perjantai 6. maaliskuuta 2009

Keskustelukin on signaali

Keskustelu eläkeiän pitentämisestä on hämmentävää. Viestinnän näkökulmasta asiaa käsittelee blogikirjoituksessaan 3.3. 2009 erinomaisen asiantuntevasti presidentintekijä ja ex-lehdistöpäällikkö Jussi Lähde. Blogi on linkitetty omaan blogiini tuonne oikealle ylös ”Koukuttaviin blogeihin”. Kannattaa käydä lukemassa, jos haluaa oppia jotain julkisuudenhallinnasta ja suhteiden hoitamisesta ay-liikkeeseen.

Mutta se päätöksen perimmäinen syy - antaa signaali rahoittajille siitä, että Suomi pystyy tekemään tällaisiakin päätöksiä – se on tainnut unohtua kokonaan tässä asemiin lukkiutuneessa keskustelussa, josta on vaikea päästä eteenpäin kasvojaan menettämättä.

Hallitus menetteli tavattoman kömpelösti asian julkistamisessa, sen toteaa kun lukee Jussi Lähteen ohjeita. Mutta pisteitä ei kerää ay-liike tai oppositiokaan räksytyksestään, jota seuratessa tulee mieleen, että tässä sanasodassa metsä hukkuu puilta. Joukkoviestimet ovat mukana hämmentämässä soppaa.

Olen seurannut tällä kertaa poliitikkojen keskustelua pakostakin vähän sivusta, mutta sivustaseuraajallakin herää kysymys siitä, mihin keskustelu johtaa. Jos hallituksen perimmäinen tarkoitus oli antaa rahoittajille signaali siitä, että se pystyy tekemään vaikeitakin päätöksiä ilman kolmikantaa, niin miten rahoittajat tulkitsevat kolmikannan osapuolten kinastelun. Myönnetäänkö hallitukselle velkaa elvytykseen?

Lisäys 7.3.

Jyrki Katainen sen sanoi: Kaikilla osapuolilla on yhteiset tavoitteet ja keskustelu on kuumennut liikaa. Toivotaan, että tämä näkemys pääsee vallalle kaikissa osapuolissa.

Lisäys 14.3.

Osasipa Jyrki-boy sumuttaa meikäläistäkin. Mielenkiintoista nähdä, mikä vaikutus näillä käänteillä on kokoomuksen kannatukseen.

4 kommenttia:

Lotta kirjoitti...

Pitentämisestä? Korottamisesta? :) Tää oli ihan saivartelua, mutta pääsipä vaan nyt kerranki äitimuorille sanomaan kun ite aikanaan sai hyvän ohjeistuksen suomen kielen oikeasta käytöstä :).

Minen oo suoraan sanoen jaksanu seurata koko keskustelua. En usko, että oppositiopolitiikalla on tässä mitään vaikutusta - jos väestön ikääntymisestä meinataan selvitä, niin eläkeikää on pakko korottaa. Itse asiassa oon melko pitkään ajatellu, että kun ite oon eläkeiässä, mitään eläkettä ei oo enää olemassakaan. Varmasti nousee vielä ainakin 68:aan. Valtio ei vaan kerta kaikkiaan enää oo ihmistä varten (niinkun valtiosopimusteorian mukasesti joskus ehkä ajateltiin) vaan ihminen ihan pelkästään valtiota varten. Veronmaksajana, tuottavana yksilönä, josta puristetaan viimesetkin mehut irti ja sitte heitetään pois. Näin ainakin laman lapsena tuntuu, on niin tottunu siihen, että aina on leikattu ja otettu pois. En luota yhtään, että valtio olis mun tukena missään - mitä tämä kertoo hallituksen meille parikymppisille antamista signaaleista?

Niin, ainoa toivo on, että ihmiset vielä ois toisiaan varten.

Ja niin vielä sitä, että tällä kertaa oppositio kyllä rätkyttää ihan aiheesta, jos rätkyttää. Aika lailla ylhäältä käsin saneltiin koko päätös.

Lotta kirjoitti...

No olipas sillisalaattia koko kommentti, pitää vielä selventää.

1) Väestön ikääntyminen on ongelma ja eläkeiän korottaminen oli melko lailla väistämätöntä.

2) Tämä ois kuitenki paremmin pitäny esitellä ja perustella eikä vaan ylhäältä päin pamauttaa.

3) Haluisin, että valtio edelleen ois ihmistä varten, mutta en kyllä usko että se ainakaan porvarihallituksen aikaan näin tulee olemaan. Siispä toivoisin, että ihmiset ois toisiaan varten.

4) Valtiosopimusteoriahan menee suurinpiirtein niin, että valtio saa legitimiteettinsä määrätä veroja ja ohjailla ihmisten elämää siitä ajatuksesta, että ihmiset ite on luoneet valtion voidakseen paremmin/edullisemmin tuottaa joitaki hyvinvointi- ja muita palveluita. Myös ns. väkivallan monopoli perustuu tälle ajatukselle, mutta se ei varsinaisesti kuulu tähän asiaan.

Lotta kirjoitti...

Ja vielä loppukaneetti, että saadaan tämä edes jotenki sidottua alkuperäsen tekstin aiheeseen :). Siitähän kaikki puhuu, mikä on itseä lähinnä - viestinnän yliopettaja puhuu viestinnästä, yhteiskuntatieteilijä yhteiskunnasta.

Eli: Samaan aikaan, kun pyrittiin lähettämään signaalia rahoittajille, lähetettiin myös signaali koko kansalle. Ja se signaali oli melko karu.

Heli Mattila kirjoitti...

Halusin tosiaan rajata näkökulman pelkästään viestintään. Hallituksen menettelyn kömpelöydestä olen aivan samaa mieltä kanssasi, mutta kun Jussi Lähde on sitä niin erinomaisesti kommentoinut, en pitänyt tarpeellisena toistaa samaa asiaa.

Tätä kiireessä kirjoitettua postausta lähdin korjailemaan, mutta yllättäen olit ehtinyt kommentoida. Teen kuitenkin loppuun ne muutokset ja sen lisäyksen, joka pitikin.