tiistai 23. maaliskuuta 2010

Kiinnostavia hakijatilastoja

Hakuaika ylempiin amk-tutkintoihin alkaa olla puolessavälissä. Hakijalukuja olen saanut hakutoimistolta pari kertaa viikossa, ja alkuryntäyksen jälkeen hakijamäärä on kasvanut 5 – 7 hakijan verran viikoittain.

On todella vaikea arvioida, millaiset ovat lopulliset hakijaluvut, koska hakuaika on aikaisempina vuosina kestänyt vain kaksi viikkoa. Onko odotettavissa viime hetken ryntäys vai pysyykö tasainen vauhti yllä? Toivottavasti viime hetkellä herääviä on paljon, sillä tarvitsisimme lisää hakijoita tähänastiseen verrattuna, onhan aloituspaikkojen määrä noussut 40:een, kun se viime vuonna oli 20.

Viime perjantaina saimme kaikkien amkien senhetkiset hakijaluvut, mikä antoi perspektiiviä siihen, missä me koulutusohjelmamme menee. Tilastoja voidaan tulkita ja tarkastella monella tavoin, mutta ainakin SAMKin kohdalla pidän tärkeimpänä lukuna ensisijaisten hakijoiden määrää numeraalisesti sekä suhteessa aloituspaikkoihin.

Yllättäen Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusohjelman ensisijaisten hakijoiden määrä on SAMKissa numeraalisesti suurempi kuin missään muussa amkissa. Olemme reippaasti edellä Jyväskylää ja Turkua puhumattakaan Oulusta, Kajaanista tai pääkaupunkiseudun ammattikorkeakouluista.

Jos otetaan tarkasteluun ensisijaisten hakijoiden määrä aloituspaikkaa kohden, jäämme jälkeen vain Lahdesta, jossa aloituspaikkoja on 20 sekä Turusta, jossa aloituspaikkojen määrä on 28. Sijoitus ei ole huono yhteensä kymmenen syksyllä 2010 alkavan koulutusohjelman joukossa.

On toki mahdollista, että hakijat käyttäytyvät Satakunnassa eri tavoin kuin muualla maassa ja vielä useampi ammattikorkeakoulu kirii reippaasti edellemme. Silti tähänastisista luvuista voi olla iloinen. Ne kertovat ainakin sen, että koulutuksemme kiinnostaa ja sen tunnettuus alkaa olla kohtalaisen hyvä. Nähdäkseni ns. varmat hakijat lähettävät hakemuksensa heti hakuajan alettua. Toivotaan silti, että hakemista harkitsevatkin vielä rohkaistuvat. Neljän viikon kuluttua näemme, miten kävi.

1 kommentti:

Kirsti kirjoitti...

Hei!

Toivotaan, että "puskaradio" on markkinoinut koulutusta ja hakuajan loputtua on paljon hyviä hakijoita :)