Käväisin kotiseudulla tankkaamassa muistiin tuttua maisemaa ja kuuntelemassa tuttua kieltä. Toki saan puhua omaa murretta muutaman työkaverin kanssa: Marja-Leena ja Jari ovat samalta seudulta ja Jaanankin murre on lähellä omaani. Kotiseudulla omaa murretta kuulee kuitenkin niin vaatekaupassa, kirjastossa, virastoissa kuin kadullakin. Kun vaatemyyjä kehottaa:” Kokkeileppa tätä isompaa kokua”, tuntee olevansa omiensa parissa.
Pohjoispohjalainen ja satakuntalainen murre ja puhetapa eroavat toisistaan melkoisesti. Siinä missä pohjalainen venyttelee sanoja ja puhuu hitaaseen tahtiin, porilaiset ja varsinkin raumalaiset lyhentävät ja katkovat sanoja säksättävään tyyliin. Nuotti–intonaatio–on myös kovin erilainen täällä päin Suomea: voimakas paino ensimmäisellä tavulla, minkä lisäksi ääni nousee ja laskee. Pohjalaismurteisiin kuuluu laahaavuus, suorastaan yksitoikkoisuus ja monotonisuus. Sen lisäksi pohjalaismurteissa sanan sisällä oleva d kääntyy j:ksi (meijjän) tai jää kokonaan pois, kun taas täkäläinen puhetapa, jossa sanansisäinen d on säilynyt (meidän), kuulostaa suorastaan hienostelevalta. Varmaan samalla tavoin meikäläisten puhetapa kuulostaa satakuntalaisista maanläheiseltä tai suorastaan maalaismaiselta. Turkulainen tuttavani ihmetteli taannoin oululaista työkaveriaan ja kertoi tuntuvan omituiselta, kun tämä toistelee sitä ”paappaansa”. Siinä missä oululainen sanoo:”Paappa se siihe!”, turkulainen toteaa:” Lait se sihe!”
Aikuisiällä uuden murteen omaksuminen on yhtä vaikeaa kuin uuden kielen opettelu. Kun aikoinaan muutimme Satakuntaan, silloin nelivuotias kuopuksemme omaksui murteen ensimmäisenä ja kovin nopeasti. Neljän vuoden ikähän on ylipäätään suotuisa kielen oppimiselle. Meillä oli hauskaa kuunnellessamme kuopuksen säksätystä. Murkkuikäinen esikoinen sen sijaan puhui sinnikkäästi pohjalaista murretta ja tuhahteli halveksivasti keskimmäisen yrityksille puhua samalla tavoin kuin luokkakaverinsa. Minä omaksuin jonkinlaisen välimuodon, jossa on pohjalainen nuotti ja useimmiten satakuntalainen d sanan keskellä j:n sijasta. Mies sai puhua omaa murrettaan ilman, että kukaan pyysi toistamaan asian.
Kieli ja murre ovat osa omaa identiteettiämme. Siksi tällaiset murteen ja maiseman tankkausmatkat ovat hyvä tapa vahvistaa omaa identiteettiä ja samalla irrottautua työympyröistä. Työasioihin johdattelevat taas kollegoiden odotettavissa olevat tervehdykset:” Ai käviksää koton? Kui? Kui sää jaksoit ajaa koko matkan yksin? Ehdeiksää tehdä mittää muut syyslomal ko reissat?”
keskiviikko 22. lokakuuta 2008
keskiviikko 15. lokakuuta 2008
Opettamista = viestintää
Viestintää ja opettamista on vaikea erottaa toisistaan, olipa kyse matematiikasta, markkinoinnista tai – yhteisöviestinnän opettamisesta. Viestintä on siis myös opettamisen työkalu ja iso osa opettamista tapahtuu sen avulla. Opettaminen on kertomista, kysymistä, selostamista, täsmentämistä, tehtävien laatimista ja esittämistä kirjallisesti mahdollisimman selkeästi. Opettamiseen kuuluu myös tiedonhankinta ja suunnitelmien laatiminen koko opintojaksoa tai yksittäistä luentoa varten.
Perinteisessä luokkaopetuksessa vilustumiseen liittyvä äänen karhentuminen tai jopa menettäminen on kovin epämiellyttävä kokemus. Ainakin itse olen kokenut asian siten, että kun ääni menee, myös auktoriteetti on mennyttä.
Verkko-opetus pohjautuu pääosin tekstiin, jota opettaja naputtelee oppimisympäristöön tai Word-dokumentteihin, jotka hän copypeistaa palautteiksi tai uutisiksi. Mitä muuta nämäkään tekstit ovat kuin viestintää! Sananvalinnoissa on oltava tarkka, että opiskelija saa juuri oikean palautteen tai tiedon. Pitää yrittää olla selkeä sanomansa rakentamisessa.
Uskoisin, että opettajien tekstit ovat erilaisia, sillä teksti kertoo kirjoittajastaan. Ilmeisesti pitäisi pyrkiä siihen, että teksti on lyhyt. Ainakin itse satuin kuulemaan joskus opiskelijan kommentin, että hän ei ainakaan koskaan jaksa lukea niitä pitkiä yhteispalautteita.
Opettaminen on siis verkkoviestintää ja yhä enenevässä määrin myös web2.0:ssa tapahtuvaa viestintää. Tähän blogiin on ilmestynyt verkkoviestinnän opiskelijoiden blogeja, joiden toimittaminen on yksi heidän opintojaksosuorituksensa. Käykää lukemassa ja kommentoimassa!
Perinteisessä luokkaopetuksessa vilustumiseen liittyvä äänen karhentuminen tai jopa menettäminen on kovin epämiellyttävä kokemus. Ainakin itse olen kokenut asian siten, että kun ääni menee, myös auktoriteetti on mennyttä.
Verkko-opetus pohjautuu pääosin tekstiin, jota opettaja naputtelee oppimisympäristöön tai Word-dokumentteihin, jotka hän copypeistaa palautteiksi tai uutisiksi. Mitä muuta nämäkään tekstit ovat kuin viestintää! Sananvalinnoissa on oltava tarkka, että opiskelija saa juuri oikean palautteen tai tiedon. Pitää yrittää olla selkeä sanomansa rakentamisessa.
Uskoisin, että opettajien tekstit ovat erilaisia, sillä teksti kertoo kirjoittajastaan. Ilmeisesti pitäisi pyrkiä siihen, että teksti on lyhyt. Ainakin itse satuin kuulemaan joskus opiskelijan kommentin, että hän ei ainakaan koskaan jaksa lukea niitä pitkiä yhteispalautteita.
Opettaminen on siis verkkoviestintää ja yhä enenevässä määrin myös web2.0:ssa tapahtuvaa viestintää. Tähän blogiin on ilmestynyt verkkoviestinnän opiskelijoiden blogeja, joiden toimittaminen on yksi heidän opintojaksosuorituksensa. Käykää lukemassa ja kommentoimassa!
lauantai 11. lokakuuta 2008
"Raiteilla hieman ruuhkaa"
Tämä viikko on kulunut matkustaen Helsingin ja Porin väliä junalla. Junassa istuessa tai asemalla odotellessa kului aikaa yhteensä 16 tuntia. Siinä ajassa ehtii tarkkailla VR:n viestintää.
Torstaiaamu 9.10. oli katastrofi matkustajille ja VR:lle. Taas kerran moitittiin tiedotusta, ja varmaan aihetta olikin. Jos huomaat, että juna on myöhässä, kaikki siihen liittyvä tieto toki kiinnostaa, mutta ensimmäinen kysymys on:” Kuinka kauan joudun odottamaan?”
Tähän kysymykseen ei kuulemma saatu vastausta. Jonkinlainen vastaus olisi ollut sekin, että varmaa vastausta ei osata vielä sanoa, mutta tiedotetaan heti, kun jotain tiedetään.
Paluumatkallani Poriin torstai-iltana katastrofi näkyi vielä pienenä odotteluna parissa paikassa. Junan tiedotus toimi kuitenkin hienosti, kun konduktööri kertoili keskusradiossa:” Raiteilla hieman ruuhkaa. Hetken kuluttua (mikä tarkoitti kai, että liikenteeseen päästään pikapuoliin).” tai ”Junassa hieman teknistä vikaa. Selvitämme tilannetta.” Loppuun vielä lisäys:” Pahoittelemme tilannetta.”
Niin kotoista ja rauhoittavaa. Arkinen, rauhallinen, hieman hiljainen miesääni veti jopa hymyn matkustajien huulille. Saatoimme kuitenkin luottaa siihen, että meille kerrotaan tapahtumien kulusta. Kuulutukset olivat aivan toista maata kuin junissa ja asemilla kuultavat kuulutukset, joissa kylmän tehokas naisääni toistaa tietoja junien lähdöistä ja saapumisista.
Kannattaisikohan VR:n pohtia uudelleen myös kuulutuksiaan?
PS. Matkustelun vuoksi joukkoviestimien seuraamiseni on ollut vähäistä. Tällä hetkellä näyttää kuitenkin siltä, että Lapin Kansan päätoimittajan potkuja koskeva keskustelu on siirtynyt nykyisen päätoimittajan tekemisten ruotimiseen. Finanssikriisi taisi kärjistyä Alma Median kannalta varsin sopivaan aikaan.
Torstaiaamu 9.10. oli katastrofi matkustajille ja VR:lle. Taas kerran moitittiin tiedotusta, ja varmaan aihetta olikin. Jos huomaat, että juna on myöhässä, kaikki siihen liittyvä tieto toki kiinnostaa, mutta ensimmäinen kysymys on:” Kuinka kauan joudun odottamaan?”
Tähän kysymykseen ei kuulemma saatu vastausta. Jonkinlainen vastaus olisi ollut sekin, että varmaa vastausta ei osata vielä sanoa, mutta tiedotetaan heti, kun jotain tiedetään.
Paluumatkallani Poriin torstai-iltana katastrofi näkyi vielä pienenä odotteluna parissa paikassa. Junan tiedotus toimi kuitenkin hienosti, kun konduktööri kertoili keskusradiossa:” Raiteilla hieman ruuhkaa. Hetken kuluttua (mikä tarkoitti kai, että liikenteeseen päästään pikapuoliin).” tai ”Junassa hieman teknistä vikaa. Selvitämme tilannetta.” Loppuun vielä lisäys:” Pahoittelemme tilannetta.”
Niin kotoista ja rauhoittavaa. Arkinen, rauhallinen, hieman hiljainen miesääni veti jopa hymyn matkustajien huulille. Saatoimme kuitenkin luottaa siihen, että meille kerrotaan tapahtumien kulusta. Kuulutukset olivat aivan toista maata kuin junissa ja asemilla kuultavat kuulutukset, joissa kylmän tehokas naisääni toistaa tietoja junien lähdöistä ja saapumisista.
Kannattaisikohan VR:n pohtia uudelleen myös kuulutuksiaan?
PS. Matkustelun vuoksi joukkoviestimien seuraamiseni on ollut vähäistä. Tällä hetkellä näyttää kuitenkin siltä, että Lapin Kansan päätoimittajan potkuja koskeva keskustelu on siirtynyt nykyisen päätoimittajan tekemisten ruotimiseen. Finanssikriisi taisi kärjistyä Alma Median kannalta varsin sopivaan aikaan.
perjantai 3. lokakuuta 2008
Mediatalon julkisuudenhallintaa
Eilen uutisoitiin journalistien ammattilehden Journalistin entisen päätoimittajan Johanna Korhosen potkuista Lapin Kansan päätoimittajan tehtävästä. Jo tämän aamun lehdissä näkyy kahden mediayhtiön – Sanoman ja Alma Median - välinen sanasota. Näin selkeästi mediakonsernien välinen kilpailu tuskin on aikaisemmin tullut esiin. Herkullinen tilanne viestinnän tarkkailijalle!
Alma Mediaan kuuluvan Satakunnan Kansan pääkirjoitus on pitkästä aikaa lukuelämys. Faktat tunnustetaan: ”Seksuaalinen suuntautuminen tai puolison poliittinen toiminta eivät tietenkään ole peruste työsuhteen purkamiselle.” Näkökulmaksi on kuitenkin nostettu joukkoviestimien arvoihin pohjautuva lukijoiden oikeus saada objektiivista tietoa, joka ehkä saattaisi vaarantua, koska Korhonen on osoittautunut epäluotettavaksi. Pääkirjoituksessa viitataan myös avoimesti mediatalojen väliseen kilpailuun. Niinpä niin, bisnestähän joukkoviestintäkin nykyään on, kuten aiemminkin on tullut todetuksi.
Alma Median kilpailijan, Sanomien, Helsingin Sanomissa Saska Saarikoski asettuu selkeästi Korhosen puolelle ja vetoaa myös totuudenpuhumiseen. Näkökulma-kirjoitus on otsikoitu ”Vain yksi puhuu totta”. Ei ole epäselvää, kenen totuuteen Saarikoski uskoo.
HS ottaa kantaa asiaan myös pilapiirroksella. Karlssonin piirroksessa viitataan lestadiolaisten osuuteen jupakassa. Entisenä pohjoissuomalaisena uskallan väittää, että etelän lehdillä ei ole aavistustakaan siitä, mitä on tehdä lehtibisnestä tai ylipäätään toimia ympäristössä, jossa lestadiolaisuus on vähintäänkin ison puolueen veroinen vaikuttaja niin politiikassa, koulussa kuin talouselämässäkin.
Alma Media hoiti potkuista tiedottamisen todella kehnosti. Mediatalon julkisuudenhallinta näkyy olevan lapsenkengissä. SK:n pääkirjoitus saattaa hieman parantaa tilannetta. Tosin laaja yleisö todennäköisesti omaksuu tietonsa lehtien keskustelupalstoilta - eihän pääkirjoituksia lue kukaan!
Ex-päätoimittaja Korhonen sen sijaan tietää, miten toimia. Alma Median toimitusjohtaja Kai Telanne on vielä kovan paikan edessä.
Toivottavasti Alma Mediaan kuuluvan Kalevan päätoimittaja, julkisuudenhallinnan kenties paras asiantuntija Suomessa, Risto Uimonen, ottaa asiaan kantaa sunnuntain kolumnissaan. Seuratkaapa: http://www.kaleva.fi/!
Alma Mediaan kuuluvan Satakunnan Kansan pääkirjoitus on pitkästä aikaa lukuelämys. Faktat tunnustetaan: ”Seksuaalinen suuntautuminen tai puolison poliittinen toiminta eivät tietenkään ole peruste työsuhteen purkamiselle.” Näkökulmaksi on kuitenkin nostettu joukkoviestimien arvoihin pohjautuva lukijoiden oikeus saada objektiivista tietoa, joka ehkä saattaisi vaarantua, koska Korhonen on osoittautunut epäluotettavaksi. Pääkirjoituksessa viitataan myös avoimesti mediatalojen väliseen kilpailuun. Niinpä niin, bisnestähän joukkoviestintäkin nykyään on, kuten aiemminkin on tullut todetuksi.
Alma Median kilpailijan, Sanomien, Helsingin Sanomissa Saska Saarikoski asettuu selkeästi Korhosen puolelle ja vetoaa myös totuudenpuhumiseen. Näkökulma-kirjoitus on otsikoitu ”Vain yksi puhuu totta”. Ei ole epäselvää, kenen totuuteen Saarikoski uskoo.
HS ottaa kantaa asiaan myös pilapiirroksella. Karlssonin piirroksessa viitataan lestadiolaisten osuuteen jupakassa. Entisenä pohjoissuomalaisena uskallan väittää, että etelän lehdillä ei ole aavistustakaan siitä, mitä on tehdä lehtibisnestä tai ylipäätään toimia ympäristössä, jossa lestadiolaisuus on vähintäänkin ison puolueen veroinen vaikuttaja niin politiikassa, koulussa kuin talouselämässäkin.
Alma Media hoiti potkuista tiedottamisen todella kehnosti. Mediatalon julkisuudenhallinta näkyy olevan lapsenkengissä. SK:n pääkirjoitus saattaa hieman parantaa tilannetta. Tosin laaja yleisö todennäköisesti omaksuu tietonsa lehtien keskustelupalstoilta - eihän pääkirjoituksia lue kukaan!
Ex-päätoimittaja Korhonen sen sijaan tietää, miten toimia. Alma Median toimitusjohtaja Kai Telanne on vielä kovan paikan edessä.
Toivottavasti Alma Mediaan kuuluvan Kalevan päätoimittaja, julkisuudenhallinnan kenties paras asiantuntija Suomessa, Risto Uimonen, ottaa asiaan kantaa sunnuntain kolumnissaan. Seuratkaapa: http://www.kaleva.fi/!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)