Äänetöntä asiaa

Puheäänen menetys tiesi vielä muutama vuosi sitten täyttä pysäytystä opettajan työhön. Sairauslomalle vain ja sijaisen etsintään, jos menetit äänesi! Aivan turha yrittää piinata opiskelijoita ja itseään organisoimalla omalle luennolle kaikenlaista ajankulua, jos ääni ei kanna.

Verkko-opetus muuttaa tilannetta nykyisin, mikä on toisaalta hyvä, toisaalta huono asia. Opettaja voi jättää aineistoja verkko-oppimisympäristöön, arvioida tehtäviä, keskustella tarvittaessa opiskelijoiden kanssa verkossa, muistuttaa heitä palautuspäivistä tai muusta tärkeästä. Opettaja voi jopa jättää lähiopetuskerran pitämättä ja yrittää hoitaa asian virtuaalisesti. Hän on ja ei ole sairauslomalla.

Verkosta on apua, mutta kaikkea ei voi hoitaa sen kautta. Työpuhelin soi juuri nyt käsittämättömän usein. Kollegat tai muut samkkilaiset soittelevat, ylemmästä amk-tutkinnosta kiinnostuneet ottavat yhteyttä. Kun kähisen nimeni puhelimeen, seuraa hetken hiljaisuus ja kysymys: ”Soitanko huonoon aikaan?” Ilmeisesti soittaja kuvittelee, että olen juuri herännyt tai ehkäpä jonkinlaisen mielenliikutuksen vallassa. Kun kerron, että olen hukannut ääneni, puhelu kuitenkin yleensä jatkuu. Keskustelun jälkeen kummallekin osapuolelle jää mitä todennäköisimmin epävarmuus siitä, tuliko kaikki nyt hoidettua.

Olisihan sitä itselläkin asioita, jotka pitäisi hoitaa puhelimitse. Kiinnostavasta koulutuksesta pitäisi päästä kyselemään, ennen kuin ilmoittautumisaika menee umpeen. Sairaalassa olevalle sukulaiselle, joka on toipumassa leikkauksesta, pitäisi ehdottomasti päästä soittamaan. Monenlaisia asioita pitäisi sopia – nimenomaan puhelimessa eikä netissä. Äänen palautumista odotellessa on hyvä pohtia omia viestintätapojaan ja myös tarkistaa niitä.