lauantai 11. lokakuuta 2008

"Raiteilla hieman ruuhkaa"

Tämä viikko on kulunut matkustaen Helsingin ja Porin väliä junalla. Junassa istuessa tai asemalla odotellessa kului aikaa yhteensä 16 tuntia. Siinä ajassa ehtii tarkkailla VR:n viestintää.

Torstaiaamu 9.10. oli katastrofi matkustajille ja VR:lle. Taas kerran moitittiin tiedotusta, ja varmaan aihetta olikin. Jos huomaat, että juna on myöhässä, kaikki siihen liittyvä tieto toki kiinnostaa, mutta ensimmäinen kysymys on:” Kuinka kauan joudun odottamaan?”

Tähän kysymykseen ei kuulemma saatu vastausta. Jonkinlainen vastaus olisi ollut sekin, että varmaa vastausta ei osata vielä sanoa, mutta tiedotetaan heti, kun jotain tiedetään.

Paluumatkallani Poriin torstai-iltana katastrofi näkyi vielä pienenä odotteluna parissa paikassa. Junan tiedotus toimi kuitenkin hienosti, kun konduktööri kertoili keskusradiossa:” Raiteilla hieman ruuhkaa. Hetken kuluttua (mikä tarkoitti kai, että liikenteeseen päästään pikapuoliin).” tai ”Junassa hieman teknistä vikaa. Selvitämme tilannetta.” Loppuun vielä lisäys:” Pahoittelemme tilannetta.”

Niin kotoista ja rauhoittavaa. Arkinen, rauhallinen, hieman hiljainen miesääni veti jopa hymyn matkustajien huulille. Saatoimme kuitenkin luottaa siihen, että meille kerrotaan tapahtumien kulusta. Kuulutukset olivat aivan toista maata kuin junissa ja asemilla kuultavat kuulutukset, joissa kylmän tehokas naisääni toistaa tietoja junien lähdöistä ja saapumisista.

Kannattaisikohan VR:n pohtia uudelleen myös kuulutuksiaan?

PS. Matkustelun vuoksi joukkoviestimien seuraamiseni on ollut vähäistä. Tällä hetkellä näyttää kuitenkin siltä, että Lapin Kansan päätoimittajan potkuja koskeva keskustelu on siirtynyt nykyisen päätoimittajan tekemisten ruotimiseen. Finanssikriisi taisi kärjistyä Alma Median kannalta varsin sopivaan aikaan.

Ei kommentteja: