiuksiemme väriä ties kuinka pitkään, harmaantuminen ei ole ongelma. Muistelut opettajien kiusaamisesta huvittavat yhä. Tosin nyt mukana on ihmetystä siitä, kuinka ilkeitä osasimme olla ymmärtämättömyydessämme. Tai kuinka hölmöjä olimme, kun piti näyttää toisille oma rohkeutensa. Juttua riittää, eikä kahteen kokoontumiseen varattu aika tahdo riittää samanikäisten kanssa keskusteluun.

Luokkakokouksen lopuksi entinen luokkamme katselee valkokankaalta hartaan hiljaisena ylioppilaskuvakavakaldia, jossa kirkassilmäiset ja siloposkiset (silmänympärysrypyistä ei tietoakaan) ylioppilaat esittäytyvät. Uskon, että jokainen jakaa saman kokemuksen: Niin nuoria, niin kauniita nuoruudessaan

Käykää luokkakokouksissa!

Heli

Tarvetta työnohjaukselle?

Hyvää elokuuta!

Loma päättyi jo runsas viikko sitten ja töiden käynnistyminen toi mukanaan lomaltapaluukeskustelut kollegoiden kanssa. Yksi jos toinenkin on todennut, että alkavana lukuvuonna on pakko miettiä tekemisiään, ettei väsytä itseään yhtä paljon kuin edellisenä vuonna.

Samaa olen pohtinut itsekin. Kun työ on kiinnostavaa ja haastavaa, sitä kuvittelee jaksavansa kuusipäiväisiä – ja ajoittain seitsemänpäiväisiä - työviikkoja vaikka koko vuoden. Loman alkaessa sitten huomaa olevansa täysin loppuunajettu. Kesäloma riittää nippa nappa uupumuksesta palautumiseen.

Eräs kollega kertoi todenneensa, että koko kevään kestänyt keittiöremontti oli vienyt ajatukset onnistuneesti pois työasioista paitsi lomalla myös iltaisin ja viikonloppuisin. Ehkä samasta ilmiöstä oli kyse, kun lasten ollessa leikki- tai kouluikäisiä äidin lomavaihde kääntyi päälle heti loman alettua. Kokopäiväisenä kotiäitinä olo suuntasi ajatukset päivittäiseen ruoanlaittoon, leikkipuistokäynteihin, pihaleikkeihin, sukulaisvierailuihin, marjanpoimintaan, säilömiseen, kesäneuleeseen ja jopa komeroiden siivoamiseen. Pitäisi siis kehittää jokin vastaava mielenkiinnon vangitseva ja sopivasti työllistävä asia työvuoden ajaksikin.

Jonkin verran syytän samkkilaisten työuupumuksesta sähköisen viestinnän lisääntymistä työssämme. Vasta nyt oivallan, että sähköpostin käyttötapaan kannattaa todella kiinnittää huomiota. Jos vastaan viesteihin nopeasti sen takia, että haluan hoitaa asian pois päiväjärjestyksestä, samalla totutan opiskelijat ja ehkä kollegatkin siihen, että minulta saa nopean vastauksen. Näin syntyy noidankehä, josta on vaikea hypätä pois. Sen ehkäisemiseksi pitää tehdä päätös siitä, että ei anna sähköpostin ottaa isännän roolia.

Tällaisia keinoja maallikko löytää uupumuksen ehkäisemiseksi. Työhyvinvoinnin asiantuntija Soili Keskinen antoi SAMKin henkilöstöpäivässä oivan neuvon, jonka soveltamista sopinee kokeilla: Kun työt vain lisääntyvät, jotain on jätettävä pois ;)

Heli















Tummuvan järvimaiseman katselu on ollut parasta stressinpoistoa tänä kesänä.

Tervehdys paperipinon keskeltä

Pitipä tämäkin kokea: blogin päivittämiseen ei ole löytynyt aikaa lähes kolmeen viikkoon. Toki tiesin, että ylemmän amk-tutkinnon valintakokeet työllistävät erityisen paljon toukokuun viimeisenä ja kesäkuun ensimmäisenä viikkona, mutta silti kiireet yllättivät.

Saimme ennätysmäärän hakijoita: 50 % enemmän kuin edellisvuonna. Ennätysmäärä myös saapui valintakokeeseen, joten haastattelijoita jouduttiin hankkimaan lisää vielä viime tipassa. Onneksi meillä on kokeneita haastattelijoita, joilla on hyvä ihmistuntemus ja jotka tulevat mielellään haastattelemaan hakijoita. – Kiitokset vielä kaikille torstaipäivän urakkaan osallistuneille!

Suuri määrä valintakokeeseen osallistuneita tarkoittaa myös suurta määrää työkokemuspisteitä tarkistettavaksi sekä esseitä arvioitavaksi. Silti kasvaneista hakijaluvuista pitää olla iloinen. Tutkinnon tunnettuus on selvästi lisääntynyt –varmaan osin onnistuneen markkinoinnin ansiosta. Uskallan myös toivoa, että meiltä valmistuneet ja meillä vielä opiskelevat vievät eteenpäin tietoa koulutuksesta.

Tämä on tällä erää Viestintää-blogin viimeinen kirjoitus, mutta elo-syyskuussa seuraa jatkoa. Toivotaan, että tänä kesänä saamme lämpöä ja aurinkoa riittämiin!

Heli

Ryhmätyön vaikeus ja ihanuus

Vietimme ”laidunkauden avajaisia” ylemmän amkin ensimmäisen vuoden opiskelijoiden kanssa. Tämä opiskelijaryhmä on toiminut koko lukuvuoden 2008-09 pienryhmissä, joiden kokoonpanossa on otettu huomioon DiSC-analyysin tulokset.

DiSC-analyysi piirtää testattavasta henkilöprofiilin, jossa kuvataan henkilön käyttäytymistä, toimintaa ja vuorovaikutusta erilaisissa ympäristöissä ja tilanteissa. Testauksen ja uudenlaisen opintojaksototeutuksen avulla halusimme kiinnittää erityistä huomiota vuorovaikutus- ja ryhmätyötaitojen opiskeluun, joita neuvottelukuntamme korostaa ja joiden merkitys tulee toistuvasti esiin joukkoviestimissä sekä erilaisissa kyselyissä.

Ryhmässä oppimisen ja toimimisen hyvät ja huonot puolet ovat tulleet kuluvan lukuvuoden aikana tutuiksi näille opiskelijoille. Moni meistä suomalaisista on pohjimmiltaan yksintoimija, ja itsenäinen yksinopiskelu olisi helpompaa kuin yhdessä puurtaminen. Pelkästään virtuaalinen yhteydenpito on hankalaa, kun pitää löytää ryhmälle sopivat työskentelymuodot. Lisäksi on aika rankkaa joutua alusta alkaen työskentelemään aktiivisesti verkkotehtävien parissa itselleen outojen henkilöiden kanssa.

Ryhmiä on kuitenkin valmennettu ja pyritty tukemaan lukuvuoden aikana tähänastista enemmän. DiSC-analyysin tulosten perusteella on opiskeltu itsensä johtamista ja arvioitu omaa toimintaa ryhmän jäsenenä. TUPO, SAMAJOPI, PELMS ja DONNAT ovat opetelleet ymmärtämään toisiaan ja löytäneet yhteiset työskentelytavat. Onnistumisia on koettu ja kevään aikana olen vakuuttunut siitä, että ryhmässä oppimisessa on päästy – ehkä vaikeuksien kautta - tavoitteisiin.

Viime perjantaina Yyterissä kävimme keskustelun siitä, miten opiskelua jatketaan 2. vuonna. Päädyimme siihen, että entiset ryhmät säilytetään, mutta opinnäytetöihin muodostetaan ryhmät opinnäytetyön aiheen perusteella. Myönteiset kokemukset pienryhmistä auttavat varmaankin tätä uutta ryhmäytymistä. Opettajana seurasin mielihyvin keskustelua lähipäivien annista ja yhdessä oppimisen myönteisistä kokemuksista.Koko ryhmän opiskelumotivaatio on suorastaan häkellyttävä, vaikka keskusteluihin saattoikin sisältyä kohteliaisuuslisää ryhmätyön opettajien läsnäolon vuoksi.

Tällä hetkellä ryhmätyö on ihanaa ainakin tällä ryhmällä. Jokohan uskaltaisi todeta, että lopussa kiitos seisoo…

Heli

Parasta amk-opetusta Suomessa

Lähiesimieheni oli lähettänyt kaikille alaisilleen sähköpostia perjantai-iltapäivänä: ”SAMK on menestynyt opetuksen laatuun liittyvässä OPALA-palautteessa erinomaisesti.” - Kiitokset tästä viestistä Kimmolle!

Opetusministeriö, joka meitä seuraa monin erilaisin mittarein, kerää jokaisen amkin jokaiselta valmistuvalta opiskelijalta palautteen. Yksi kohta palautteessa on opiskelijan arvio saamansa opetuksen laadusta. Asteikolla 1 … 4 koko maan eli kaikkien amkkien keskiarvo oli 2,86. Paras arvo oli 3,04 ja tämä oli myös SAMKin saama arvio.

Tämä on asia, josta jokaisella samkkilaisella opettajalla on lupa olla ylpeä ja tämä asia pitää myös viestiä eteenpäin. Pohjalaisena en myöskään yhtään kainostele kertoa siitä blogissani. Hyvä me!

Kun opetuksestamme ryhdyttiin keräämään sähköistä palautetta jokaisesta opintojaksosta vuosituhannen alkupuolella, asiaa ei ollut helppo niellä. Olin kehittänyt mielestään hyvän seurantamenetelmän – kirjallisen lomakkeen, jonka opiskelija täytti anonyymina ja palautti tentin yhteydessä. Yleensä sain vahvistuksen omille tuntemuksilleni siitä, mikä oli toiminut, mikä taas ei. Palautteen pohjalta oli helppo miettiä parannusta seuraavaan toteutukseen.

Sähköinen palaute, jota myös esimies pääsi lukemaan, tuntui voimakkaalta puuttumiselta asiaan, joka oli opiskelijoiden ja minun välinen. Lisäksi oli vaikea hyväksyä sitä, että opiskelija antaa muun muassa numeroarvosanan opetuksestani tai oikeammin kulloisestakin opintojakson toteutuksesta.

Tällä hetkellä sähköiseen palautteeseen on tottunut eikä opiskelijoitakaan tarvitse pahemmin muistutella sen antamisesta. Palautetta käsitellään kehityskeskustelujen yhteydessä hyvin rakentavasti. Kun aikaisemmin pohdin yksin saamiani palautteita, nyt voimme keskustella niistä esimiehen kanssa. Mitä todennäköisimmin tämä sähköinen palaute, jota on annettu 7 - 8 vuoden ajan SAMKissa, on vaikuttanut opetuksemme laatuun.

Niinpä opintojen päätteeksi annetun OPALA-palautteenkin merkityksen on ymmärtänyt ja sen arvon on oppinut hyväksymään. Sitäkin hienommalta tuntuu olla opettajana ammattikorkeakoulussa, jonka opetus on parasta Suomessa. Ajatelkaa sitä, kollegat, ja olkaa ylpeitä!

Heli

Blogikirjoitusten yhteenvetoa ja yhteispalautetta

Yhdeksän yamk-opiskelijan blogikirjoitukset on julkaistu Viestintää-blogissa ja nyt on tämän verkkotehtävän yhteispalautteen vuoro.

Tehtävänä oli valita joku johtaja, joka on kohtalaisen paljon julkisuudessa, seurata hänen esiintymisiään joukkoviestimissä ja arvioida johtajan julkisuuskuvaa. Aihetta oli pohjustettu luennolla ja lähdekirjallisuutta annettu. Arvioinnissa kiinnitettiin huomiota mm. siihen, kuinka ajankohtaisen ja kiinnostavan henkilön opiskelija oli löytänyt. Lähteiden löytämistä ja hyödyntämistä arvioitiin myös. Tavoitteena oli, että opiskelijat kommentoisivat toistensa kirjoituksia ja näin ns. opetuskeskustelu siirtyisi verkkoon.

Seurannan kohteiksi oli valittu kolme poliitikkoa, neljä yritysjohtajaa, yksi pääjohtaja ja yksi huippu-urheilija. Jokainen oli kiinnostava persoona, sellainen josta saa halutessaan provosoivankin kirjoituksen aikaan. Jokaisesta oli myös löydetty aineistoa, vaikka blogiin ei lähteitä kirjattukaan. Tässä kohden siis onnistuttiin hyvin.

Minkälaista analyysia kirjoituksissa tehtiin johtajista ja heidän julkisuuskuvastaan? Joukossa oli sujuvasti kirjoitettuja ja iskevästi otsikoituja postauksia. Toiset tekstit taas yllättivät analyysin syvyydellä ja osuvuudella. Niitä ei todellakaan ollut kirjoitettu pelkästään aikaisemman tiedon varassa, vaan lähteitä oli löydetty ja asioita pohdittu. Näiden kirjoitusten kääntöpuolena on, että kommentointi jää vähäiseksi, kun kirjoittaja on jo löytänyt kaiken oleellisen. Bloggaajan kannattaakin miettiä, mihin hän kirjoituksillaan pyrkii: keskustelun herättämiseen vai omien näkemysten ja/tai oman asiantuntemuksen esiintuomiseen. Kumpikin oli tässä tehtävässä mahdollista.

Blogikirjoitusten kommentointi käynnistyi hitaanlaisesti, ja viimeiset kirjoitukset jäivät lähes kokonaan kommenteitta. Tämä on sääli, sillä uskon jokaisen kirjoittajan jakavan Samin tuntemuksen ensimmäisestä saamastaan kommentista. Koska tiedän verkkotehtävien palautusten kasaantumisen, ymmärrän kuitenkin hyvin, että blogia ei ehditty käydä lukemassa tai ainakaan kommentoimassa.

Eniten keskustelua herättivät Aleksander Stubb ja Kirsti Paakkanen. Kommentit toivat ehkä pikemminkin uutta näkökulmaa asiaan kuin jatkoivat keskustelua. Opettajakin sai ajattelemisen aihetta.

Kaiken kaikkiaan olen ylpeä yamk-opiskelijoistamme, jotka näin harjoittelivat julkista kirjoittamista!

*******************************

Blogitutkija Jere Majavan mukaan blogin etuna opetuskäytössä on sen mahdollistama yhteisöllisyys. Kaikella kansalle avoin blogi voi parhaimmillaan muodostaa laajan verkoston, jossa vaihdetaan tietoa ja mielipiteitä. Itse olen hieman epäileväinen sen suhteen, kuinka innokkaasti tällaisia opetusblogeja kommentoidaan. Ylemmässä amk-tutkinnossa olemme toistaiseksi tyytyneet toistaiseksi siihen yhteisöllisyyteen, jonka verkko-oppimisympäristö sallii. Kun lukukauden opetus on kokonaisuudessaan samassa verkkopohjassa, se sallii jonkinasteisen yhteisöllisyyden sekä opiskelijoiden että opettajien kesken.

.

“Kallasvuo ei ole Darth Vader” – siis täh?

“Yes, of course I know Nokia, but I can’t remember who’s the president and CEO after Jorma Ollila…” Kaikki tuntevat Jorma Ollilan, miehen joka teki Nokiasta kaikkien tunteman yrityksen. Kun Ollila ilmoitti astuvansa syrjään Nokian johdosta, alkoivat spekulaatiot seuraajasta. Jo siinä vaiheessa kävi melkein sääliksi tulevaa seuraajaa, kuka hän sitten olisikin. Miten nuo saappaat pystyisi täyttämään? Monia nimiä pyöriteltiin julkisuudessa, mutta muistaako kukaan yhden niistä olleen Olli-Pekka Kallasvuo?

Kun Kallasvuon nimityksestä ilmoitettiin, annettiin Nokiasta lausunto, jonka mukaan ”hallituksen tavoitteena on ollut ylläpitää yhtiön energisyys, kyky muuttua teollisuuden nopean kehityksen myötä sekä turvata jatkuvuus". Hallitus oli vakuuttunut, että Olli-Pekka Kallasvuo, jolla on vahvat meriitit teollisuudenalalta ja yli 20 vuoden Nokia-kokemus, osoittaa sellaista johtajuutta, jota Nokia tulevaisuudessa tarvitsee. Kallasvuota ei kuitenkaan julkisuudessa tunnettu energisyyttä ja nopeaa muutoskykyä ilmentävä johtajana - tai tunnettiinko lainkaan?. Kokemusta toki oli Nokiasta, olihan hän työskennellyt siellä vuodesta 1980. Oliko Nokiasta siis tarkoituksellinen teko, että pomoksi valittiin vähemmän tunnettu mies, jotta henkilöityminen vähentyisi?

Kallasvuon johtajanimitys tuli sellaisena aikana, jolloin Nokian asema oli erittäin vahva. Toki käynnissä oli jo taistelu kännykkämarkkinoiden hintapaineita vastaan, kun puhelinten keskihinnat laskevat.

Nyt on kulunut kolmisen vuotta siitä, kun Ollila väistyi ja Kallasvuo veti Kontiot jalkaansa. Tänä aikana Kallasvuo on ollut julkisuudessa mm. veropetoksesta (Kallasvuo jäi kiinni tuotuaan 11 000 euron tuliaiset ohi tullin, josta seurasi tuomio veropetoksesta ja 31 000 euron sakot) sekä Lex Nokiasta, kun hän selitteli julkisuudessa, että Nokia ei ole lain takana tai ole uhannut maasta lähdöllä. Nimeäkö siis vain lainattiin? Kallasvuon mukaan tilanne on suhteeton ja kiusallinen.

Taloudellinen tilanne on heijastunut vahvasti myös Nokiaan, vaikka yhtiö selviytyneekin tilanteesta kilpailijoitaan paremmin. Kritiikkiä on tullut kuitenkin paljon siitä, miten henkilöstöpolitiikka on asiassa hoidettu, kun säästöjä on synnyttävä. Eropaketteja on tarjottu - ja niihin innokkaasti myös tartuttu - mutta onpa myös sanottu että säästötoimet ulottuvat jopa siivouksen määrään ja lamppujen käyttöön. Sinänsä varmasti muissakin yrityksissä käytettyjä säästötoimenpiteitä, mutta Nokia lienee yksi harvoista joissa se nousee julkisuudessa käsiteltäväksi.

Ei siis julkisuudessa ehkä niin kiiltävä ja vakuuttava kuva kuin Ollilalla, mutta tuskin kukaan sitä odottikaan. Niin suurien Kontioiden teko on ehkä jo lopetettu siellä kumitehtaan puolella.

Tutustuessani siihen millainen Kallasvuon imago on julkisuudessa, bongasin IT-víikon artikkelin otsikolla ”Kallasvuo ei ole Darth Wader”. Siis täh? Kyseessä oli Nokian paikannuspalveluyksikön vetäjän lausunto spekulaatioihin, joiden mukaan Nokia seuraisi käyttäjiään liian tarkasti ja tallentaisi tietoja rikkoen yksityisyydensuojaa. Tämä saksalainen Nokia-pomo vakuutti yhtiön olevan pysyvästi ”hyvien puolella”, ja jatkoi vielä vakuuttavansa, että Olli-Pekka Kallasvuo ei ole Darth Vader, ei ainakaan ollut saman päivän aamuna. Moinen vertaus tuohon mustamaskiseen fiktiiviseen Tähtien sodan hahmoon on vähintään hämmentävä. Vader oli alun perin jediritari Anakin Skywalker, jonka uskottiin olevan salaperäinen ”valittu”, tasapainon tuoja. Taisteluiden tuoksinnassa nuori Skywalker kuitenkin onnistuttiin käännyttämään pimeälle puolelle. Jedin paluussa Obi-Wan Kenobin haamu sanoo Luke Skywalkerille, että Vader on "enemmän kone kuin ihminen" sekä "kieroutunut ja paha".
Olli-Pekka, taistele pimeyden voimia vastaan!

Hjallis Harkimo - monessa mukana

Hjallis Harkimo – monessa mukana

Diplomiekonomi Harry ”Hjallis” Harkimo (synt. 1953) edustaa monelle suomalaisuutta ja sinnikkyyttä usean vuosikymmenen ajalta. Hänet tunnetaan eritoten suhteestaan urheiluun: 1970-luvulla olympiavalmennettavana jollaluokassa, tämän jälkeen ammattilaispurjehtijana ja jääkiekkojoukkue Jokerien ostajana (ja nostajana) sekä Hartwall-areenan isänä. Yksinäisen miehen menestyksekkäältä maailmanympäripurjehdukselta on syöpynyt mielien sopukoihin sinivalkoinen Belmont-purje. Mutta miksi juuri Hjallis - ei niin komea, rehellisesti, kovaa ja usein kiroileva, suuruudenhullu mies? Mies, joka tuo ensi syksynä Floridan ja Chicagon NHL-joukkueet avaamaan kautensa Hartwall-areenalle!

Harry ”Hjallis” Harkimon elämään liittyy nähdäkseni isona tekijänä maine - hyvä sellainen. Tämän lukihäiriöisen, sanasokean ja tuittupäisen johtajan vuosia kestävät, megalomaaniset projektit ovat yksi toisensa jälkeen tupanneet onnistumaan. Jos epäonnistumisia onkin ollut, niitä vastaan on aina tullut kaksin verroin onnistumisia, eikä tuleen ole auttanut jäädä makaamaan. Hjallis on suorapuheinen, tehokas ja työtä kunnioittava johtaja, joka pyytää paljon ja myös saa paljon. Hänen neuvottelutaitojaan ja tehokkuuttaan - vain kahdeksan tunnin työpäiviä ja vapaat viikonloput - kehutaan vuolaasti useassa yhteydessä. Pehmeät arvot kuten perheen merkitys ja sen korostaminen ovat epäilemättä yksi Hjalliksen kansansuosion osatekijä: ”Ei voi olla sellaista duunia, etteikö lähimmäisiä ehtisi hoitaa! Omista vanhemmista ei juuri puhuta, koska jengillä on huono omatunto.” kehui Hjallis Talouselämäss 18.5.2007.


Kaupparekisterin mukaan Hjallis on mukana 17 yhtiössä ja varsin usein hänen tittelinään on hallituksen puheenjohtaja. Parhaiten hänet tunnetaan Jokerien omistajana ja miehenä, joka rakensi Hartwall-areenan ja vei 2004 vihille Merikukka Forsiuksen. Harva kuitenkaan edes tietää Hjalliksen istuvan Iittalan hallituksessa tai että hän on yksi markkinointitutkimuksia tekevän Marketing Clinic’in suurimmista omistajista. Mitä Hjallis profiloi?

Hjallis edustaa ennen kaikkea uskallusta ja ennakkoluulottomuutta – piirteitä, jotka tavalliselta suomalaiselta harvinaisen usein puuttuvat, mutta joita ainakin salaa ihaillaan. Se, että pystyy luomaan itselleen tällaisen uran ja verkoston kertoo henkilöstä paljon. Hänen projekteihinsa uskotaan ja johtajan maineen on täytynyt kiiriä siten, että häneen yksinkertaisesti l u o t e t a a n. Jos jokin menee pieleen tai velkaa kertyy, homma pitää hoitaa siitä huolimatta tunnollisesti loppuun saakka. Suoruus ja rehtiys vetoavat suomalaisiin. Urheilumanagerina (mm. Kiira Korpi ja Minea Blomqvist) ja jääkiekkojoukkue Jokerien omistajana Hjallis tuo esiin niitä piirteitä, joita myös menestyvän yritysjohtajan odotetaan; voitontahtoa, kannustusta ja luottamusta.

Hjalliksen tämän hetken SUURI hanke on Sipoonrannan alueen 150 – 200 asunnon ja alueen palvelujen rakentaminen sekä ensi syksynä MTV3:lla nähtävä Diili-ohjelma, jossa hän hakee myyntijohtajaa projektilleen. 120 miljoonan euron projekti ärsyttää ja keskusteluttaa nettipalstoilla, mutta joku sentään muistuttaa, että rakentaminen tuo työtä. ” –Nyt on hyvä aika rakentaa. Rakennutin Hartwall Areenan edellisen laman aikaan.” toteaa Harkimo Vantaan Sanomissa 4.4.2009.

Media tuntuu käsittelevän Hjallista - joka siis kansan suussa ja lööpeissä tunnetaan nimenomaan Hjalliksena – yllättävän lämpimästi. Tulevia liiketoimia käsittelevissä jutuissa hänen naissuhteisiinsa toki viitataan ja muistetaan mainita, että edelliset puolisot ovat kansanedustajia. Samaan hengenvetoon toimittajat ihastelevat uutta kumppania, Hjalliksen Sipoonranta –hankkeensa toimitusjohtajaksi nimeämää Helena Karihtalaa – hienoisen kateuden pilkistäessä kirjoitusten sävystä.

Tanja Poutiainen – tuleva poliitikko vai yritysjohtaja?

Onkohan kukaan koskaan nähnyt alppihiihtäjä Tanja Poutiaista happamana ja haastattelijaa pakenevana? Vaikka takana olisi millainen kisa, Tanja on kuin yhtä hymyä toimittajien haastattelussa. Hänet nähdessään tulee väistämättä hyvälle tuulelle. Samaa ei voi valitettavasti sanoa kovinkaan monesta urheilijasta. Ei siis ihme, että Tanja on voittanut urheilugaalan vuoden esikuva – tittelin. Tanja pitäisi todellakin julistaa koko Suomen nuorison esikuvaksi. Tanja on puhdas kuin tunturipuro!

Poutiainen on niin positiivinen, että sen takia häntä pidetään vähän hankalana haastateltavana. Hän on ystävällinen ja valoisa eikä todellakaan mikään tuppisuu. Poutiainen on maineeseensa tyytyväinen, vaikka sen takia oudotkin ihmiset uskaltavat tulla taputtelemaan olalle. Luonnossa Tanja on huomattavasti pienemmän ja nuoremman näköinen kuin televisioruudun takaa katsottuna.

Poutiainen on arvokisamitalien määrällä mitattuna Suomen menestynein alppihiihtäjä. Poutiaisen arvokisasaavutukset alkoivat nuorten MM-kullasta vuonna 1997, jolloin Tanja oli vain kuusitoistavuotias. Tämä voitto oli suomalaisten ensimmäinen alppihiihtomitali. Tämän jälkeen Tanja on tuonut mitaleita lisää, viimeksi tänä keväänä Tanja voitti maailmancupin mestaruuden. Mitaleita tai ei, aina tiedotusvälineiden kautta välittyy iloinen, pirtsakka ja positiivinen Tanja.

Alppihiihtäjä Tanja Poutiainen on oppinut vanhemmiltaan, että menestystä ei tule, jos jää sohvalle odottamaan onnenpotkua. Menestyksen eteen Tanja tekee töitä 11 kuukautta vuodessa. Yhden vapaan kuukauden hän voi hyvällä omallatunnolla levätä laakereillaan. Tämän saman neuvon voisivat kaikki vanhemmat opettaa lapsilleen. Ilman työtä vapaa-ajasta nauttiminen ei ole palkitsevaa.

Tanja on antanut suomalaisille lapsille neuvoksi harrastaa ja liikkua monipuolisesti sellaisten lajien parissa mistä pitää. Vanhemmille hänen neuvonsa on ollut muistaa kannustaa ja antaa tukea lapsille! Nämä neuvot kaikkien vanhempien pitäisi muistaa.

Tanjan julkisuuskuva on niin puhdas, että sitä on yritetty väkisin liata. Eräs juorulehti väitti taannoin, että Tanja seurustelisi naisen kanssa. Tanja piti asian tiimoilta tiedostustilaisuuden, jossa hän kertoi, ettei hänellä ole tällä hetkellä elämässään miestä kuvioissa. Tulevaisuuden haaveenaan hän kertoi olevan perhe-elämän miehen ja lasten kanssa. Tiedotustilaisuuden lopuksi Tanja sanoi, ettei halua enää koskaan puhua tästä asiasta. Toivon mukaan tämä lausunto antaa Tanjalle rauhan tehdä sitä, mistä hänet tunnetaan.

On mielenkiintoista seurata, milloin jokin puolue keksii hyödyntää Tanjan suosion ja pyytää häntä vaaleihin ehdokkaaksi. Vai olisiko tulevaisuus sittenkin menestyvänä urheiluvälineyrittäjänä? Kumpaankin hänen rahkeensa riittänevät!

Björn Wahlroos - Huipulla tuulee?

Vuonna 2004 mediajulkisuuden perintöprinssi ja karismaattisuuden perintöprinssi, vuonna 2009 luotettavan talouspäättäjän perintöprinssi… Miten lista mahtaa seuraavaksi jatkua? Björn “Nalle” Wahlroos jatkaa varmasti listaa ainakin jossain kategoriassa. Mutta miten nämä viime aikojen markkinauutiset mahtavat vaikuttaa Nallen mediapersoonaan tai luotettavuuteen? Sammon Nordea-kaupat eivät ole menneet ihan niin kuin Sammossa kaavailtiin tai Nalle alun perin kaavaili.

Vielä helmikuun alussa Wahlroos “vähätteli” Sammon Nordean oston onnistumista, kertoen että lyhyellä aikavälillä pääsijoitus Nordeaan ei ollut mikään suuri menestys. Tosiasiahan oli, että Sampo osti Nordeaa keskihintaan 10,50 ja esimerkiksi eilen (7.4.09) Nordean päätöskurssi oli 4,59. Vähän myöhemmin Wahlroos kuitenkin tunnusti oman vainunsa vähän pettäneen ja maaliskuussa hän jo kirjoitti Sammon vuosikertomuksessa, että he olisivat Sammossa lykänneet Nordeaan sijoittamista vuodella, jos olisivat ymmärtäneet tilanteen vakavuuden. No aina roiskuu, kun rapataan.. Ja tosiasia on, että kukaan johtavista analyytikoista ei ole pystyneet tulkitsemaan markkinaa oikein ja puhumattakaan sen ennustamisesta. Tässä asiassa ratkaisevaa on se oman “virheen myöntäminen”. Mielestäni Wahlroos teki rohkean vedon ottaessaan asian puheeksi. Koskaan ei tässä maailmassa pysty aina osakemarkkinoilla ostamaan halvimpaan hintaa ja myymään kalliimmalla. Ja niin kuin Wahlrooskin sanoo “lyhytaikainen osakekurssin heilahtelu ei ole olennaista, oli se miten voimakasta tahansa”.

Wahlroosin luotettavuutta finanssialalla en usko näiden Nordea-kauppojen heilauttaneen ja mitä tuohon mediapersoonaan tulee, asioiden puheeksi ottaminen mediassa on rohkea veto. Kuinka järkevä, se jää nähtäväksi. Tästä esimerkkinä Wahlroosin kommentit Euroopan keskuspankin johdon jäsenistä, joita hän kutsui tolloiksi ja kehityksen jarruiksi. Seuraavissa mielipidetutkimuksissa Wahlroos jatkanee mediajulkisuuden kärkikolmikossa ja talouspäättäjien joukossa sijoittunee jatkossakin varmasti palkintopallille. Jos mikään ei ole niin varmaan kuin epävarmuus, on varmaa myös se, että finanssialalla tuulee vielä jatkossakin!

Erkki Liikanen - rauhoittelija ja ennustaja

Viime aikoina tämä Teiniliiton entinen puheenjohtaja on esiintynyt julkisuudessa lähinnä aina samoissa merkeissä - talouselämän masentavien ennustusten merkeissä. Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikaseen henkilöityy mielestäni jotenkin etäinen hahmo, joka ei ole niin näkyvästi esillä viikottaisessa mediavirrassa, mutta kun hänellä on jotain asiaa, niin silloin ei ole hyviä uutisia tiedossa. Mikään paniikinlietsoja hän ei kuitenkaan ole. Sillä kerralla, kun hänelle ei ole pudottaa mitään isompaa ennustetta talouden syöksykierteen jatkumisesta entistä kovempana, hän rauhoittelee ja perustelee näkökantojaan selkeästi.

Kun Amerikan suurpankkien kriisi alkoi vuoden 2007 loppupuolella, Suomessa kohistiin, että näinkö täällä meilläkin pian käy? Liikanen kuitenkin lohdutteli pelokkaimpia kuvaten, miten Suomen rahoitusjärjestelmä vakaudessaan kestää toimintaympäristön suuriakin häiriöitä. Ja ovathan ne kestäneetkin - ainakin toistaiseksi. Silkkaa tuuriako, vai mahtaako tämä kaveri oikeasti tietää asioista jotain?

"Älä ruoki lamaa!" Tämä slogan on jo saanut legendan mitat ja sitä hoetaan ironisesti siellä ja täällä. Tämän sloganin perusajatuksen malli lähti myös Liikasen suusta jo viime vuoden lopulla, kun hän ennusti tulevaa Suomen taloustilannetta. Lama - jos tätä tilannetta voi vielä lamaksi kutsua - on tiukentanut otettaan ja suomalaisten muistot 1990-luvun alun lamakokemuksista ovat palanneet asteittain mieliin. Kukkarojen nyörit on monessa perheessä laitettu kireämmälle joko ennakoivana toimenpiteenä tai sitten ihan olosuhteiden pakosta. Liikanen kuitenkin torppaa tämän mallin ja kehottaa kansaa säästämään vähemmän ja kuluttamaan enemmän. Tämä sotii melkoisesti maalaisjärjelläkin ajattelevan kansalaisen ja duunarin ajatuksia vastaan. Miten kuluttaa enemmän, jos pahimmassa tapauksessa perheen kummankin vanhemman työpaikka on lähtenyt alta paikallisen paperitehtaan sulkemisen myötä? Tilanne on hullu ja vielä hullummaksi se tuntuu menevän. Mutta ei hätää! Rauhoittelija Liikanen kertoo, että nyt ei olla yhtä pahassa tilanteessa kuin 1990-luvun alkupuolella oltiin. Otetaan siis ihan rauhassa. Niin, uskoisiko tuota?

Mikään aloitteleva ennustaja tämä Liikanen ei ole. Varsin monet, jotka saivat tuntea oikean laman vaikutukset kovimmalla tavalla 1990-luvun alussa, saattavat muistaa (siis ne jotka haluavat muistaa), miten tämä silloinen Harri Holkerin hallituksen valtionvarainministeri Liikanen jarrutteli kulutusintoa ja kehotti kansaa valmistautumaan kurjiin aikoihin. Silloin monikaan ei ottanut ministerin ennusteita todesta. Nyt, kun Erkki puhuu, moni kuuntelee vakavana. Tämä demari tietää, mistä hän puhuu.

Marimekon Paakkanen

Kirsti Paakkanen on ollut koko pitkän uransa hyvissä väleissä lehdistön kanssa. Häntä on haastateltu esimiesviestintää koskeviin kirjoihin ja Marimekon työntekijät ovat palvoneet maata hänen jalkojensa alla. Koko kansan Marimekon tulevaisuutta mietittiin kiivaasti, kun omistajan ikä alkoi lähestymään 80 vuotta. Vaikka rautaneiti siirtyi Marimekon johtoon siinä iässä, kun me ”keskiverto” suomalaiset jäämme eläkkeelle, ei hänkään ikuisesti voi työskennellä. Kuinka suuri olikaan helpotus, kun Marimekolle löytyi lokakuussa 2007 kotimainen ostaja, tekstiilitaitelijan poika Mika Ihamuotila. Ylisanoilta ei vältytty, kun persoonallinen suuruus ja hullu nero kehuivat toisiansa kilpaa. Marimekko oli varmasti hyvissä käsissä.

Paakkanen perehdytti pojan töihin ja palasi - jo toisen kerran - viettämään ansaittuja eläkepäiviään kartanoonsa Ranskassa. Satu siis näytti loppuvan perinteiseen "ja elivät elämänsä onnellisena loppuun asti". Ensimmäiset mustat pilvet kuitenkin ilmestyivät taivaalle Linnan juhlissa 2008. Paakkanen oli viihtynyt niin tiiviisti kieliopintojensa parissa, että luottosuunnittelijalta pukua ei ehditty saamaan. Paakkanen olikin ostanut "halvan" sarjatuotannon puvun ja vielä tinkinyt siitä. Tosin puku oli Dioria ja maksoi 2800 euroa. Ei kuitenkaan sitä hurjimmissaan 100.000 euroa, jota lehdistössä oli väläytelty. Taivas repeytyi kokonaisuudessaan tammikuun alussa, kun Paakkanen täysin vastoin tyyliään antoi täyslaidallisen "pojalle", kun tämä ei sopimuksesta huolimatta lunastanut loppuja Marimekon osakkeista. Paakkanen tuntui kerta heitolla romuttavan julkisen imagonsa ja kehutut taitonsa. Tyrmistyneitä olivat lehdistön ja kansan lisäksi niin Ihamuotila kun jopa Ristomatti "Armin-poika" Ratia. Paakkanen pysyi lausuntonsa takana ja myi Ihamuotilan lunastamatta jättäneet osakkeensa kotimaisille yrityksille, kun poika ei tähän pystynyt.

Kun kohun aikaansaaneeseen asiaan vähän tarkemmin tutustui, löytyi yllättäviä asioita. Paakkanen myi puolet osakepotistaan Ihamuotilalle 11 euron kappalehintaan. Yhtiön pörssikurssi oli tällöin 14,85 euroa ja nousi heti kun kauppa julkistettiin. Toisesta puolesta piti tehdä kaupat vuoden 2008 loppuun mennessä. Kun Ihamuotila jätti nämä kaupat toteuttamatta ja Paakkanen myi osakkeensa vakuutusyhtiöille 9 euron kappalehintaan, hän teki Fakta-lehden (1/09) mukaan laskennallista tappiota 1.560.000 euroa!!! Ihamuotila taas toteaa että rahoitusmarkkinoilta oli vaikea saada lainarahaa ja kuten Ristomatti Ratia totesi "miksi maksaa 15 miljoonan osakkeista, kun ne julkisessa kaupassa saa 8 miljoonalla". Ihamuotila sai ensimmäisen osan osakkeistaan kuitenkin selvästi markkinahintaa halvemmalla.

Tämä asetti omalla kohdallani Paakkasen lausunnon aivan uuteen asemaan. Moni äiti antaa pojalleen paljon anteeksi, mutta tuollaisen summan ollessa kysymyksessä, katkeaa varmasti useammankin äidin pinna. Paakkanen on itse kohun laannuttua todennut että hän ei ole katkera (Ihamuotilalle) ja on kuulemma sanonut sanottavansa. "Vahva temperamenttini tekee minusta lööppien kuningattaren, mutta hyvien yöunieni salaisuus on se, että sanon suoraan, miltä sydämessä tuntuu."

Itselleni Paakkasessa riittää edelleen idolin virkaa, jopa sen verran, että huomasin, etten tekstissäkään voinut Neiti Paakkasta etunimellä puhutella. Toivottavasti itse voin hyväkuntoisena 80-vuotiaana nauttia viiniä terassilla ja tietää, että olen ollut kunnioitettu ja arvostettu esimies, joka on tehnyt kovasti työtä. Itse voin tosin vaihtaa kartanon Ranskassa vaikkapa kauniiseen kesämökkiin meren rannalla ja kielikurssin lastenlapsiin.

Johtajablogeja

Olen luovuttanut blogin Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen 1. vuoden opiskelijoiden käyttöön huhtikuun loppupuolelle saakka. Kolme mielenkiintoista kirjoitusta onkin ilmestynyt sarjassamme ”johtaja julkisuudessa”. Kommentointi on avointa kaikille aiheesta kiinnostuneille. Käykää lukemassa ja kommentoimassa!

Tässä yhteydessä haluan jättää parin johtajablogin osoitteet. Ensimmäisenä Finnairin toimitusjohtajan Jukka Hienosen blogi, jossa hän uskaltaa ottaa kantaa mm. lentäjien työaikakiistaan .Hienonen onkin paljon myönteisiä kommentteja esiintulostaan.

http://blogit.finnair.fi/jukka-hienonen/

Toinen blogi tuli sattumalta eteeni, kun etsin majoitustilaa Lahden kaupungin sivuilta. Kaupunginjohtaja Jukka Myllyvirta kirjoittelee silloin tällöin ja saa kommenttejakin hieman virkakieliseen blogiinsa. Hyvä Lahti!

http://www.lahti.fi/www/blog.nsf/vwall/$first

Löytyykö muita esimerkkejä?

Kansankynttilässä on yritystä

SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen on viime kuukausien aikana kommentoinut ahkerasti hallituksen toimenpiteitä talouskriisin lievittämiseksi. Hän on pitänyt hallituksen elvytystoimenpiteitä oikeansuuntaisina, ja peräänkuuluttanut globaalejakin ratkaisuja kireän taloustilanteen helpottamiseksi.

Toistaiseksi Urpilainen on kuitenkin saanut eniten julkisuutta esiinnyttyään Iltalehden uudenvuoden numerossa menevässä ilta-asussa. Seuraavien viikkojen aikana alkoi julkinen paheksunta. Onko työväenpuolueen johtajan sopivaa esiintyä taloudellisesti vaikeina aikoina keveissä juhlatunnelmissa? SDP:n kansanedustaja Liisa Jaakonsaari tuki puoluetoveriaan, ja totesi Urpilaisen joutuneen kohtuuttoman kritiikin kohteeksi koska hän on nuori nainen. Arja Alho puolestaan tuomitsi Urpilaisen käytöksen täysin työväenpuolueelle kuulumattomana. Kieltämättä tulee mieleen, olisiko esimerkiksi Jyrki Katainen joutunut vastaavan kritiikin kohteeksi, jos hän olisi vuoden vaihteen kunniaksi vaihtanut perinteisen tumman puvun hieman värikkäämpään asuun?

Kampanja-lehden huonoin imago-kyselyssä Urpilainen pääsi kärkisijalle. Häneen yhdistetyt ominaisuudet olivat vähemmän imartelevia. SDP:tä tuntuu yleisestikin vaivaavan uskottavuusongelma, eikä puolueen ensimmäinen naispuheenjohtaja ole onnistunut nostamaan perinteisesti miehisen työväenpuolueen suosiota toivotulla tavalla.

Eläkekiistassa glamourkissa pääsi viimein näyttämään kyntensä, ja oppositiopuolueella oli pitkästä aikaa tilaisuus ryöpyttää kunnolla hallitusta. SDP lähti puheenjohtajansa johdolla jopa nostattamaan kansanliikettä hallituksen eläkelinjaa vastaan. Urpilaiselle tarjoutui viimeinkin tilaisuus nostaa profiiliaan puolueen keulakuvana. Lopputulos jäi kuitenkin vaatimattomaksi. Lisäksi Urpilaisen tunteisiin vetoavaa retoriikkaa eläkekiistan yhteydessä on arvoteltu yliampuvaksi. Vaikka SDP:llä olisi kärkevän oppositiopolitiikan avulla loistava tilaisuus siivittää kannatustaan, työväenpuolueen kannatusluvut pysyvät alhaalla. Toimelias nuori nainen ei kovasta yrityksestä huolimatta herätä luottamusta. Vaikeina aikoina Suomen kansa tuntuu luottavan vakaisiin ja turvallisiin miespoliitikkoihin. Haikailevatko SDP:n kannattajat entisen puheenjohtaja Eero Heinäluoman perään, vai joutuuko Urpilainen painimaan liian raskaassa sarjassa?

Niinistön karisma

Alkuvuosi räjähti käyntiin melkoisella rytinällä, kun eduskunnan puhemies Sauli Niinistö vei vihille nuorikkonsa Jennin tammikuun 3. päivä Porin Reposaaressa. Tämän jälkeen media on ollut erityisen kiinnostunut kirjoittamaan ja kuvaamaan kohupari Niinistö-Haukion julkisia esiintymisiä sekä myös heidän vapaa-ajan tapahtumia.

Niinistön valo(tai yli-)voimainen karisma kantaa kuitenkin hyvin päivän politiikassakin. Häähumu-uutisten laannuttua Niinistöä on suitsutettu lukuisissa viestimissä eri aiheiden merkeissä. Helmikuun alussa Niinistö varoitti valuuttojen manipuloimisesta EU:ssa. Niinistö pelkää, että talouskriisi voi laittaa euromaiden ja yhteisvaluuttaan kuulumattomien maiden keskinäisen solidaarisuuden lujille. Lisäksi Niinistö palautti pöydälle eurooppalaisen Naton. Median mielestä eduskunnan puhemiehen avaus MTV3:n Talvi-Areenassa oli ajankohtainen täsmäohjus.

Jatkuvalla syötöllä julkaistaan erilaisia galluppeja, joissa kysellään Suomen seuraavasta presidentistä. Niinistö on viime presidentinvaaleista lähtien ollut kyselyiden ylivoimainen ykkösehdokas vuoden 2012 vaaleissa. Ylen uutisten tammikuun lopussa julkistamassa kyselyssä Niinistön kannatus oli yli 44 %. Mistä tämä voi johtua? Persoonasta, karismasta, kyvykkyydestä politiikan kentällä, älykkyydestä, avioitumisesta..??

Jotakin Niinistön karismasta kertoo TNS Gallupin toteuttaman kyselytutkimuksen tulos. Tutkimuksessa mitattiin suomalaisten naisten käsitystä omasta hurmaavuudestaan. Sen lisäksi naisilta kysyttiin esimerkkiä erityisen hurmaavasta henkilöstä. Vastaajien mielestä hurmaavimpia ovat oma ystävä, kumppani ta lapsi. Neljänneksi eniten mainintoja sai - yllätys yllätys - eduskunnan 60-vuotias puhemies Sauli Niinistö!

Maaliskuussa Niinistö jyrähti hallituksen suunnitelmille ottaa jopa 30 miljardia velkaa kolmen seuraavan vuoden aikana. Niinistö hämmästeli julkisesti, mitä hallitus aikoo tehdä velkaantumisen jälkeen. Niinistö itse sanoi " herättelevänsä ihmisiä kaikissa poliittisissa ryhmissä", mutta toisaalta pohditaan kokoomuksen kansansuosikin käyvän jo kampaajaa tulevia presidentinvaaleja ajatellen.

Miten sitten eduskunnan puhemiehen tuore avioliitto vaikuttaa hänen karismaansa? Miten taas avioliitto vaikuttaa mahdollisiin pyrkimyksiin presidentiksi? Summasummarum, suurin osa väestöstä näkee Niinistöstä hehkuvan karisman. Näetkö sinä?

Kirjoittaja: Johanna

Äänetöntä asiaa

Puheäänen menetys tiesi vielä muutama vuosi sitten täyttä pysäytystä opettajan työhön. Sairauslomalle vain ja sijaisen etsintään, jos menetit äänesi! Aivan turha yrittää piinata opiskelijoita ja itseään organisoimalla omalle luennolle kaikenlaista ajankulua, jos ääni ei kanna.

Verkko-opetus muuttaa tilannetta nykyisin, mikä on toisaalta hyvä, toisaalta huono asia. Opettaja voi jättää aineistoja verkko-oppimisympäristöön, arvioida tehtäviä, keskustella tarvittaessa opiskelijoiden kanssa verkossa, muistuttaa heitä palautuspäivistä tai muusta tärkeästä. Opettaja voi jopa jättää lähiopetuskerran pitämättä ja yrittää hoitaa asian virtuaalisesti. Hän on ja ei ole sairauslomalla.

Verkosta on apua, mutta kaikkea ei voi hoitaa sen kautta. Työpuhelin soi juuri nyt käsittämättömän usein. Kollegat tai muut samkkilaiset soittelevat, ylemmästä amk-tutkinnosta kiinnostuneet ottavat yhteyttä. Kun kähisen nimeni puhelimeen, seuraa hetken hiljaisuus ja kysymys: ”Soitanko huonoon aikaan?” Ilmeisesti soittaja kuvittelee, että olen juuri herännyt tai ehkäpä jonkinlaisen mielenliikutuksen vallassa. Kun kerron, että olen hukannut ääneni, puhelu kuitenkin yleensä jatkuu. Keskustelun jälkeen kummallekin osapuolelle jää mitä todennäköisimmin epävarmuus siitä, tuliko kaikki nyt hoidettua.

Olisihan sitä itselläkin asioita, jotka pitäisi hoitaa puhelimitse. Kiinnostavasta koulutuksesta pitäisi päästä kyselemään, ennen kuin ilmoittautumisaika menee umpeen. Sairaalassa olevalle sukulaiselle, joka on toipumassa leikkauksesta, pitäisi ehdottomasti päästä soittamaan. Monenlaisia asioita pitäisi sopia – nimenomaan puhelimessa eikä netissä. Äänen palautumista odotellessa on hyvä pohtia omia viestintätapojaan ja myös tarkistaa niitä.

Alexander Stubb on liian HYVÄ

Suomen hallitus on viime päivinä harrastanut liikuntaa. Ulkoministeri Alexander Stubb kilpaili ensin tasapäisesti moninkertaisen olympiavoittajan Haile Gebreselassien kanssa ja tämän uuvutti tiputuskuntoon turvamiehensä skorpionien ja käärmeiden keskellä Tsadissa. Samaan aikaan pääministeri Matti Vanhanen eteni omalla vakaalla tyylillään Rukan alkukevään hangilla. Sivakoidessaan hän keksi samalla suorastaan raivokkaan kansan suosion saaneen ajatuksen eläkeiän nostamisesta.

Yllä mainittu esimerkki kuvaa hyvin tilannetta, jossa ulkoministeri Stubb elää. Tekee hän mitä tahansa, neuvottelee Georgiassa tai juoksee Nokian Täydenkuun maratonilla, hän on ylivoimainen positiivisessa mediajulkisuudessa. Tultuaan täydestä tuntemattomuudesta EU-edustajaksi ylivoimaisella äänivyöryllä vajaat neljä vuotta sitten, ollaan häntä 40-vuotiaana sovittamassa jo seuraavaksi presidentiksi. Hänen urakehitykselleen on vain yksi uhka, mutta sitäkin pahempi: Hän on liian hyvä!

Stubb puhuu viittä kieltä sujuvasti, kaikkia EU:n pääkieliä. Hän liikkuu sujuvasti kaikilla maailman foorumeilla. Hän on luonut ylivoimaisen suhdeverkon verrattuna kehenkään muuhun suomalaiseen poliitiikkoon. Poliittiset puolueet ovat mahdottoman tehtävän edessä. Mistä löytää kilpailukykyinen haastaja? Vastaus: Tällä hetkellä ei mistään!

Mitä kilpailijat tekevät, kun huomaavat etteivät pärjää Stubbille? Ainoa vaihtoehto on kaataa nykyinen ulkoministeri. Aloittaa joukolla mustamaalaus kampanja tai käydä käsiksi kaikkiin ulkopolitiikan ongelmiin (Esim. Venäjä Venäjä Venäjä?!).

Vielä tätä ei ole tapahtunut, mutta tulemme sen näkemään, kun kaikki tajuavat, että Alexander Stubb on liian HYVÄ!

Keskustelukin on signaali

Keskustelu eläkeiän pitentämisestä on hämmentävää. Viestinnän näkökulmasta asiaa käsittelee blogikirjoituksessaan 3.3. 2009 erinomaisen asiantuntevasti presidentintekijä ja ex-lehdistöpäällikkö Jussi Lähde. Blogi on linkitetty omaan blogiini tuonne oikealle ylös ”Koukuttaviin blogeihin”. Kannattaa käydä lukemassa, jos haluaa oppia jotain julkisuudenhallinnasta ja suhteiden hoitamisesta ay-liikkeeseen.

Mutta se päätöksen perimmäinen syy - antaa signaali rahoittajille siitä, että Suomi pystyy tekemään tällaisiakin päätöksiä – se on tainnut unohtua kokonaan tässä asemiin lukkiutuneessa keskustelussa, josta on vaikea päästä eteenpäin kasvojaan menettämättä.

Hallitus menetteli tavattoman kömpelösti asian julkistamisessa, sen toteaa kun lukee Jussi Lähteen ohjeita. Mutta pisteitä ei kerää ay-liike tai oppositiokaan räksytyksestään, jota seuratessa tulee mieleen, että tässä sanasodassa metsä hukkuu puilta. Joukkoviestimet ovat mukana hämmentämässä soppaa.

Olen seurannut tällä kertaa poliitikkojen keskustelua pakostakin vähän sivusta, mutta sivustaseuraajallakin herää kysymys siitä, mihin keskustelu johtaa. Jos hallituksen perimmäinen tarkoitus oli antaa rahoittajille signaali siitä, että se pystyy tekemään vaikeitakin päätöksiä ilman kolmikantaa, niin miten rahoittajat tulkitsevat kolmikannan osapuolten kinastelun. Myönnetäänkö hallitukselle velkaa elvytykseen?

Lisäys 7.3.

Jyrki Katainen sen sanoi: Kaikilla osapuolilla on yhteiset tavoitteet ja keskustelu on kuumennut liikaa. Toivotaan, että tämä näkemys pääsee vallalle kaikissa osapuolissa.

Lisäys 14.3.

Osasipa Jyrki-boy sumuttaa meikäläistäkin. Mielenkiintoista nähdä, mikä vaikutus näillä käänteillä on kokoomuksen kannatukseen.

Weppisivuprojekti onnistui

Pian pari viikkoa on katseltu ja testailtu omassa käytössä SAMKin uusia www-sivuja ja niiden kokonaisuus alkaa hahmottua.

Vaikka olen päässyt katselemaan sivuja etukäteen ja vaikuttamaan niihin jo viime keväänä, viime aikoina olen tehnyt suoranaisia löytöjä. Oman väen oikotiet – miten yksinkertaista onkaan päästä tärkeisiin järjestelmiin, joita tarvitaan moneen otteeseen päivittäin. Eikä tarvitse ihmetellä tai palailla, kun jokainen järjestelmä aukeaa uuteen selaimeen. Päivittäiset työkaluni Winha, Moodle, Webmail, jopa Virtualia voivat olla auki yhtä aikaa.

Entäpä opiskelijoiden polku ja sieltä avautuvat linkit! Oman kampuksen kautta pääsee kaikkiin niihin järjestelmiin, joita opiskelija tarvitsee. Opintojaksoselosteet ovat niin helposti löydettävissä, että niitä saattaa jopa innostua katselemaan ennen ensimmäistä luentoa tai pohtiessaan ilmoittautumisia, mikä on kaiketi ollut keskushallinnon luulo ja tarkoitus. Oman toimipisteemme väelle tärkeään aikataulutukseenkin on pääsy tätä kautta (ainakin toistaisesti ilmeisesti). Opintojen kulku –linkin takaa avautuu paljon hyödyllistä tietoa opinnäytetyöstä. Uskoisin, että ainakin LIPOn opiskelijoille osa on aivan uutta tietoa, jota omilta sivuilta ei aikaisemmin löytynyt. Toivottavasti myös ylemmän amkin opiskelijat löytävät nämä linkit!

Sokerina pohjalla näin opettajan näkökulmasta on tutkintojen selkeä erottuminen etusivulla ja vielä omana kuvakkeenaan ylemmät amk-tutkinnot. NYT mekin erotumme ja meidät löytää!

Kaikkiaan sivujen rakenne on onnistunut. Navigointi on helppoa. Sivut ovat käyttäjälähtöiset, kuten pitääkin. Kaikkea vanhaa tietoa ei ole vielä päivitetty, mutta työtä tehdään kaiken aikaa. Tuskin olen vielä kaikkea löytänytkään sivuilta, mutta tässä vaiheessa on syytä esittää lämmin kiitos Hanna Isoaholle ja muulle viestinnän porukalle sekä koko sille joukolle, joka on ollut sivuja toteuttamassa. KIITOS =)

Käy tutustumassa http://www.samk.fi

Heli

Huonoa tiedotusta?

Yhteisöviestinnän opettajana käsittelen useilla opintojaksoilla sisäistä tiedottamista. Vuodesta toiseen ja ryhmästä toiseen keskustelu kiertyy tiedonkulkuun omassa ammattikorkeakoulussa – niin SAMKissa kuin myös OAMKissa, JAMKissa, TAMKissa, SAVONIAssa kuin kaikissa niissä ammattikorkeakouluissa, joiden opiskelijoita opetan VirtuaaliAMKissa.

Keskustelun kulku on aina samanlainen. Sisäinen tiedotus on heikkoa ja erityisen heikoksi sen tekee se seikka, että opettajien sairastumisista ja luentojen peruuntumisista saa tiedon vasta sinä päivänä, jolloin luento pidetään.

Toisaalta ymmärrän tämän ongelman. Jos tulee paikalle vaikkapa vain yhtä luentoa varten, jos matka oppilaitokseen on pitkä (suhteellinen käsite tosin), jos vaihtoehtona olisi ollut kotiin jääminen vaikkapa tenttiin lukemisen vuoksi, jos poissaolo olisi tiedetty jo edellisenä iltana …, tällaisissa tilanteissa harmistuminen on inhimillistä. Varmasti on sellaisiakin tapauksia, että tiedottaminen on syystä tai toisesta laiminlyöty ja opiskelijat odottelevat ihmeissään luokan oven edessä opettajaa, joka on sairauslomalla.

Toisaalta olen äärettömän tuskastunut tähän toistuvaan keskusteluun. Pitäisikö opettajan siis pystyä ennustamaan sairastumisensa – tai lapsensa sairastuminen – päivää tai paria aikaisemmin? Pitäisikö hänen syöksyä sähköpostin ääreen tai naputtelemaan viestejä kännykkään heti sairausloman saatuaan kertoakseen ajoissa luennon peruuntumisesta? Jälkimmäinen on ehkä mahdollista mutta ei kovinkaan inhimillistä. Parhaassa tapauksessakin tieto luennon peruuntumisesta tulee edellisenä iltana.

Olen joskus tarjonnut opiskelijoille ratkaisuksi tekstiviestirinkiä, jonka eräs aikuisryhmä oli kehittänyt tällaisten tapausten varalle. Opettaja tiedotti paitsi työnantajalle myös yhdelle opiskelijalle sairastumisestaan ja rinki piti huolen lopuista. Ratkaisu ei ole innostanut opiskelijoita, joilla ei ole kovin vakiintuneita ryhmiä ja jotka eivät edes tunne aina toisiaan. Kenen tehtävänä on siis joustaa? Sairastuneen opettajan vai opiskelijoiden?

En muistele omia opiskeluaikojani, vaikka mieli tekisi ... Sen sijaan kysyn, oliko joskus sellainen aika, että sairastuneen opettajan tilalle etsittiin sijainen.

Ei päivää ilman Obamaa

Viime päivät ja viikot presidentti Obaman toimet ovat olleet uutisten aiheena. Hänen päätöksistään kerrotaan ja suurennuslasin kanssa seurataan, miten hän pitää vaaleissa antamansa lupaukset. Toistaiseksi Obamasta ei ole ollut negatiivista sanottavaa, vaikka hän ei oikein onnistunutkaan vakuuttamaan republikaaneja elvytyspaketin tarkoituksenmukaisuudesta.

Obama on hyvä esimerkki siitä, miten johtajaan kohdistetaan suuria odotuksia ja miten tiedotusvälineillä on oma roolinsa tässä prosessissa. Tuskin koskaan Yhdysvaltain presidentiltä on odotettu niin paljon kuin Obamalta odotetaan. Oleellinen osa operaatiota, jolla koko maailma pelastetaan laman kynsistä, on joukkoviestimien asiaa koskeva uutisointi. Joukkoviestimet luovat kuvaa Obaman toiminnasta ja arvioivat sitä, missä määrin hän onnistuu. Obaman julkisten esiintymisten ja lausuntojen pohjalta arvioimme myös Yhdysvaltoja. Voimme vain arvailla, minkälaista työtä Obaman lehdistötiimi tekee taustalla.

Toki Bushinkin tiimi teki työtään taustalla, mutta hänen kuvaansa ei saatu kirkastettua. Kerrotaankin Bush nuoremman olleen epäsuosituin USA:n presidentti kautta aikain ja tämän epäsuosion vaikuttaneen myös USA:n maaimagoon.

Yrityksen maine on usein sama kuin sen julkisuudessa esiintyvän johtajan maine. Suomessa Nokia henkilöityi pitkään Jorma Ollilaan. Jussi Pesonen on yhtä kuin UPM-Kymmene ja Björn Wahlroos yhtä kuin Sampo. Yhtälö menestyvän yhtiön ja menestyvän johtajan välillä toimii joitakin poikkeuksia lukuunottamatta.

Maineen rakentaminen on kuitenkin ammattilaisten työtä, pitkäjänteistä ja suunnitelmallista. Jos se hoidetaan hyvin, suuri yleisö ei sitä koskaan huomaa.

----------------------------------------------------------------------

Olemme juuri käsitelleet ylemmän amkin opiskelijoiden kanssa johtajamainetta ja johtajaa yrityksen profiloijana. Tämän kevään aikana saamme lukea Viestintää-blogista Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen 1. vuoden opiskelijoiden kirjoituksia ja keskustelua tästä ilmiöstä.

Toivotan muutkin lukijat tervetulleiksi osallistumaan näihin keskusteluihin! Mitä esimerkiksi arvelet Obaman suosion kestosta? Entä kuinka reippaasti joukkoviestimet uskaltavat kritisoida pelätessään taantuman syvenevän negatiivisista viesteistä?

Läsnäoloa verkossa

Moodlessa on yksi erinomainen ominaisuus aikaisempaan oppimisympäristöömme Virtualiaan verrattuna. Jokaisen opiskelijan ja opettajan viimeisin käynti oppimisympäristössä on siellä näkyvissä päivien, tuntien tai jopa sekuntien tarkkuudella. Kaikkien kirjautumiset löytyvät helposti henkilötiedoista.

Virtualiasta pystyi seuraamaan opiskelijoiden käyntejä oppimisympäristössä, mutta tiedot näkyivät vain opettajille. Kokonaan verkossa toteutuvilla opintojaksoilla minulle tuli tavaksi osoittaa läsnäoloani lyhyiden tiedonantojen, keskustelunavausten tai keskustelupuheenvuorojen avulla. Joskus se tuntui kieltämättä keinotekoiselta. Nyt riittää lyhyt käväisy oppimisympäristössä ja opintojaksolla. Ei vie kuin 10 sekuntia, kun käyn vilkaisemassa, onko opintojaksolla tapahtunut mitään uutta: tehtäviä palautettu tai jätetty keskustelupuheenvuoroja. Näen myös, kuka on käynyt muuten vain opintojaksolla. Pysyn ajan tasalla ja viestin myös opiskelijoille läsnäoloani.

Mielestäni tämä näkyminen on hyvä asia. Kun verkko-opetuksen tavoitteena on yhteisöllisyys, tiheästi Moodleen kirjautuvien kesken alkaa pakostakin muodostua yhteisö. Ne puolestaan, joiden kirjautumisten välillä on viikkoja, jäävät yhteisön ulkopuolelle. Totta kai kirjautumisten näkymisessä on mukana myös valvontanäkökulma, mutta siitä ei kannata tehdä liian suurta numeroa.

Opettaja voi ottaa Moodlessa käyttöön myös online-toiminnon, joka näyttää senhetkiset opintojaksolla tai oppimisympäristössä olijat. Voi tuntea sielujen sympatiaa, kun esimerkiksi myöhäisinä iltahetkinä huomaa kollegan työskentelevän verkko-opetuksen parissa. Parhaassa tapauksessa voi vaihtaa muutaman sanan sähköpostilla tai puhelimitse aivan kuin osuisi samaan aikaan kopiokoneelle tai kahvihuoneeseen. Ehkäpä opiskelijatkin hoitavat keskinäisiä asioitaan samalla tavoin.

Kirjautumisten näkyvyyden avulla luodaan verkko-opetukseen yhteisöllisyyttä ja osoitetaan paitsi aktiivisuutta myös välittämistä. Kiitokset tästä toiminnosta Moodlen kehittäjille!

Mystinen julkisuus

Tutkimusjohtaja Cimmo Nurmi kirjoitti kuluvalla viikolla Satakunnan Kansaan kantaa ottavan yliön. Tässä faktapohjaisessa kirjoituksessa tuotiin esiin SAMKin ansioita mm. yritysyhteistyön, laatutyön ja opetuksenkin alueella.

Samkkilaisille nämä asiat ovat tuttuja. Me tiedämme keskuudessamme, että esim. opetuksemme on arvioitu sijoittuneen jo useana vuonna peräkkäin viiden parhaan joukkoon ammattikorkeakoulujen joukossa (joita nykyään on 28, mutta vielä vuosi sitten 31). Viime syksynä toteutettu kansallinen laatujärjestelmän auditointi taas oli meille kaikille yhteinen ponnistus, kun laatudokumentit päivitettiin. Tämän auditoinnin tuloksia odottelemme luottavaisina.

Mutta kuinka moni laajan yleisön edustaja tietää nämä asiat? Kuinka monelle yliön sisältö tuli yllätyksenä?

Satakuntalaiseen tapaan SAMK ei ole pitänyt kovin suurta ääntä saavutuksistaan. Tiedottamisen linja on ollut asiallinen. Silti Cimmo Nurmen kirjoituksen otsikossa esitetty kysymys ”Miksi SAMK ei saa ansaitsemaansa arvostusta?” on aiheellinen.

Jotenkin nurinkuriselta tuntuu yhteisöviestinnän opettajasta, kun yksi tavanomainen gallup, jonka kysymyksenasettelu oli kovin epämääräinen, on ainakin minulle kantautuneiden viestien mukaan tuonut SAMKille myönteistä julkisuutta kohtalaisen paljon.

Uudenvuoden jälkeen paikallisessa kauppakeskuksessa asioidessani toimittaja pysäytti minut ja kyseli, mitä ajatuksia alkava vuosi herättää. Kun mitään kovin henkilökohtaista ei viitsi lehtien palstoilla selostaa, käänsin ajatukset työhön. Mitäpä muuta sitä toivoisi, kuin että mukava ja antoisa syksy töissä saisi samanlaista jatkoa. Vähän hätkähdytti, kun toimittaja kyseli työpaikkani nimeä, mutta toisaalta ei kai tällaista myönteistä asiaa tarvitse piilotella.

Mutta voi sitä kommenttien määrää, jonka nuo muutamat rivit lehdessä aiheuttivat, kun tutut ja tuttujen tutut olivat lukeneet gallupin! Näin SAMK sai pienen palan myönteistä julkisuutta aivan sattumalta, ilman sen kummempia valmisteluja.

Kannattaa lukea Cimmo Nurmen kirjoitus tiistain 20.1.2009 Satakunnan Kansasta.

Viestintää finanssikriisin pyörteissä

Finanssikriisiin liittyvät julkiset puheenvuorot ovat kiinnostavaa luettavaa tällaisesta maallikosta, joka ei voi itseään tituleerata ainakaan talouden asiantuntijaksi. Syys-lokakuussa poliitikkojen ensimmäinen viesti oli, että Suomella ei ole mitään hätää. Yritysten taseet ja omavaraisuusaste ovat kunnossa. Valtio on onnistunut taloudenpidossaan ja eikä velkaantumisesta tarvitse kantaa huolta. Tilanne on aivan toinen kuin 90-luvulla. Kaikki tahot, jotka saivat äänensä kuuluviin, pyrkivät rauhoittamaan kuluttajia: asiantuntijat, poliitikot, taloustoimittajat.

Seuraavassa vaiheessa alkoi kilpahuudanta siitä, kuka milläkin rahasummalla elvyttäisi. Oppositio sai itselleen aseen hallituksen suunnittelemasta 100 miljoonan elvytyspaketista ja pani kymmenen kertaa paremmaksi: Elvytykseen tarvittaisiin ainakin miljardi! Jenkeistä kantautui huhuja summista, jotka huimasivat tavallisen suomalaisen päätä: kymmeniä, satoja, ellei peräti tuhansia miljardeja dollareita. Tällainen elvytys pitäisi toki hoitaa velkarahalla, mutta tässä vaiheessa ainakin suomalaisessa keskustelussa unohdettiin täysin, että velka pitää joskus maksaa poiskin. Alettiin vihjailla siitä, että kuluttaminen olisi isänmaallinen teko. Eihän työssä käyvillä ollut mitään huolta: Veronkorotukset tulossa ja elvytystäkin tiedossa.

Pankeista on kannettu huolta alusta alkaen, ja pitkin hampain maallikon täytyy uskoa, että hyvinä aikoina voittoja tekevät pankit voivat luottaa siihen, että huonoina aikoina valtio tulee avuksi. Alkuvuodesta talousguru Antti Tanskanen nosti esiin erityisesti yritykset, joita pitäisi tukea. Niinpä niin. Mitä seuraavaksi.

Viime päivät ja viikot olemme saaneet lukea ja kuulla kymmenistä tuhansista lomautuksista. Melkein alkaa tuntua siltä, että yritykset kilpailevat sillä, kuka eniten lomauttaa. Maallikko epäilee, että lomautuksissa alkaa olla hätävarjelun liioittelua, ihan kuin paniikkivaihde olisi jäänyt päälle, mutta ei tietenkään voi olla varma. Sen sijaan hän odottaa kiinnostuneena, missä vaiheessa lomautettuja tai irtisanottuja alkaa olla riittävästi, että kansalaisten yllyttäminen kuluttamaan alkaa vähetä. Sekin maallikkoa mietityttää, kuka tai mikä taho tätä huutokaupalta vaikuttavaa viestintää manipuloi.

-----------------------------------------------------
PS. Blogi jatkaa samoilla linjoilla ja samoilla painotuksilla. Jossain vaiheessa keväällä ylempi amk-tutkinto tulee enemmän mukaan.