Terveisiä pohojosesta!

Käväisin kotiseudulla tankkaamassa muistiin tuttua maisemaa ja kuuntelemassa tuttua kieltä. Toki saan puhua omaa murretta muutaman työkaverin kanssa: Marja-Leena ja Jari ovat samalta seudulta ja Jaanankin murre on lähellä omaani. Kotiseudulla omaa murretta kuulee kuitenkin niin vaatekaupassa, kirjastossa, virastoissa kuin kadullakin. Kun vaatemyyjä kehottaa:” Kokkeileppa tätä isompaa kokua”, tuntee olevansa omiensa parissa.

Pohjoispohjalainen ja satakuntalainen murre ja puhetapa eroavat toisistaan melkoisesti. Siinä missä pohjalainen venyttelee sanoja ja puhuu hitaaseen tahtiin, porilaiset ja varsinkin raumalaiset lyhentävät ja katkovat sanoja säksättävään tyyliin. Nuotti–intonaatio–on myös kovin erilainen täällä päin Suomea: voimakas paino ensimmäisellä tavulla, minkä lisäksi ääni nousee ja laskee. Pohjalaismurteisiin kuuluu laahaavuus, suorastaan yksitoikkoisuus ja monotonisuus. Sen lisäksi pohjalaismurteissa sanan sisällä oleva d kääntyy j:ksi (meijjän) tai jää kokonaan pois, kun taas täkäläinen puhetapa, jossa sanansisäinen d on säilynyt (meidän), kuulostaa suorastaan hienostelevalta. Varmaan samalla tavoin meikäläisten puhetapa kuulostaa satakuntalaisista maanläheiseltä tai suorastaan maalaismaiselta. Turkulainen tuttavani ihmetteli taannoin oululaista työkaveriaan ja kertoi tuntuvan omituiselta, kun tämä toistelee sitä ”paappaansa”. Siinä missä oululainen sanoo:”Paappa se siihe!”, turkulainen toteaa:” Lait se sihe!”

Aikuisiällä uuden murteen omaksuminen on yhtä vaikeaa kuin uuden kielen opettelu. Kun aikoinaan muutimme Satakuntaan, silloin nelivuotias kuopuksemme omaksui murteen ensimmäisenä ja kovin nopeasti. Neljän vuoden ikähän on ylipäätään suotuisa kielen oppimiselle. Meillä oli hauskaa kuunnellessamme kuopuksen säksätystä. Murkkuikäinen esikoinen sen sijaan puhui sinnikkäästi pohjalaista murretta ja tuhahteli halveksivasti keskimmäisen yrityksille puhua samalla tavoin kuin luokkakaverinsa. Minä omaksuin jonkinlaisen välimuodon, jossa on pohjalainen nuotti ja useimmiten satakuntalainen d sanan keskellä j:n sijasta. Mies sai puhua omaa murrettaan ilman, että kukaan pyysi toistamaan asian.

Kieli ja murre ovat osa omaa identiteettiämme. Siksi tällaiset murteen ja maiseman tankkausmatkat ovat hyvä tapa vahvistaa omaa identiteettiä ja samalla irrottautua työympyröistä. Työasioihin johdattelevat taas kollegoiden odotettavissa olevat tervehdykset:” Ai käviksää koton? Kui? Kui sää jaksoit ajaa koko matkan yksin? Ehdeiksää tehdä mittää muut syyslomal ko reissat?”