sunnuntai 21. helmikuuta 2010

Vastaako nimi sisältöä

Koulutusohjelmamme nimi on pitkä ja vaikeasti muistettava: Yrittäjyys ja liiketoimintaosaaminen. Kun ylemmät amk-tutkinnot käynnistyivät ensimmäisen kerran, nimi oli vielä pitempi: Pk-sektorin yrittäjyys ja liiketoimintaosaaminen. Nimi on valtakunnallinen – siis kaikissa ammattikorkeakouluissa, joissa toteutetaan tätä koulutusalamme ensimmäistä suomenkielistä ylempää tutkintoa, nimi on sama.

Ammattikorkeakoulut, joilla on vastuu opetussuunnitelmien laatimisesta, ovat kuitenkin saaneet valita, minkälaisia painotuksia tähän tutkintoon tulee. Suurimmassa osassa niistä 16 amkista, joissa Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen tutkinto toteutetaan, painopisteenä on johtaminen. SAMKissa painopisteinä ovat johtaminen ja liiketoimintaosaamisen kehittäminen.

Silloin tällöin kysellään, miten yrittäjyys näkyy opetuksessamme. Olemme lähteneet siitä, että kaikista opinnoista on hyötyä yrittäjälle tai yrittäjäksi aikovalle. Sen lisäksi vapaasti valittaviin opintoihin voi valita SAMKin yrityskiihdyttämössä suoritettavia opintoja. Toistaiseksi emme ole lisänneet opetussuunnitelmaan varsinaisia yrittäjyysopintoja, sillä koulutuksessamme, jossa painotetaan asioiden soveltamista käytäntöön, ei ole tarkoituksenmukaista opiskella yrittäjyyden teorioita. Yrittäjäksi aikova pääsee hyvin alkuun SAMKin yrityskiihdyttämön kautta ja jatkossa hän saa tarvitessaan lisää apua ja koulutusta monelta taholta.

Koulutusohjelman nimen muuttaisin mielelläni lyhyemmäksi ja paremmin sisältöä vastaavaksi, mutta siihen ei ole lupaa. Täytyy tulla toimeen pitkän nimen kanssa ja toivoa, että opiskelijatkin muistavat nimen oikein viimeistään valmistumisvaiheessa.

Ei kommentteja: