Kirjoitin väärin opiskelijan nimen verkko-oppimisympäristöön. Seminaarinpitäjä Tiina Tavallisesta tuli jostain kumman syystä Tiina Tavaton, jonkaniminen luokkakaveri oli aikoinaan nuoremmalla pojalla. Jälkeenpäin ihmettelin, mitä olin oikein ajatellut ja korjasin virheen, mutta opiskelijat olivat ehtineet panna sen merkille.
Muistijäljet ja erilaiset assosiaatiot tekevät meille joskus tepposia. Kymmenen vuoden avioliiton jälkeen vastasin kerran puhelimeen tyttönimelläni. Samaten olin vielä pari vuotta sitten vähällä kutsua erästä opiskelijaa toistuvasti hänen äitinsä etunimellä, vaikka en äitiä koskaan tuntenut. Nimi oli tuttu kunnallispolitiikasta ja lehtien palstoilta.
Nimien kirjoittaminen oikein on tärkeää lehtijutuissa. Vaikka nimet pyritään tarkistamaan vielä viimeisessä oikoluvussa, niissä tulee usein virheitä. Satakunnan ammattikorkeakoulun ja sen yksiköiden, myöh. toimipisteiden nimet ovat niin monimutkaisia, että ne kirjoitettiin jatkuvasti väärin. Siitä ei enää jaksanut harmistuakaan.
Yksityishenkilön nimen kirjoittaminen väärin lehteen – tai verkko-oppimisympäristöön – koetaan usein loukkauksena eikä tällaisia virheitä saisi tehdä. Silti jäin miettimään toisen opiskelijan letkautusta seminaaritilanteessa: ”Onko nyt kyseessä Tiina Tavattoman vai Tiina Tavallisen seminaari?” Pohjalainen ja satakuntalainen viestintätapa eivät kohdanneet.
Luettelematta sen enempää kiireitäni (Satakunnassahan sanotaan, että laiska töitään luettelee) totean, että tekevälle sattuu. Monta isompaakin asiaa olisin voinut möhliä kuluvan syksyn aikana.
Yritetään olla tarkkoja, mutta opetellaan suvaitsevaisuutta toisiamme kohtaan!
sunnuntai 28. syyskuuta 2008
lauantai 20. syyskuuta 2008
Muutosviestintä on taitolaji
Epäonnistuminen sisäisessä viestinnässä nousee silloin tällöin selittäjäksi yritysten ja yhteisöjen ongelmille. Viimeisin esimerkki tästä on Husin (Helsingin-Uudenmaan sairaanhoitopiirin) organisaatiouudistuksesta syntynyt tilanne.
Husissa on henkilökuntaa runsaat 20 000 eli pienehkön suomalaisen kaupungin verran. Sairaanhoitopiiriä uudistamaan ja sen taloutta tervehdyttämään palkattiin puolisentoista vuotta sitten Oulun silloinen kaupunginjohtaja Kari Nenonen.
Loppukesästä ja alkusyksystä Husista alkoi kantautua uutisia henkilökunnan tyytymättömyydestä. Nenonen on vienyt organisaatiouudistusta läpi kovalla kädellä ja henkilökuntaa kuulematta, mikä on johtanut mm. lääkärien eroihin. 16.9.2008 pidetyssä tiedotustilaisuudessa Husin johto löysi selityksen uudistuksesta syntyneelle kohulle: Sisäisen viestinnän epäonnistuminen sekä median toiminta!
Tietenkään pelkkä huonosti hoidettu sisäinen viestintä ei voi selittää Husin kriisiä. Viestinnän gurun Osmo A. Wiion mukaan viestintä ei paranna mm. epäpätevää johtajuutta, organisaation rakennetta, autoritaarista ilmastoa, taloudellisia vaikeuksia, motivaation puutetta eikä korjaamatonta tiedon puutetta. Hyvin hoidettuun sisäiseen viestintään sen sijaan liittyy toisen osapuolen arvostaminen, aito kuunteleminen, halu toimia yhdessä, kyky ja halu vastata henkilökunnan tiedontarpeisiin. Näitä Husista on tainnut puuttua.
Hus on julkishallinnon organisaatio, jossa on helppo vedota lakiin asiakirjan ja päätöksenteon julkisuudesta. Asioista tiedotetaan vasta sitten, kun päätös on tehty. Se antaa mahdollisuuden salata asian valmisteluun liittyvät käänteet ja yksityiskohdat. Julkishallinnon organisaatiot noudattavat usein myös minimitiedottamisen periaatetta: Tiedotetaan vain juuri se, mikä on pakollista tiedottaa. Tätä linjaa perustellaan sillä, että saadaan huhut pysymään kurissa. Henkilökuntaan ja sen arvostelukykyyn ei siis luoteta.
Missään laissa ei ole kielletty kertomasta, että jokin asia on valmisteilla. Jos organisaatio pystyy kertomaan, että jotain asiaa valmistellaan ilman, että henkilökunta joutuu paniikkiin, se kertoo jotain hyvin myönteistä ilmapiiristä sekä johdon ja henkilöstön välisistä suhteista. Isoissa organisaatioissa, jollainen Hus on, muutosviestintä onnistuukin parhaiten siten, että muutoksesta kerrotaan riittävän ajoissa, pienissä palasissa ja säännöllisesti. Joskus voidaan jopa kertoa, että mitään uutta tiedotettavaa ei ole tai että uutta tiedotettavaa on esim. viikon kuluttua. Tiedon–tässä tapauksessa henkilökunnan näkemysten ja tuntemusten–pitää välittyä myös alhaalta ylöspäin.
Husissa todella iso muutos tuli henkilökunnalle tiedoksi kertarysäyksellä. Kovimmalle on tainnut ottaa ylilääkäri-, ylihoitaja- ja johtava ylihoitaja -tittelien ja tehtävien katoaminen. Tilalle tulee palvelujohtaja, jolta ei vaadita alan erikoistumiskoulutusta eikä tieteellisiä näyttöjä. Hierarkkisessa sairaalamaailmassa tällainen muutos ei voi onnistua muuten kuin yhteistyössä, keskustellen, kompromisseja tehden, motivoimalla ja yhteiseen päämäärään sitouttamalla. Viime kädessä on kyse molemminpuolisesta luottamuksesta, jonka aikaansaaminen voi olla kiven takana. Seuraan kiinnostuneena, miten ja millaisena uudistus viedään läpi Husissa.
Husissa on henkilökuntaa runsaat 20 000 eli pienehkön suomalaisen kaupungin verran. Sairaanhoitopiiriä uudistamaan ja sen taloutta tervehdyttämään palkattiin puolisentoista vuotta sitten Oulun silloinen kaupunginjohtaja Kari Nenonen.
Loppukesästä ja alkusyksystä Husista alkoi kantautua uutisia henkilökunnan tyytymättömyydestä. Nenonen on vienyt organisaatiouudistusta läpi kovalla kädellä ja henkilökuntaa kuulematta, mikä on johtanut mm. lääkärien eroihin. 16.9.2008 pidetyssä tiedotustilaisuudessa Husin johto löysi selityksen uudistuksesta syntyneelle kohulle: Sisäisen viestinnän epäonnistuminen sekä median toiminta!
Tietenkään pelkkä huonosti hoidettu sisäinen viestintä ei voi selittää Husin kriisiä. Viestinnän gurun Osmo A. Wiion mukaan viestintä ei paranna mm. epäpätevää johtajuutta, organisaation rakennetta, autoritaarista ilmastoa, taloudellisia vaikeuksia, motivaation puutetta eikä korjaamatonta tiedon puutetta. Hyvin hoidettuun sisäiseen viestintään sen sijaan liittyy toisen osapuolen arvostaminen, aito kuunteleminen, halu toimia yhdessä, kyky ja halu vastata henkilökunnan tiedontarpeisiin. Näitä Husista on tainnut puuttua.
Hus on julkishallinnon organisaatio, jossa on helppo vedota lakiin asiakirjan ja päätöksenteon julkisuudesta. Asioista tiedotetaan vasta sitten, kun päätös on tehty. Se antaa mahdollisuuden salata asian valmisteluun liittyvät käänteet ja yksityiskohdat. Julkishallinnon organisaatiot noudattavat usein myös minimitiedottamisen periaatetta: Tiedotetaan vain juuri se, mikä on pakollista tiedottaa. Tätä linjaa perustellaan sillä, että saadaan huhut pysymään kurissa. Henkilökuntaan ja sen arvostelukykyyn ei siis luoteta.
Missään laissa ei ole kielletty kertomasta, että jokin asia on valmisteilla. Jos organisaatio pystyy kertomaan, että jotain asiaa valmistellaan ilman, että henkilökunta joutuu paniikkiin, se kertoo jotain hyvin myönteistä ilmapiiristä sekä johdon ja henkilöstön välisistä suhteista. Isoissa organisaatioissa, jollainen Hus on, muutosviestintä onnistuukin parhaiten siten, että muutoksesta kerrotaan riittävän ajoissa, pienissä palasissa ja säännöllisesti. Joskus voidaan jopa kertoa, että mitään uutta tiedotettavaa ei ole tai että uutta tiedotettavaa on esim. viikon kuluttua. Tiedon–tässä tapauksessa henkilökunnan näkemysten ja tuntemusten–pitää välittyä myös alhaalta ylöspäin.
Husissa todella iso muutos tuli henkilökunnalle tiedoksi kertarysäyksellä. Kovimmalle on tainnut ottaa ylilääkäri-, ylihoitaja- ja johtava ylihoitaja -tittelien ja tehtävien katoaminen. Tilalle tulee palvelujohtaja, jolta ei vaadita alan erikoistumiskoulutusta eikä tieteellisiä näyttöjä. Hierarkkisessa sairaalamaailmassa tällainen muutos ei voi onnistua muuten kuin yhteistyössä, keskustellen, kompromisseja tehden, motivoimalla ja yhteiseen päämäärään sitouttamalla. Viime kädessä on kyse molemminpuolisesta luottamuksesta, jonka aikaansaaminen voi olla kiven takana. Seuraan kiinnostuneena, miten ja millaisena uudistus viedään läpi Husissa.
tiistai 16. syyskuuta 2008
Turkoosi viestii luovuutta
Samkin uusi graafinen ilme on ollut käytössä nelisen viikkoa. Keskustelua on käyty ennen kaikkea merkistä, mutta siitä ei tässä yhteydessä sen enempää. Sen sijaan kirjoitan samkin väristä.
Meillä on yksi tunnusväri. Se on iso uudistus. Yli kymmenen vuoden ajan samk esiintyi punaisen, vihreän, sinisen ja oranssin värin erilaisina yhdistelminä. Viestimme värikkyyttä, mikä sopi koulutusorganisaatiolle, jossa nuoret aikuiset kansoittavat toimitilat. Uskon, että henkilökunta kiintyi väreihimme vuosien mittaan. Monelle ei varmaan tullut mieleenkään, että hallinnollisiin rakenteisiin perustuva värikoodi alkoi olla aikansa elänyt.
Onneksi viestinnän ammattilaisemme ymmärsivät uudistuksen tarpeellisuuden. Saimme yhden yhteisen värin, jolla ei erotella ihmisiä eikä rakenteita. Väri viestii nyt yhtenäistä samkkia, mikä alkaa olla paljon enemmän totta kuin viime vuosikymmenellä. Sanoisin uutta väriä turkoosinsiniseksi. Merkki esiintyy valkoisella pohjalla ja sen vieressä on logomme (= nimenkirjoitusasu) mustalla.
Värit ovat makuasia, ja siksi uskallan tunnustaa, että turkoosi, musta ja valkoinen ovat mielestäni upea yhdistelmä. Päivi Hintsanen kertoo netissä, että turkoosiin liitetään termit tietoisuus, meditointi, kuu ja luovuus. Hänen mukaansa väriterapiassa viilentävää ja rauhoittavaa turkoosia suositellaan ujoille ja aroille ihmisille; turkoosin värin sanotaan lisäävän itsevarmuutta ja auttavan keskustelun aloittamisessa.
Psykologisisareni mukaan turkoosi aiheuttaa ihmisessä mielihyvän tunteen, ja ainakin omalla kohdallani se toteutuu. Turkoosi on hyvä väri myös webissä, sillä kylmät värit synnyttävät raikkaan vaikutelman. Monelle suomalaisille sinisävyiset värit ovat läheisiä, ja erityisesti sinisen ja valkoisen yhdistelmä herättää meissä vahvoja tunteita. Siniristilippu on meille tunteen asia.
Samkin turkoosia väriä tuskin valitsisin vaatteeksi. Sen sijaan se sopii hyvin organisaation väriksi ja vieläpä sellaisen organisaation väriksi, jonka toiminnassa nuoret aikuiset ovat keskiössä. Odotan kiinnostuneena, minkälaisena uusi väri näyttäytyy uudella sivustollamme.
Olenkohan yksin mielipiteineni?
Ohessa linkki samkin nykyisille sivuille, joilla turkoosi on näkyvissä: www.samk.fi
Uusi sivusto tulee käyttöön vuoden loppuun mennessä.
Meillä on yksi tunnusväri. Se on iso uudistus. Yli kymmenen vuoden ajan samk esiintyi punaisen, vihreän, sinisen ja oranssin värin erilaisina yhdistelminä. Viestimme värikkyyttä, mikä sopi koulutusorganisaatiolle, jossa nuoret aikuiset kansoittavat toimitilat. Uskon, että henkilökunta kiintyi väreihimme vuosien mittaan. Monelle ei varmaan tullut mieleenkään, että hallinnollisiin rakenteisiin perustuva värikoodi alkoi olla aikansa elänyt.
Onneksi viestinnän ammattilaisemme ymmärsivät uudistuksen tarpeellisuuden. Saimme yhden yhteisen värin, jolla ei erotella ihmisiä eikä rakenteita. Väri viestii nyt yhtenäistä samkkia, mikä alkaa olla paljon enemmän totta kuin viime vuosikymmenellä. Sanoisin uutta väriä turkoosinsiniseksi. Merkki esiintyy valkoisella pohjalla ja sen vieressä on logomme (= nimenkirjoitusasu) mustalla.
Värit ovat makuasia, ja siksi uskallan tunnustaa, että turkoosi, musta ja valkoinen ovat mielestäni upea yhdistelmä. Päivi Hintsanen kertoo netissä, että turkoosiin liitetään termit tietoisuus, meditointi, kuu ja luovuus. Hänen mukaansa väriterapiassa viilentävää ja rauhoittavaa turkoosia suositellaan ujoille ja aroille ihmisille; turkoosin värin sanotaan lisäävän itsevarmuutta ja auttavan keskustelun aloittamisessa.
Psykologisisareni mukaan turkoosi aiheuttaa ihmisessä mielihyvän tunteen, ja ainakin omalla kohdallani se toteutuu. Turkoosi on hyvä väri myös webissä, sillä kylmät värit synnyttävät raikkaan vaikutelman. Monelle suomalaisille sinisävyiset värit ovat läheisiä, ja erityisesti sinisen ja valkoisen yhdistelmä herättää meissä vahvoja tunteita. Siniristilippu on meille tunteen asia.
Samkin turkoosia väriä tuskin valitsisin vaatteeksi. Sen sijaan se sopii hyvin organisaation väriksi ja vieläpä sellaisen organisaation väriksi, jonka toiminnassa nuoret aikuiset ovat keskiössä. Odotan kiinnostuneena, minkälaisena uusi väri näyttäytyy uudella sivustollamme.
Olenkohan yksin mielipiteineni?
Ohessa linkki samkin nykyisille sivuille, joilla turkoosi on näkyvissä: www.samk.fi
Uusi sivusto tulee käyttöön vuoden loppuun mennessä.
maanantai 8. syyskuuta 2008
Satakuntalaista viestintää
Olin eräässä työpaikkapalaverissa, jossa tunnelma oli hilpeä ja vauhdikas. Sen innoittamana lausahdin jotain epätavanomaisen suorasukaista. Ei olisi pitänyt, koska palaverin osanottajissa näkyi suuri hämmennys. 20 vuotta täällä asuneenakin joudun näköjään vielä tilanteisiin, joissa pohjalainen suorasukaisuus on virhe.
Satakunnassa ei ole tapana puhua suoraan. Tutussa seurassakin varotaan, vihjaillaan, puhutaan monimerkityksisesti, usein jopa käännetään asiat päinvastaisiksi. "Fiksu kaveri" saattaakin tarkoittaa, että henkilö on varsinainen tomppeli. Pohjalainen on joskus pulassa miettiessään, kuinka tosissaan puhuja on. Keskimäärin puheen pitää kuitenkin olla punnittua ja tarkoin harkittua. Aivan selvästi satakuntalainen kärsii, jos seurassa on joku suorapuheinen. Ainakaan kaikilla ei ole lupaa olla suorapuheisia.
Satakuntalaiseen puheeseen kuuluu kylläkin jaarittelu. Se tarkoittaa rönsyilyä, yksityiskohtiin pysähtymistä, jopa liioittelua. Se on tarinankerrontaa, jossa on loppuhuipentuma. Jaarittelija on kuulijakuntansa arvostama, usein keski-ikäinen tai iäkkäämpi mieshenkilö. Häntä kuunnellaan kunnioittavasti ja kärsivällisesti, keskeyttämättä.
Kun aloitin opettajana Satakunnassa, jouduin toteamaan, että täkäläisten opiskelijoiden kanssa piti toimia eri tavoin kuin pohjoissuomalaisten opiskelijoiden kanssa. Hyvää suoritusta esimerkiksi puheviestintätilanteessa ei missään tapauksessa saanut kehua. ”Esityshän oli todella huono kaikin puolin, eihän siinä voi mitään hyvää olla”, oli opiskelijan arvio.
Kaikkien kamalinta oli, jos kehuttiin toisten kuullen. Pohjoissuomalainen nuori sen sijaan saattoi puhjeta kukkaan julkisesti annetusta palautteesta, jossa kiinnitettiin huomio myönteisiin asioihin eikä ruodittu heikkouksia. Meni monta vuotta siten, että vältin esiintymistaidon opettamista Satakunnassa, koska pedagogiset keinoni eivät toimineet täällä.
Verkko-opetuksessa tehtävän palaute annetaan tavallisimmin siten, että muut eivät sitä lue. Tässä saattaa olla avain siihen, miten satakuntalainen nuori voi oppia palautteen avulla. Saamassani opiskelijapalautteessa toistuu usein toteamus siitä, että palautetta oli mukava saada, kun sitä ei koskaan aikaisemmin ole saanut. Myönteistäkin palautetta saa siis antaa, mutta sitä ei saa antaa julkisesti.
Satakuntalaista varovaisuutta taitaa olla myös siinä, että blogeja ei helposti kommentoida. SAMKinkin sivuilla on mielenkiintoisia blogeja, jotka kuitenkin jäävät bloginpitäjän yksinpuheluksi. Itsekin huomaan kommentoivani työkaverin blogia kasvokkain mieluummin kuin verkossa. Olisikohan tähän pohjalaiseen tarttunut sittenkin jonkin verran satakuntalaisuutta!
Satakunnassa ei ole tapana puhua suoraan. Tutussa seurassakin varotaan, vihjaillaan, puhutaan monimerkityksisesti, usein jopa käännetään asiat päinvastaisiksi. "Fiksu kaveri" saattaakin tarkoittaa, että henkilö on varsinainen tomppeli. Pohjalainen on joskus pulassa miettiessään, kuinka tosissaan puhuja on. Keskimäärin puheen pitää kuitenkin olla punnittua ja tarkoin harkittua. Aivan selvästi satakuntalainen kärsii, jos seurassa on joku suorapuheinen. Ainakaan kaikilla ei ole lupaa olla suorapuheisia.
Satakuntalaiseen puheeseen kuuluu kylläkin jaarittelu. Se tarkoittaa rönsyilyä, yksityiskohtiin pysähtymistä, jopa liioittelua. Se on tarinankerrontaa, jossa on loppuhuipentuma. Jaarittelija on kuulijakuntansa arvostama, usein keski-ikäinen tai iäkkäämpi mieshenkilö. Häntä kuunnellaan kunnioittavasti ja kärsivällisesti, keskeyttämättä.
Kun aloitin opettajana Satakunnassa, jouduin toteamaan, että täkäläisten opiskelijoiden kanssa piti toimia eri tavoin kuin pohjoissuomalaisten opiskelijoiden kanssa. Hyvää suoritusta esimerkiksi puheviestintätilanteessa ei missään tapauksessa saanut kehua. ”Esityshän oli todella huono kaikin puolin, eihän siinä voi mitään hyvää olla”, oli opiskelijan arvio.
Kaikkien kamalinta oli, jos kehuttiin toisten kuullen. Pohjoissuomalainen nuori sen sijaan saattoi puhjeta kukkaan julkisesti annetusta palautteesta, jossa kiinnitettiin huomio myönteisiin asioihin eikä ruodittu heikkouksia. Meni monta vuotta siten, että vältin esiintymistaidon opettamista Satakunnassa, koska pedagogiset keinoni eivät toimineet täällä.
Verkko-opetuksessa tehtävän palaute annetaan tavallisimmin siten, että muut eivät sitä lue. Tässä saattaa olla avain siihen, miten satakuntalainen nuori voi oppia palautteen avulla. Saamassani opiskelijapalautteessa toistuu usein toteamus siitä, että palautetta oli mukava saada, kun sitä ei koskaan aikaisemmin ole saanut. Myönteistäkin palautetta saa siis antaa, mutta sitä ei saa antaa julkisesti.
Satakuntalaista varovaisuutta taitaa olla myös siinä, että blogeja ei helposti kommentoida. SAMKinkin sivuilla on mielenkiintoisia blogeja, jotka kuitenkin jäävät bloginpitäjän yksinpuheluksi. Itsekin huomaan kommentoivani työkaverin blogia kasvokkain mieluummin kuin verkossa. Olisikohan tähän pohjalaiseen tarttunut sittenkin jonkin verran satakuntalaisuutta!
maanantai 1. syyskuuta 2008
Media tekee presidenttiä
Jokin aika sitten saimme lukea lehdistä ja kuulla tv-uutisista, että Alexander Stubb on kolmantena presidenttigallupissa heti Matti Vanhasen jälkeen.
Tätä media tekee. Se hakee mahdollisia presidenttiehdokkaita ja järjestää kyselyjä, vaikka presidentinvaaleihin on aikaa melkein neljä vuotta. Kuinkahan monta uutta nimeä ehditään vielä löytää ennen vuotta 2012!
Tällä kertaa Yle voi ylpeillä sillä, että se osasi kyselyä suunnitellessaan ennustaa Alexander Stubbin nousun otsikoihin jo paria viikkoa ennen Georgian kriisiä. Ylellä oli valppaat toimittajat, jotka osasivat ennakoida, että Venäjän ja Georgian välit kiristyvät vielä kesän aikana, mikä taas tietäisi Etyjin puheenjohtajamaan edustajan joutumista valokeilaan.
Yksi median tehtävistä on toimia vallankäyttäjien toiminnan seuraajana ja arvioijana. Tämän tehtävän se mieltää melko eri tavoin kuin esimerkiksi vielä 10 vuotta sitten. Vallan vahtikoira räksyttää, ärsyttää, suurentelee, tekee kärpäsestä härkäsen.
Toistuvat mielipidekyselyt ovat yksi ilmiö, jota ei vielä viime vuosituhannella tunnettu. Tavallisesta kansalaisesta ne alkavat olla yhtä turhauttavia kuin Susanna Sievisen rakkauselämän esittely. Samasta asiasta on kyse niin presidenttigallupien julkistamisessa kuin Sievisten avioliiton vaiheiden uutisoinnissa: bisneksestä, siitä mikä asia milloinkin nostetaan lööppeihin tai nettilehden otsikoihin. Siitä, mikä MYY.
Mitä miettii toimittaja, joka on lukenut Hemanuksensa ja Journalistin ohjeensa. Mitenkäs se menikään: Totuudenmukaisuus, tietojen tarkistaminen, kriittinen suhtautuminen tietolähteeseen, tosiasioiden erottaminen mielipiteistä ... Mitä miettii toimittaja, kun työnantaja tai omistaja edellyttää jotain, minkä voi juuri ja juuri yhdistää vallanpitäjien vahtikoirana toimimiseen, mutta mitä jo rivisuomalainenkin vieroksuu.
Gallupien tilaajamediat, pyydän: Jättäkää Alexander Stubb vielä hetkeksi rauhaan! Ei kuluteta miestä loppuun gallupeissa ennen aikojaan!
Tätä media tekee. Se hakee mahdollisia presidenttiehdokkaita ja järjestää kyselyjä, vaikka presidentinvaaleihin on aikaa melkein neljä vuotta. Kuinkahan monta uutta nimeä ehditään vielä löytää ennen vuotta 2012!
Tällä kertaa Yle voi ylpeillä sillä, että se osasi kyselyä suunnitellessaan ennustaa Alexander Stubbin nousun otsikoihin jo paria viikkoa ennen Georgian kriisiä. Ylellä oli valppaat toimittajat, jotka osasivat ennakoida, että Venäjän ja Georgian välit kiristyvät vielä kesän aikana, mikä taas tietäisi Etyjin puheenjohtajamaan edustajan joutumista valokeilaan.
Yksi median tehtävistä on toimia vallankäyttäjien toiminnan seuraajana ja arvioijana. Tämän tehtävän se mieltää melko eri tavoin kuin esimerkiksi vielä 10 vuotta sitten. Vallan vahtikoira räksyttää, ärsyttää, suurentelee, tekee kärpäsestä härkäsen.
Toistuvat mielipidekyselyt ovat yksi ilmiö, jota ei vielä viime vuosituhannella tunnettu. Tavallisesta kansalaisesta ne alkavat olla yhtä turhauttavia kuin Susanna Sievisen rakkauselämän esittely. Samasta asiasta on kyse niin presidenttigallupien julkistamisessa kuin Sievisten avioliiton vaiheiden uutisoinnissa: bisneksestä, siitä mikä asia milloinkin nostetaan lööppeihin tai nettilehden otsikoihin. Siitä, mikä MYY.
Mitä miettii toimittaja, joka on lukenut Hemanuksensa ja Journalistin ohjeensa. Mitenkäs se menikään: Totuudenmukaisuus, tietojen tarkistaminen, kriittinen suhtautuminen tietolähteeseen, tosiasioiden erottaminen mielipiteistä ... Mitä miettii toimittaja, kun työnantaja tai omistaja edellyttää jotain, minkä voi juuri ja juuri yhdistää vallanpitäjien vahtikoirana toimimiseen, mutta mitä jo rivisuomalainenkin vieroksuu.
Gallupien tilaajamediat, pyydän: Jättäkää Alexander Stubb vielä hetkeksi rauhaan! Ei kuluteta miestä loppuun gallupeissa ennen aikojaan!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)