Vaalirahalähteiden paljastuminen ja uusi vaalirahoituslaki vaikuttanevat siihen, että vaalirahoitusta ei enää ole yhtä runsaasti tarjolla kuin tähän asti. Tässä puolueille ehdotuksia siitä, miten menetellä vähenevän rahoituksen kanssa.
Mainonta aisoihin! Viimeisissä vaaleissa isot puolueet ja ehkä pienemmätkin käyttivät isoja rahoja mainostoimistojen suunnittelemiin kampanjoihin. Puolueideologiasta etsittiin sanoma, joka oli kampanjan perusviesti kuten ”Työväen presidentti” tai ”Mässäilevä paha porvari”. Sanoma kulki punaisena lankana koko kampanjassa. Tällaisen sanoman etsiminen on ammattilaisten työtä - kallista - ja siitä voitaisiinkin kokonaan luopua. Mielestäni poliitikkojen itsensä pitää pystyä kertomaan puolueen tavoitteet ja omat tavoitteensa niin selkeästi, että siinä ei mainostoimistojen kuorrutuksia tarvita.
Ehdokkaille pitää siis löytää mahdollisuus esittää sanomansa. Ensinnäkin ehdokkaiden kasvojen pitää tulla tutuiksi äänestäjille vaikkapa entiseen tapaan kasvogallerioina. Siispä ulkomainontaa ja mahdollisuuksien mukaan samoja gallerioita lehtiin. Tällaisten ilmoitusten laatimiseen tuskin mainostoimistoa tarvitaan.
Blogi on erinomainen tapa esiintyä nettijulkisuudessa, kunhan oppii kirjoittamaan ytimekkäästi ja puhuttelevasti. Ehdokkaiden blogit vaikkapa puolueiden nettisivuille vaalipiireittäin tai kunnallisvaaleissa kunnittain ja ehdokkaat ahkerasti päivystämään ja keskustelemaan blogissa äänestäjiensä kanssa. Halpaa, jopa ilmaista kampanjointia!
Jos televisio hoitaa oman osuutensa – mielellään hiukan uudistaen konseptia – puolueen näkyvyys on taattu. Joukkoviestimien tarjoamat vaalikoneet ovat myös erinomainen tapa saada tietoon ehdokkaiden mielipiteitä, kunhan äänestäjät saadaan käyttämään niitä. Puolueille tämä ei tietääkseni maksa mitään.
Ehdokkaille voitaisiin entiseen tapaan järjestää paikallisia puhetilaisuuksia, joiden kustannusten ei tarvitse olla kovin suuret. Kaiken kaikkiaan ehdokkaat itse pitäisi saada puhumaan ja esiintymään niin, että he eivät voi vetäytyä mainostoimiston suunnitteleman kampanjan suojaan.
Pressiklubi-ohjelmassa 25.9.2009 Kaarina Hazard ja Pekka Ervasti hahmottelivat tulevaisuuden vaalikampanjoita ja median osuutta niissä. Heidän mukaansa aikakauslehdet etsivät todennäköisimmät ja kiinnostavimmat ehdokkaat ja tekevät heistä human interest –juttuja. Näin ehdokas saa kipeästi tarvitsemaansa näkyvyyttä ja lehti lukijoita.
Mielestäni ehdokkaiden pitää osata ottaa yleisönsä ilman naistenlehtien esityötä. Poliittinen ideologia puolestaan pitää pystyä viestimään ilman mainostoimistoja! Jos siinä ei onnistuta, ideologia tarvitsee uudistamista!
Heli Mattila
keskiviikko 30. syyskuuta 2009
sunnuntai 20. syyskuuta 2009
Vuorovaikutusta hankalan potilaan kanssa
Terveisiä sairaalasta! Muutama päivä vuodeosastolla antaa hyvän mahdollisuuden seurata potilaiden ja hoitohenkilökunnan välistä viestintää.
Tällä kertaa pääsin seuraamaan, minkälaisia viestintästrategioita hoitajilla oli hankalan potilaan kanssa. Iäkäs, huonosti näkevä ja liikuntarajoitteinen potilas, joka varmaankin pelkäsi suuresti tulossa olevaa leikkausta, koetteli niin hoitajien kuin huonetoverienkin kärsivällisyyttä. Vastaavaa ei ole eteeni tullut niinä kertoina, joina olen ollut potilaana vuodeosastolla.
Ensimmäinen korviini sattunut kyseisen potilaan kommentti kuului: ”Tuo mulle toinen tyyny!” Tämä käskevä sävy jatkui siihen asti, kunnes potilas kärrättiin leikkaussaliin. Kertaakaan en kuullut kiitos-sanaa, vaikka potilas juoksutti hoitajia enemmän kuin me muut huoneen asukit yhteensä ja myös sai heiltä palveluja.
Se kävi jälleen kerran selväksi, että hoitotyössä hoitajan oma persoona on vähintään yhtä paljon mukana kuin meillä opettajilla opetustyössä. Nuoren harjoittelijan strategiana oli kiltteys. Hän kuunteli kiltisti ja puhui pehmeästi ja kauniisti potilaalle, suostui suoralta kädeltä tämän pyyntöihin. Yhteistyö toimi hyvin, mutta luultavasti harjoittelija joutuu joskus huomaamaan, että ei-sanaakin pitää osata käyttää ja että muidenkin potilaiden tarpeita pitää kuunnella.
Toisenlainen viestintästrategia oli kokeneella sairaanhoitajalla, joka hoiti yksin (!) potilaan aamutoimet, pesi hänet suihkussa ja siisti hänen sänkynsä. Tämän hoitajan viestintästrategialle oli ominaista valikoiva kuuntelu ja huumori. Hän kyllä osoitti
kuuntelevansa, mutta vastaili hyvin vähän ja keskitti huomionsa siihen, että aamutoimista selvittiin ajoissa ennen lääkärin kiertoa. Hoitaja ohjailikin kätevästi potilasta toimimaan haluamallaan tavalla ja sopu ja yhteisymmärrys säilyi.
Oma viestintästrategiansa oli yöhoitajalla, jolla oli kymmeniä potilaita vastuullaan. Kun hankala potilas juoksutti ties kuinka monennen kerran yöhoitajaa huoneeseen, tällä kertaa säätämään liian korkealla olevaa sänkyä alemmaksi, vaikka sänky oli alimmassa asennossa, tämä hoitaja napautti vastaukseksi:” Teillä on liian lyhyet jalat tähän sänkyyn!” Tämä ”suu tukkoon” –strategia näytti toimivan siinä tilanteessa oikein hyvin. Meissä huonekavereissa se sai aikaan sisäisen hyrinän.
Olisi mielenkiintoista kuulla hoitotyön osaajien mielipiteitä tästä viimeisestä strategiasta. Vahvistuuko käsitys siitä, miten tylyjä sairaanhoitajat saattavat olla vanhuksille vai oliko yöhoitajan tokaisu paras mahdollinen tapa saada hankala potilas aisoihin?
Heli
Tällä kertaa pääsin seuraamaan, minkälaisia viestintästrategioita hoitajilla oli hankalan potilaan kanssa. Iäkäs, huonosti näkevä ja liikuntarajoitteinen potilas, joka varmaankin pelkäsi suuresti tulossa olevaa leikkausta, koetteli niin hoitajien kuin huonetoverienkin kärsivällisyyttä. Vastaavaa ei ole eteeni tullut niinä kertoina, joina olen ollut potilaana vuodeosastolla.
Ensimmäinen korviini sattunut kyseisen potilaan kommentti kuului: ”Tuo mulle toinen tyyny!” Tämä käskevä sävy jatkui siihen asti, kunnes potilas kärrättiin leikkaussaliin. Kertaakaan en kuullut kiitos-sanaa, vaikka potilas juoksutti hoitajia enemmän kuin me muut huoneen asukit yhteensä ja myös sai heiltä palveluja.
Se kävi jälleen kerran selväksi, että hoitotyössä hoitajan oma persoona on vähintään yhtä paljon mukana kuin meillä opettajilla opetustyössä. Nuoren harjoittelijan strategiana oli kiltteys. Hän kuunteli kiltisti ja puhui pehmeästi ja kauniisti potilaalle, suostui suoralta kädeltä tämän pyyntöihin. Yhteistyö toimi hyvin, mutta luultavasti harjoittelija joutuu joskus huomaamaan, että ei-sanaakin pitää osata käyttää ja että muidenkin potilaiden tarpeita pitää kuunnella.
Toisenlainen viestintästrategia oli kokeneella sairaanhoitajalla, joka hoiti yksin (!) potilaan aamutoimet, pesi hänet suihkussa ja siisti hänen sänkynsä. Tämän hoitajan viestintästrategialle oli ominaista valikoiva kuuntelu ja huumori. Hän kyllä osoitti
kuuntelevansa, mutta vastaili hyvin vähän ja keskitti huomionsa siihen, että aamutoimista selvittiin ajoissa ennen lääkärin kiertoa. Hoitaja ohjailikin kätevästi potilasta toimimaan haluamallaan tavalla ja sopu ja yhteisymmärrys säilyi.
Oma viestintästrategiansa oli yöhoitajalla, jolla oli kymmeniä potilaita vastuullaan. Kun hankala potilas juoksutti ties kuinka monennen kerran yöhoitajaa huoneeseen, tällä kertaa säätämään liian korkealla olevaa sänkyä alemmaksi, vaikka sänky oli alimmassa asennossa, tämä hoitaja napautti vastaukseksi:” Teillä on liian lyhyet jalat tähän sänkyyn!” Tämä ”suu tukkoon” –strategia näytti toimivan siinä tilanteessa oikein hyvin. Meissä huonekavereissa se sai aikaan sisäisen hyrinän.
Olisi mielenkiintoista kuulla hoitotyön osaajien mielipiteitä tästä viimeisestä strategiasta. Vahvistuuko käsitys siitä, miten tylyjä sairaanhoitajat saattavat olla vanhuksille vai oliko yöhoitajan tokaisu paras mahdollinen tapa saada hankala potilas aisoihin?
Heli
torstai 10. syyskuuta 2009
Miehiä ruokakaupassa
Kahvitauolla keskusteltiin naisten porukassa aviomiehistä ruokaostoksilla.
- Käskin tuoda tilliä, niin mokoma toi persiljaa.
- Meidän miehen kauppalapussa luki ”liivatelehtiä”. Mies soittaa kaupasta, on lehtihyllyn ääressä ja valittaa, että liivatelehteä ei löydy.
Mistä on kyse, kun vaimon selkeästi laatima ostoslista ei koskaan voi olla tarpeeksi selkeä. Pitäisikö lista käydä aina yhdessä läpi, jotta vaimo saa selittää, mitä mikin kohta tarkoittaa? Kuinka paljon on kyse loogisesta päättelystä, mielenkiinnosta, keskittyvästä kuuntelemisesta, silmät auki kulkemisesta ruoanvalmistusasioissakin.
En väitä, että kyse on miehen kyvyttömyydestä ymmärtää ruoanlaittoasioita, sillä omassa perheessäni mies on se, joka löytää marketissa asioidessamme ruokaohjeen edellyttämän peston. Ei tästä asiasta saa sukupuoleen kytkettyä ominaisuutta, vaikka me kahvituntikeskustelijat totesimmekin keskustelun päätteeksi, että eipä meiltä taitaisi sujua ostosten teko rautakaupassa. Viime kädessä näissä tilanteissa kannattaa rohkaistua kysymään, kuten erään keskustelijan mies ratkaisi ongelmallisen tilanteen. Kun kauppalistassa olevaa sellofaania ei löytynyt maustehyllystä, myyjä osasi hienovaraisesti opastaa paperiosastolle.
Heli
- Käskin tuoda tilliä, niin mokoma toi persiljaa.
- Meidän miehen kauppalapussa luki ”liivatelehtiä”. Mies soittaa kaupasta, on lehtihyllyn ääressä ja valittaa, että liivatelehteä ei löydy.
Mistä on kyse, kun vaimon selkeästi laatima ostoslista ei koskaan voi olla tarpeeksi selkeä. Pitäisikö lista käydä aina yhdessä läpi, jotta vaimo saa selittää, mitä mikin kohta tarkoittaa? Kuinka paljon on kyse loogisesta päättelystä, mielenkiinnosta, keskittyvästä kuuntelemisesta, silmät auki kulkemisesta ruoanvalmistusasioissakin.
En väitä, että kyse on miehen kyvyttömyydestä ymmärtää ruoanlaittoasioita, sillä omassa perheessäni mies on se, joka löytää marketissa asioidessamme ruokaohjeen edellyttämän peston. Ei tästä asiasta saa sukupuoleen kytkettyä ominaisuutta, vaikka me kahvituntikeskustelijat totesimmekin keskustelun päätteeksi, että eipä meiltä taitaisi sujua ostosten teko rautakaupassa. Viime kädessä näissä tilanteissa kannattaa rohkaistua kysymään, kuten erään keskustelijan mies ratkaisi ongelmallisen tilanteen. Kun kauppalistassa olevaa sellofaania ei löytynyt maustehyllystä, myyjä osasi hienovaraisesti opastaa paperiosastolle.
Heli
tiistai 1. syyskuuta 2009
Viestintää samanikäisten kesken
Yksi monista viestintätapahtumaan vaikuttavista tekijöistä on viestijöiden ikä. Jo omassa perheessä totumme tähän. Kaksivuotiaan kanssa viestitään eri tavoin kuin esimerkiksi aviopuolisoiden kesken. Äidille asiat esitetään eri tavoin kuin sisarelle. Koulu tarjoaa meille kaikille samanikäisten ryhmän, mutta oppivelvollisuuskoulun päätyttyä vastaavaa ryhmää tuskin tulee vastaan.
Luokkakokous kymmenien vuosien kuluttua ylioppilaaksi tulosta on ainutlaatuinen tilaisuus viestiä samanikäisten kesken. Yhdistäviä asioita on monia. Lähes kaikilla lapsenlapset ovat tämän hetken tärkein ja rakkain asia. Eläkeikää odotellaan ja mietitään, mitä kaikkea se tuo tullessaan. Oman uran kanssa ollaan sopusoinnussa. Jokainen on löytänyt paikkansa yhteiskunnassa, niin kirjoituksissa reputtaneet, joista yksi on ison musiikkiopiston rehtori, toinen silmälääkäri ja kolmas menestynyt konsultti, kuin myös luokan parhaat oppilaat.
Naisten kesken naureskelemme miesten harmaantumista. Meille, jotka olemme korjailleet omien hiuksiemme väriä ties kuinka pitkään, harmaantuminen ei ole ongelma. Muistelut opettajien kiusaamisesta huvittavat yhä. Tosin nyt mukana on ihmetystä siitä, kuinka ilkeitä osasimme olla ymmärtämättömyydessämme. Tai kuinka hölmöjä olimme, kun piti näyttää toisille oma rohkeutensa. Juttua riittää, eikä kahteen kokoontumiseen varattu aika tahdo riittää samanikäisten kanssa keskusteluun.
Luokkakokouksen lopuksi entinen luokkamme katselee valkokankaalta hartaan hiljaisena ylioppilaskuvakavakaldia, jossa kirkassilmäiset ja siloposkiset (silmänympärysrypyistä ei tietoakaan) ylioppilaat esittäytyvät. Uskon, että jokainen jakaa saman kokemuksen: Niin nuoria, niin kauniita nuoruudessaan
Käykää luokkakokouksissa!
Heli
Luokkakokous kymmenien vuosien kuluttua ylioppilaaksi tulosta on ainutlaatuinen tilaisuus viestiä samanikäisten kesken. Yhdistäviä asioita on monia. Lähes kaikilla lapsenlapset ovat tämän hetken tärkein ja rakkain asia. Eläkeikää odotellaan ja mietitään, mitä kaikkea se tuo tullessaan. Oman uran kanssa ollaan sopusoinnussa. Jokainen on löytänyt paikkansa yhteiskunnassa, niin kirjoituksissa reputtaneet, joista yksi on ison musiikkiopiston rehtori, toinen silmälääkäri ja kolmas menestynyt konsultti, kuin myös luokan parhaat oppilaat.
Naisten kesken naureskelemme miesten harmaantumista. Meille, jotka olemme korjailleet omien hiuksiemme väriä ties kuinka pitkään, harmaantuminen ei ole ongelma. Muistelut opettajien kiusaamisesta huvittavat yhä. Tosin nyt mukana on ihmetystä siitä, kuinka ilkeitä osasimme olla ymmärtämättömyydessämme. Tai kuinka hölmöjä olimme, kun piti näyttää toisille oma rohkeutensa. Juttua riittää, eikä kahteen kokoontumiseen varattu aika tahdo riittää samanikäisten kanssa keskusteluun.
Luokkakokouksen lopuksi entinen luokkamme katselee valkokankaalta hartaan hiljaisena ylioppilaskuvakavakaldia, jossa kirkassilmäiset ja siloposkiset (silmänympärysrypyistä ei tietoakaan) ylioppilaat esittäytyvät. Uskon, että jokainen jakaa saman kokemuksen: Niin nuoria, niin kauniita nuoruudessaan
Käykää luokkakokouksissa!
Heli
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)