Vastasin facebook-kutsuun, jollaisia oli tipahdellut sähköpostiini jo useita. Viimeisimmän kutsujan mukaan amk-opettajan pitää tutustua tähän yhteisöön, jossa monet opiskelijamme viettävät aikaansa.
Niinpä kirjasin ympäristöön perustietoni ja aloin etsiä koulu- ja opiskelukavereita. Yksi ainoa entinen lukioaikainen koulukaveri löytyi. Matin kanssa olikin mielenkiintoista vaihtaa kuulumisia yli kymmenen vuotta sitten tapahtuneen edellisen tapaamisen jälkeen. Yliopistoaikaisia opiskelukavereita ei ole löytynyt. Ilmeisesti ikäluokkani äidinkielen tai viestinnän opettajat eivät tunne nettiä saati facebookia omakseen tai sitten en osaa etsiä heitä oikealla tavalla.
Samkkilaisia facebookissa sen sijaan on pilvin pimein - sekä opiskelijoita että henkilökuntaa. Niinpä ympäristö ehdottaakin samkkilaisia uusiksi kavereiksi. Tässä tulee ensimmäinen ihmettelyn paikka: Miksi seurustelisin samkkilaisten kanssa fecebookissa, kun tavoitan heidät puhelimitse tai sähköpostilla varsin helposti? Tapaan heitä myös erilaisissa kokouksissa ja jopa Agorassa melko tiheään. Tarvitsenko tällaisen muilta suljetun yhteisen foorumin keskustellakseni joidenkin samkkilaisten kanssa?
Facebookin perimmäinen tarkoitus mietityttää myös: Verkostoitumista se palvelee ilman muuta ja tämä funktio onkin helppo hyväksyä. Varmaan facebookissa ollaan myös enemmän tai vähemmän näytillä: tällainen olen, tämä on historiani, nämä saavutuksiani ja – näin monta mielenkiintoista tai arvostettua kaveria minulla on.
Mitä todennäköisimmin facebook ruokkii myös ihmisten kurkistelunhalua. Kun kirjoittaja ilmaisee oman statuksensa kertomalla, mitä milloinkin tekee, niin saahan siinä kulumaan aikaa, kun käy läpi kavereitaan ja tutkii heidän kuulumisiaan. Onhan se vähän toista kuin kurkkia Big Brotherin tavisten tekemisiä - vai onko? Toisaalta - kun kerron omista tekemisistäni, niin ehkä sitä voi pitää jonkinlaisena avautumisena ja avartumisena?
Negatiivisena puolena voidaan pitää sitä, että facebookin säännöt hyväksymällä annan ylläpitäjälle oikeudet kaikkeen kuvamateriaaliini. Samoin kaikki facebook-keskusteluni, myös kahdenväliset, säilyvät ympäristössä ikuisesti. Mistä tiedän, että ne eivät jossain vaiheessa joudu vääriin käsiin?
Kuukauden oleskelu facebookissa ei siis ole tehnyt minusta sen kannattajaa. Moni on varoitellut siitä, että facebookiin jää koukkuun, että siitä tulee helposti melkoinen aikavaras. Tällaista en ole huomannut, ja kaiken kaikkiaan epäilen, että facebook ei ole minun juttuni.
Kysymys teille, jotka olette facebookin käyttäjiä: Mitä minulta on jäänyt huomaamatta, kun en tunne tätä mediaa omakseni?
Lisäys 5.12.
NYT löytyi mielekäs käyttötapa facebookille! Kun olen käynyt loppukeskusteluja valmistuvien ylemmän amkin opiskelijoiden kanssa, huomasimme, että voimme pitää siellä yllä yhteyksiä valmistuneiden (tähän mennessä noin 30) opiskelijoiden kanssa. Jonkinlainen ryhmä pitäisi perustaa, ja taidankin kääntyä nettivirtuoosi Konstan puoleen tässä asiassa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
7 kommenttia:
Itse en ole "innokas" Facebookin käyttäjä, jollaisilta kommentteja pyydetään, mutta kommentoidaan nyt "innottoman" näkökulmasta kumminkin:
Itse liityin palveluun siksi, että pääsin katsomaan Pori Jazzien '08 jälkimainingeissa Satakunnan Kansan digikuvia konserteista, sittemmin on muutama kaveria halunnut lisätä minut kaverikseen, ja olen hyväksynytkin kaveripyynnöt.
Minulla on myös väljähkö suhde Facebookiin, lähinnä olen tyydyttänyt urkkimisen haluani ja päivittänyt/täydentänyt omaa profiiliani - ja siinäpä se sitten olikin...
Itse lähdin aikanaan melko varovaisesti mukaan. Profiili oli lukittuna muilta kuin itseltäni ja kavereilta. Nyt rohkaistuneempana olen avannut sellaisen ns. rajoitetun näkymän kaikille, josta muistaakseni näkyy kuitenkin vain perustiedot + koulutusasiat...
Omaa kuvaa en ole vieläkään jaksanut ladata sinne, mutta muita valokuvia minulla siellä kyllä on, mutta niiden näkyvyys on vain kavereille.
Kysyit, mitä on jäänyt huomaamatta, kun ei Facebook kiinnosta: Ehkä Sulla on jo muutenkin tarpeeksi viestintää elämässäsi - tämäntapaiselle yhteisöpalvelulle ei voi kaikilla olla tilausta...
Olen ymmärtänyt, että etenkin nuoret kaupunkilaiset, bilettäjät ja ne joilla ylipäätään on vilkas sosiaalinen elämä ja yli 100 kaveria palvelussa, ovat Facebookin suurin käyttäjäkunta. Myös mediaseksikkäät henkilöt ja kaikenlaiset vaikuttajat ovat kirjautuneena palveluun ja vetävät ehkä mukanaan lisää porukkaa palveluun.
Yhdelle suurelle osalle porukkaa kirjautuminen tulee enemmänkin ulkoisesta paineesta, kuin omasta tahdosta. Esim. kun kaikki kaveritkin on, niin munkin täytyy... Facebook on ennen kaikkea enemmän muoti-ilmiö kuin yhteisöpalvelu.
Osa käyttäjistä varmaan on niin muoti-ilmiön koukussa sekä hurmiossa palvelun käyttäjämääristä, ettei edes näe palvelua realistisesti vaan jopa yltiö-optimistisesti.
Minut houkutteli Facebookiin yksi parhaista ystävistäni, joka asuu nykyään kaukana ja vierailee täällä päin vain viikonloppuisin ja lomilla. En kehdannut kieltäytyä. Olen havainnut Facebookin ainakin itselleni melko turhaksi. Juttelen kuitenkin esimerkiksi "mesessä" enemmän kuin siellä. En juuri hyödynnä koko keskusteluominaisuutta Facebookissa.
Ainakin yksi hyvä puoli Facebookissa silti on. Sitä kautta "löysin" (tai he löysivät minut)serkkujani, jotka olen viimeksi tavannut yli 10 vuotta sitten. Lisäsin heidät kavereikseni ja he käyvät silloin tällöin kommentoimassa jotain kuvaa, mutta muuten siellä ei tule juteltua juuri lainkaan.
Vanhoja lukioaikaisia koulukavereita sen sijaan ei ole näkynyt kuin pari kappaletta.
Se ärsyttävä piirre kyseisessä verkkoyhteisössä on, että osa kavereista lähettää tietovisatyylisiä kyselyitä, joihin ei kehtaa jättää vastaamatta. Itse en hirveästi innostu "tunnistatko nämä elokuvat"-aiheisista kyselyistä, mutta tunnen jollain tavalla velvollisuudeksi vastailla niihin edes jotain.
Onhan Facebookissa silti ihan mukavaa katsella ystävien kuvia. Minulla ja parilla vanhalla harrastuksen kautta tulleella kaverilla on paljon yhteisiä hetkiä, joista otettuja kuvia en enää edes muistanut olevan olemassa. He olivat nähneet vaivaa ja skannanneet vanhoja valokuvia Facebookiin. Kyllä niitä vanhoja aikoja on välillä kiva muistella yhdessä, vaikka sitten Facebookissakin. :)
Piti muuten vielä sanoa, että Facebook näyttäisi tosiaan kehittyneen aikamoiseksi trendiksi. Monella näyttää myös olevan tavoitteena saada vain mahdollisimman monta kaveria kaverilistaansa, nimittäin on ehkä hieman epäuskottavaa, kun pikkusiskon kaverin kaverin tyttökaveri pyytää lisäämään hänet kaveriksi. Eihän tämän ihmisen kanssa ole edes koskaan puhuttu. Hän tietää vain nimeni ja kuka pikkusiskoni on. :D
Puhut asiaa Karamelli!
Itsekin saan noita ärsyttäviä visailupyyntöjä ja kaiken maailman Facebook-sovelluksilla tehtyjä jutskia, joihin ei kehtaa jättää vastaamattakaan - vaikka ne on tosi skidikamaa.
Olen saanut sellaisienkin Facebook-sovellusten kautta viestejä, joita en ole edes ottanut käyttöön, enkä näin ollen voi edes niitä viestejä lukea, jos en rekisteröidy ja maksa siitä sovelluksen käytöstä jotain 4-12 euroa/kuussa. Hirveetä rahastusta...
Facebook on nopeassa tahdissa kerännyt sekä vihaajia, että innokkaita aktiivikäyttäjiä, joiden voidaan jopa sanoa olevan koukussa ko.verkostoon. Moni kaveri sanoo käyvänsä naamakirjassa päivittäin useita kertoja, niin myös itse. Parhaimmat ystäväni asuvat ympäri Suomea, ja FB onkin ehdottomasti parhain/nopein/helpoin kanava pitää yhteyttä silloin kun harvoin tapaamme. Mielipiteitä on monia, mutta itse ainakin "seison" FB tukijoukoissa muutamista sen varjopuolista huolimatta (kuten kaiken maailman lapsellinen roska snowballfighteista vampires requesteihin).
Joudun itse tunnustamaan, että alkukankeuden jälkeen jäin Facebookiin koukkuun. Välttelin sinne menemistä kuukausitolkulla juuri sen vuoksi, että olin kuullut monelta miten se koukuttaa. En jostain syystä ollut muutenkaan kiinnostunut kyseisestä yhteisöstä. Kesällä kuitenkin jazzien jälkimainingeissa ystäväni painostuksella loin oman profiilin. Olin kuulemma "aikaani jäljessä" kun en ollut siihen mennessä vielä luonut "naamakirjaan" omaa profiilia.
Omalla kohdallani tapahtui sitten juuri niinkuin monille muillekin, että aikaa siellä tulee vietettyä keskustelun ja selailun (kurkistelun) merkeissä ihan liikaa. Olen hieman pettynyt, etten pysynyt kannassani ja ollut liittymättä, ei sitä vapaa-aikaa koulun ja työn ohella muutenkaan liikaa ole.
Minulla on jonkinlainen viha-rakkaus suhde facebookiin, sillä toisaalta taas olen iloinen, että liityin sinne. Olen löytänyt sitä kautta vanhoja koulukavereitani, joita en ole nähnyyt moniin vuosiin (parhaimmillaan 10 vuoteen). En olisi osannut näitä kavereita muuta kautta etsiä, sillä he olivat jo menneet naimisiin ja näin ollen sukunimi oli muuttunut. On ollut ihanaa vaihtaa kuulumisia niin monen vuoden jälkeen. Minulla on myös ystäviä ympäri suomea, joten heihin on sitä kautta tullut pidettyä yhteyttä.
Toimin itse Facebookissa periaatteella, että kutsun kavereikseni ja hyväksyn kavereikseni vain sellaiset ihmiset, jotka tunnen ja jotka koen itselleni jollain lailla läheisiksi. En ymmärrä yhteisön toimintatapaa, että pidetään yllä sanatonta kilpailua siitä, kenellä on eniten kavereita. Kuten aiemmin mainittiinkin, kaverikutsuja saattaa tulla kaverin kaverin pikkuserkun koiran ulkoiluttajalta. Itse en ole tälläisiä kaverikutsuja hyväksynyt.
No nyt alkaa hahmottua, mihin tarkoitukseen ja mille kohderyhmälle facebook sopii. Yhteyden saaminen vanhoihin tuttuihin on ollut mukava asia niin kuin minullekin. Kiitos vaan kommenteista!
Mainostuomari osasi aika hyvin kiteyttää syynkin siihen, miksi facebook ei sytytä: Onhan mulla viestintää elämässäni aika paljon muutenkin ;)
Lähetä kommentti