Onneksi on sää!

Sää on antanut meille paljon puheenaihetta viimeksi kuluneina parina vuonna. Viime kesän sateita, edellisvuoden mustaa joulua ja lumettomuutta ylipäätään jaksetaan päivitellä. Elokuun 2007 rankkasade ei varmasti jättänyt kylmäksi ketään, joka sen täällä Satakunnassa koki.

Tekee mieli väittää, että tätä nykyä sää ei ole vain englantilaisten tapa aloittaa puhe puolitutun tai tuntemattoman kanssa. Kyllä me suomalaisetkin jaksamme puhua ilmiöstä nimeltä sää ja ilmastonmuutos pitempäänkin kuin keskustelun aloittamiseksi.

Tunnustaudun innokkaaksi sääennusteiden seuraajaksi erityisesti kesän kynnyksellä. Netistä löytyy runsain mitoin ennusteita lähes joka paikkakunnalle, mutta parhaaksi paikallissään ennustajaksi on osoittautunut Satakunnan Kansan muutaman päivän ennuste. Tosin sekin ehtii muuttua nopeasti, joten ennustusta voi pitää varmana vain parin päivän tähtäimellä. Vielä muutama vuosi sitten luotin Suupohjan äijän pitkän aikavälin ennusteisiin, mutta kun hän ennusti kesän 2007 jokseenkin pieleen, luottamus on mennyttä. Olisiko niin, että entisajan ennusmerkit eivät pädekään enää ilmastonmuutoksen aikakaudella?

Sinänsä on hienoa, että meillä on tällainen yhteinen huolen tai ilon aihe kuin sää. Sääpohdinnat yhdistävät monenikäisiä, eri sukupuolten ja ammattiryhmien edustajia. Kun keskustelu on käynnistynyt näillä sääpohdinnoilla, on luotu tarpeeksi yhteistä pohjaa keskustelun jatkamiselle vaikkapa vähän kinkkisemmistä asioista.

Kyllä oli muuten muutama hieno päivä talvisäätä kuluneella viikolla! Luntakin saatiin enemmän kuin viime talvena yhteensä! Pikkupakkasessa oli mukavaa lenkitellä, ja moni ehti mäkeen tai ladulle. Näitä talvipäiviä on mukava muistella joulukuun vesisateessa.

Vastahakoisesti facebookissa

Vastasin facebook-kutsuun, jollaisia oli tipahdellut sähköpostiini jo useita. Viimeisimmän kutsujan mukaan amk-opettajan pitää tutustua tähän yhteisöön, jossa monet opiskelijamme viettävät aikaansa.

Niinpä kirjasin ympäristöön perustietoni ja aloin etsiä koulu- ja opiskelukavereita. Yksi ainoa entinen lukioaikainen koulukaveri löytyi. Matin kanssa olikin mielenkiintoista vaihtaa kuulumisia yli kymmenen vuotta sitten tapahtuneen edellisen tapaamisen jälkeen. Yliopistoaikaisia opiskelukavereita ei ole löytynyt. Ilmeisesti ikäluokkani äidinkielen tai viestinnän opettajat eivät tunne nettiä saati facebookia omakseen tai sitten en osaa etsiä heitä oikealla tavalla.

Samkkilaisia facebookissa sen sijaan on pilvin pimein - sekä opiskelijoita että henkilökuntaa. Niinpä ympäristö ehdottaakin samkkilaisia uusiksi kavereiksi. Tässä tulee ensimmäinen ihmettelyn paikka: Miksi seurustelisin samkkilaisten kanssa fecebookissa, kun tavoitan heidät puhelimitse tai sähköpostilla varsin helposti? Tapaan heitä myös erilaisissa kokouksissa ja jopa Agorassa melko tiheään. Tarvitsenko tällaisen muilta suljetun yhteisen foorumin keskustellakseni joidenkin samkkilaisten kanssa?

Facebookin perimmäinen tarkoitus mietityttää myös: Verkostoitumista se palvelee ilman muuta ja tämä funktio onkin helppo hyväksyä. Varmaan facebookissa ollaan myös enemmän tai vähemmän näytillä: tällainen olen, tämä on historiani, nämä saavutuksiani ja – näin monta mielenkiintoista tai arvostettua kaveria minulla on.

Mitä todennäköisimmin facebook ruokkii myös ihmisten kurkistelunhalua. Kun kirjoittaja ilmaisee oman statuksensa kertomalla, mitä milloinkin tekee, niin saahan siinä kulumaan aikaa, kun käy läpi kavereitaan ja tutkii heidän kuulumisiaan. Onhan se vähän toista kuin kurkkia Big Brotherin tavisten tekemisiä - vai onko? Toisaalta - kun kerron omista tekemisistäni, niin ehkä sitä voi pitää jonkinlaisena avautumisena ja avartumisena?

Negatiivisena puolena voidaan pitää sitä, että facebookin säännöt hyväksymällä annan ylläpitäjälle oikeudet kaikkeen kuvamateriaaliini. Samoin kaikki facebook-keskusteluni, myös kahdenväliset, säilyvät ympäristössä ikuisesti. Mistä tiedän, että ne eivät jossain vaiheessa joudu vääriin käsiin?

Kuukauden oleskelu facebookissa ei siis ole tehnyt minusta sen kannattajaa. Moni on varoitellut siitä, että facebookiin jää koukkuun, että siitä tulee helposti melkoinen aikavaras. Tällaista en ole huomannut, ja kaiken kaikkiaan epäilen, että facebook ei ole minun juttuni.

Kysymys teille, jotka olette facebookin käyttäjiä: Mitä minulta on jäänyt huomaamatta, kun en tunne tätä mediaa omakseni?

Lisäys 5.12.

NYT löytyi mielekäs käyttötapa facebookille! Kun olen käynyt loppukeskusteluja valmistuvien ylemmän amkin opiskelijoiden kanssa, huomasimme, että voimme pitää siellä yllä yhteyksiä valmistuneiden (tähän mennessä noin 30) opiskelijoiden kanssa. Jonkinlainen ryhmä pitäisi perustaa, ja taidankin kääntyä nettivirtuoosi Konstan puoleen tässä asiassa.

Turhauttavia keskusteluja

Käymme päivän mittaan sekä kotona että työpaikalla monenlaisia keskusteluja, ja noihin keskusteluihin sisältyy paljon enemmän kuin ulkopuolinen voisi kuvitella: asenteita, ennakkoluuloja, voitonriemua, häviöntunnetta, aikaisempia sanailuja. Tietyt keskustelut toistuvat vuodesta, kuukaudesta tai viikosta toiseen. Niissä käydään aina sama ajatustenvaihto ja ne päättyvät ilman, että ongelmaan saadaan ratkaisua. Ainakin toinen osapuoli jättää keskusteluareenan usein varsin turhautuneena tappiomielialan vallassa.

Tässä kaksi esimerkkiä työelämästä:

Ensimmäinen

Opiskelija: Minä en sitten voi osallistua verkkotehtävien purkamiseen seuraavalla luennolla.
Opettaja: ???
Opiskelija: Täytyy olla paikalla englannin/ruotsin/espanjan/saksan/venäjän/italian/ranskan luennolla.
Opettaja: Mutta eihän sinne vaadita 100-prosenttista läsnäoloa?
Opiskelija: Ne kerrat pitää säästää mahdollista työvuoroa/lomamatkaa jne. varten.
Opettaja: !!!

Toinen

Henkilö I: Opasta sinäkin opiskelijoita Moodlen wiki-toiminnon/nettineuvotteluohjelman/Skypen käyttöön, niin ryhmätöiden tekeminen helpottuu.
Henkilö II: En käytä Moodlea, koska en ole amk-vessissä.
Henkilö I:!!!

*****************************
Vanhempien ja lasten väliset keskustelut ovat melko usein vetoamista siihen, ”kun kaikilla muille” ja ”kun meillä ei koskaan”. Seuraavanlaisia keskusteluja käydään puolisoiden kesken kodeissa mitä todennäköisimmin seuraavien pakkasten aikaan:

Aviopuoliso I: Miksi niitä nastarenkaita EI KOSKAAN voi vaihtaa hyvissä ajoin? Miksi sitä vaihtoa aina pitää vitkuttaa viime tippaan. Miten tässä nyt selviää liukkaalla?!
Aviopuoliso II: Nastat kuluvat pelkällä asfaltilla. Viime talvenakin hätäilit aivan turhaan, sillä nastarenkaita ei olisi tarvittu kuin muutamana päivänä. Jos nyt vaihdan renkaat, niin varmasti pian alkaa vesikelit. Ei tästä vielä talvea tule!
Aviopuoliso I: !!!

*****************************

PS. Pojantyttären kielenoppiminen edistyy hurjaa vauhtia. Vaaria nimitetään nykyään "vaaviksi", mikä on aika paljon lähempänä alkuperäistä nimeä kuin kesäinen "voivaa".

Viestintää vuodenajan mukaan

Kaksi viikkoa sitten siirryimme talviaikaan. Yhtäkkiä illat olivat pimeitä ja aamut ainakin hetken aikaa hieman valoisampia kuin aikaisemmin. Illan pimeys tuli silmille kunnallisvaalisunnuntaina, kun sateessa ja tuulessa tein iltalenkin koiran kanssa. Kuuden jälkeen illalla oli jo verraten pimeää. Vastaantulijoiden, puolituttujen koirankävelyttäjien, kasvoja ei nähnyt eikä heitä aina tunnistanutkaan. Tuntui kuin pimeys olisi suorastaan yllyttänyt suojautumaan ja välttelemään katsekontaktia. Kunnallisvaalisunnuntain iltalenkillä olo oli kuin zombilla, joka hapuilee oudossa ympäristössä outojen ihmisten joukossa. Pimeys teki meistä erilaisia toimijoita, mikä konkretisoitui viestintäkäyttäytymisessämme.

Viestintätapahtumassa kellonaika ja vuodenaika ovat vain yksi muuttuja. Yksityiselämän viestinnässä vaikuttavat viestijöiden sukupuoli, ikä, ammatti, perhesuhteet, vireystila, keskinäiset suhteet sekä tietenkin itse viestintätilanne. Miniäntekele viestii tulevalle anopille todennäköisesti eri tavoin kuin senhetkiselle ystäväpiirille. Uuden työpaikan tulevaa lähiesimiestä lähestytään eri tavoin kuin vaikkapa entisen työpaikan kollegoita. Yhteisöviestinnässä organisaation ikä, koko, kotipaikkakunta, kilpailutilanne ja tietenkin kohderyhmä ovat merkittäviä muuttujia.

Viestinnän tutkimuksessa ns. kontingenssiteorian mukaan voidaan puhua viestintään vaikuttavista sisäisistä ja ulkoisista tekijöistä. Yhteensä kymmenessä eri kategoriassa on useita eri tekijöitä. Sisäisissä tekijöistä esimerkiksi henkilöstön kohdalla viestintään vaikuttavat työvoiman rakenteen yhdenmukaisuus tai erilaisuus: ikä, koulutus, sukupuoli, vaihtuvuus ja asema. Pankin henkilöstölehti ja intranet ovat varmaankin aika erilaisia kuin ammattikorkeakoulun tai kaupungin.

Onneksi tavallisten tallaajien ei kuitenkaan tarvitse kaiken aikaa pitää mielessä kontingenssiteorian muuttujia. Viestinnän ammattilainen tiedostaa luonnostaan eri muuttujat ja muokkaa viestiään sen mukaan. Muiden kohdalla voidaan luottaa tilannetajuun, joka ohjaa meitä viestimään oikealla tavalla. Kun me koirankävelyttäjät olemme muutaman kuukauden ajan kyräilleet toisiamme iltalenkillä, tervehdimme iloiten vaalenevia iltoja, jolloin voimme taas tervehtiä toisiamme ja vaihtaa kuulumisia iltalenkin yhteydessä.

Ei-viestintää

–Venäjän presidentti Medvedev ja pääministeri Putin ovat viime aikoina esiintyneet vain harvoin yhdessä, kertoo Venäjän ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan erikoistunut tutkija Pavel Baev viimeisimmässä Suomen Kuvalehdessä. Siinä yksi esimerkki siitä, miten ei-viestintä kertoo joskus merkittäviä asioita.

Ei-viestintää on viestimättömyys, tekemättömyys tai näkymättömyys. On tunnettua, että erityisesti Suomessa esimiehet eivät viesti alaisilleen ainakaan näiden työsuorituksista. Se että minkäälaista palautetta ei kuulu, on hyvä merkki. Palautetta tulee, jos jokin menee vikaan, eli palautteeseen liittyy varsin monilla työikäisillä negatiivinen mielikuva.

Entä mistä kertoo se, että johonkin tilaisuuteen ei saavu yleisöä? Huonosta markkinoinnista tai tiedotuksesta? Hankalasta ajankohdasta? Tylsästä ohjelmasta? Muista kilpailevista tilaisuuksista? Ihmisten yleisestä laiskuudesta? – Tuon kun tietäisi, niin saisimme järjestämiimme tilaisuuksiin työnantajia, potentiaalisia opiskelijoita, vaikuttajia, suuren yleisön edustajia tai sen kohderyhmän edustajia, jota kulloinkin tavoitellaan.

Viestimättömyys on viesti itsessään. Se että on puhumaton, ei osallistu yhteisiin keskusteluihin tai jää pois vaikkapa työpaikan yhteisistä tilaisuuksista, on viesti. Amerikkalainen viestinnän oppikirjakin toteaa: You cannot not-communicate. Luonnollisesti toteamus koskee myös sitä seikkaa, että vaikka henkilö ei puhu, hän viestii eleiden ja ilmeiden tai ilmeettömyyden kautta.

Viestimättömyys tai vaikeneminen on tehokas vaikuttamiskeino. Miltä tuntuu, jos asiakas vaikenee eikä vastaa edes kysymyksiin? Työkaveriakin voi kiusata jättämällä vastaamatta kysymykseen tai kommentoimatta esimerkiksi hänen menestystään. Entä miten monta riitaa pariskuntien välillä käydäänkään puhumattomuuden, mököttämisen avulla?

Me opettajat pohdimme usein sitä, miksi opiskelijat eivät osallistu luennoille. Osallistumispakkoa ei ole, joten opiskelija valitsee kovin usein töihin menon luennolle osallistumisen sijasta. Nyt haastankin opiskelijat vastaamaan nimellä tai anonyymisti kysymykseen: Mikä saisi teidät osallistumaan paremmin luennoille? – Opintorahan kaksinkertaistaminen ei ole hyväksyttävä vastaus ;)