Yksi monista viestintätapahtumaan vaikuttavista tekijöistä on viestijöiden ikä. Jo omassa perheessä totumme tähän. Kaksivuotiaan kanssa viestitään eri tavoin kuin esimerkiksi aviopuolisoiden kesken. Äidille asiat esitetään eri tavoin kuin sisarelle. Koulu tarjoaa meille kaikille samanikäisten ryhmän, mutta oppivelvollisuuskoulun päätyttyä vastaavaa ryhmää tuskin tulee vastaan.
Luokkakokous kymmenien vuosien kuluttua ylioppilaaksi tulosta on ainutlaatuinen tilaisuus viestiä samanikäisten kesken. Yhdistäviä asioita on monia. Lähes kaikilla lapsenlapset ovat tämän hetken tärkein ja rakkain asia. Eläkeikää odotellaan ja mietitään, mitä kaikkea se tuo tullessaan. Oman uran kanssa ollaan sopusoinnussa. Jokainen on löytänyt paikkansa yhteiskunnassa, niin kirjoituksissa reputtaneet, joista yksi on ison musiikkiopiston rehtori, toinen silmälääkäri ja kolmas menestynyt konsultti, kuin myös luokan parhaat oppilaat.
Naisten kesken naureskelemme miesten harmaantumista. Meille, jotka olemme korjailleet omien hiuksiemme väriä ties kuinka pitkään, harmaantuminen ei ole ongelma. Muistelut opettajien kiusaamisesta huvittavat yhä. Tosin nyt mukana on ihmetystä siitä, kuinka ilkeitä osasimme olla ymmärtämättömyydessämme. Tai kuinka hölmöjä olimme, kun piti näyttää toisille oma rohkeutensa. Juttua riittää, eikä kahteen kokoontumiseen varattu aika tahdo riittää samanikäisten kanssa keskusteluun.
Luokkakokouksen lopuksi entinen luokkamme katselee valkokankaalta hartaan hiljaisena ylioppilaskuvakavakaldia, jossa kirkassilmäiset ja siloposkiset (silmänympärysrypyistä ei tietoakaan) ylioppilaat esittäytyvät. Uskon, että jokainen jakaa saman kokemuksen: Niin nuoria, niin kauniita nuoruudessaan
Käykää luokkakokouksissa!
Heli
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti