Ammattikorkeakoulun opiskelijavalinta on tätä nykyä varsin pitkä prosessi. SAMKissa se alkaa niihin aikoihin, kun keväällä valitut vahvistavat ottavansa opiskelupaikan vastaan.
Ylemmät amk-tutkinnot kuuluvat aikuiskoulutuspaikkojen kiintiöön, josta SAMKin johtoryhmä määrittelee vuosittain kunkin koulutusohjelman aloituspaikat. Kesällä 2009Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen aloituspaikkamääräksi vuonna 2010 alkavaan koulutukseen päätettiin esittää neljäkymmentä.
Neljäkymmentä aloituspaikkaa on kaksi kertaa enemmän kuin parina edellisvuotena ja enemmän kuin koskaan koulutusohjelmamme historiassa. Se tarkoittaa koulutusohjelman vahvistumista: Emme ole enää pieni koulutusohjelma, vaan ainakin SAMKin ylempien amk-tutkintojen joukossa iso. Aloituspaikkamäärän kaksinkertaistumisella on kuitenkin monia vaikutuksia koulutuksen käytännön toteutukseen
Ensimmäisenä tulee eteen opetustarjonnan suunnittelu ja lukujärjestyksen laadinta. Joudumme pohtimaan, mitä opintojaksoja voidaan opettaa koko joukolle ja missä tarvitaan jako kahteen opiskeluryhmään. Ehkäpä yhtenä kriteerinä voisi olla ryhmätöiden osuus opintojakson opetuksesta. Avoimet tehtävänpalautukset tai ryhmien tuotosten esittely lähipäivässä ovat erinomainen oppimisen paikka etenkin silloin, jos tehtävä on ollut kaikille sama. Opettajanakin ihmettelen aina uudelleen, miten erilaisia ratkaisuja sama tehtävä tuottaa. Miten ryhmien tuotokset saisi tarkoituksenmukaisesti esille ja miten opiskelijat saadaan niihin tutustumaan, jos ryhmän koko on 40 – siinäpä pedagogista ongelmaa kerrakseen!
Luultavasti yhteisöllisyys, joka on ollut koulutusohjelmamme vahvuus, vähenee. Lähipäivien opetuskeskustelut, joihin olemme saaneet mukaan käytännön esimerkkejä opiskelijoiden omista kokemuksista työelämässä, ovat erilaisia isossa ryhmässä. Pienryhmissä opiskelu on keskeistä koulutuksessamme ja kun ryhmiä on viime vuosina ollut neljä, niidenkin määrä kaksinkertaistuu. Tuleeko vuosikurssista sirpaleinen pienryhmien joukko vai syntyykö koko vuosikurssin kesken yhteishenkeä, se jää arvailujen varaan.
Oppimisympäristön suunnittelu 40 opiskelijalle on myös oma haasteensa. Pienryhmien työskentelyn näkyvyys pitää harkita tarkkaan ja verkkokeskustelut pitää rajata sopivan kokoisille ryhmille. Verkkotutoroinnin määrä tuplaantuu, sillä ketään ei saa jättää yksin suoriutumaan virtuaalisessa oppimisympäristössä.
Haasteita riittää, mutta koulutusorganisaation tulee tarjota koulutusta sellaisilla aloilla, joilla on kysyntää paikallisesti sekä valtakunnallisesti. Mielenkiintoista nähdä, mikä tulee olemaan lopullinen koulutusohjelmamme aloituspaikkaluku.
Heli Mattila
lauantai 21. marraskuuta 2009
lauantai 14. marraskuuta 2009
Verkko-opetus ja tekijänoikeudet
Opetusministeriö ehdottaa tekijänoikeuslainsäädännön uudistamista verkko-opettajia kouraisevalla tavalla. Ehdotuksessa työnantajalla olisi käyttöoikeus mm. opettajien verkko-opetusmateriaaleihin vapaasti ja korvauksetta myös työsuhteen päättymisen jälkeen. Akava vaatii ehdotuksen hylkäämistä paitsi sisällön myös sen takia, että ehdotus on valmisteltu ilman opettajaosapuolen edustusta.
Riviopettajasta ehdotus tuntuu käytännössä mahdottomalta toteuttaa. Verkko-oppimateriaalini ovat pääasiassa PowerPoint-esityksiä, joissa on niukasti tekstiä ja jotka vaativat ehdottomasti rinnalleen selostuksen joko aineistoon liitettynä ääninauhoitteena tai kasvokkain pidettävällä luennolla. Aineistojen laadintaan saan kyllä kulumaan aikaa varsinkin siinä vaiheessa, kun suunnittelen opetusta uudesta aiheesta. Verkkotehtävät taas ovat usein lyhyitä word-dokumentteja, joihin sisältyy linkkejä ja joiden laadinnassa on lähdetty pedagogisista tavoitteista. Ne ovat muodoltaan vaatimattomia, mutta luovaa ajattelua vaativia sovelluksia opiskeltavasta aiheesta
Väitän, että verkko-oppimateriaaleja on ilman käyttöohjetta hyvin vaikea hyödyntää sellaisen, joka ei ole niitä itse laatinut. Niiden ideana on, että opettajalla on oma ohjaajan roolinsa verkko-oppimisessa aineistojen ja tehtävien laatimisen lisäksi. Aineistoja minulle taas on kertynyt kahdeksan verkko-opetusvuoden aikana niin runsaasti, että itsellänikin on vaikeuksia arkistoida niitä. Sitä paitsi aineistot tarvitsevat päivitystä ja ajoittain osa aineistoista jää kokonaan käytöstä pois.
Mikä instanssi esim. SAMKissa siis arkistoisi ja ylläpitäisi jokaisen verkko-opettajamme aineistoja, joiden määrä on niin suuri, että se tuntuu vaikealta kuvitella? Vai rajattaisiinko työnantajan käyttöönsä ottamat aineistot sellaisiin, joihin on sovellettu animaatioita, ääntä ja kuvaa, joiden käyttö ylittää riviopettajan tietotekniikan osaamistason? Kuka tekee tämän myös sisällön asiantuntijuutta vaativan työn – valitsee jyvät akanoista?
Jos lakiehdotus hyväksytään, siihen pitää saada opettajien kädenjälki. Itselleni sopii, että aineistojani hyödynnetään, mutta haluan selkeät säännöt siitä, että verkko-opetusaineistojen laadintaan käyttämäni aika todella on työaikaa. Tämänhetkinen virkaehtosopimus, joka perustuu luokkaopetukseen, ei kerta kaikkiaan toimi. Jos halutaan laadukkaita ja pedagogisesti toimivia aineistoja, aineistojen suunnittelulle ja toteutukselle tarvitaan oma resurssinsa.
Jos verkkoaineistojen tuottamiseen määritellään tietty - riittävän suuri – aikaresurssi, ollaan ennen pitkää tilanteessa, jossa osa opettajista toimittaa verkko-oppimateriaaleja ja osa toteuttaa opetusta niiden pohjalta. Syntyy vaikutelma opetuksesta tiukasti säänneltynä tuotantoprosessina. Kuitenkaan opetuksessa ei ole kyse koneista eikä koneiden käyttäjistä, vaan ajattelevista ja tuntevista, joskus arvaamattomista ihmisistä sekä heidän oppimisestaan. Ei unohdeta tätä tosiasiaa, joka on parasta opettajuudessa!
Heli Mattila
Riviopettajasta ehdotus tuntuu käytännössä mahdottomalta toteuttaa. Verkko-oppimateriaalini ovat pääasiassa PowerPoint-esityksiä, joissa on niukasti tekstiä ja jotka vaativat ehdottomasti rinnalleen selostuksen joko aineistoon liitettynä ääninauhoitteena tai kasvokkain pidettävällä luennolla. Aineistojen laadintaan saan kyllä kulumaan aikaa varsinkin siinä vaiheessa, kun suunnittelen opetusta uudesta aiheesta. Verkkotehtävät taas ovat usein lyhyitä word-dokumentteja, joihin sisältyy linkkejä ja joiden laadinnassa on lähdetty pedagogisista tavoitteista. Ne ovat muodoltaan vaatimattomia, mutta luovaa ajattelua vaativia sovelluksia opiskeltavasta aiheesta
Väitän, että verkko-oppimateriaaleja on ilman käyttöohjetta hyvin vaikea hyödyntää sellaisen, joka ei ole niitä itse laatinut. Niiden ideana on, että opettajalla on oma ohjaajan roolinsa verkko-oppimisessa aineistojen ja tehtävien laatimisen lisäksi. Aineistoja minulle taas on kertynyt kahdeksan verkko-opetusvuoden aikana niin runsaasti, että itsellänikin on vaikeuksia arkistoida niitä. Sitä paitsi aineistot tarvitsevat päivitystä ja ajoittain osa aineistoista jää kokonaan käytöstä pois.
Mikä instanssi esim. SAMKissa siis arkistoisi ja ylläpitäisi jokaisen verkko-opettajamme aineistoja, joiden määrä on niin suuri, että se tuntuu vaikealta kuvitella? Vai rajattaisiinko työnantajan käyttöönsä ottamat aineistot sellaisiin, joihin on sovellettu animaatioita, ääntä ja kuvaa, joiden käyttö ylittää riviopettajan tietotekniikan osaamistason? Kuka tekee tämän myös sisällön asiantuntijuutta vaativan työn – valitsee jyvät akanoista?
Jos lakiehdotus hyväksytään, siihen pitää saada opettajien kädenjälki. Itselleni sopii, että aineistojani hyödynnetään, mutta haluan selkeät säännöt siitä, että verkko-opetusaineistojen laadintaan käyttämäni aika todella on työaikaa. Tämänhetkinen virkaehtosopimus, joka perustuu luokkaopetukseen, ei kerta kaikkiaan toimi. Jos halutaan laadukkaita ja pedagogisesti toimivia aineistoja, aineistojen suunnittelulle ja toteutukselle tarvitaan oma resurssinsa.
Jos verkkoaineistojen tuottamiseen määritellään tietty - riittävän suuri – aikaresurssi, ollaan ennen pitkää tilanteessa, jossa osa opettajista toimittaa verkko-oppimateriaaleja ja osa toteuttaa opetusta niiden pohjalta. Syntyy vaikutelma opetuksesta tiukasti säänneltynä tuotantoprosessina. Kuitenkaan opetuksessa ei ole kyse koneista eikä koneiden käyttäjistä, vaan ajattelevista ja tuntevista, joskus arvaamattomista ihmisistä sekä heidän oppimisestaan. Ei unohdeta tätä tosiasiaa, joka on parasta opettajuudessa!
Heli Mattila
perjantai 6. marraskuuta 2009
Meitä manipuloidaan!
Olipa uutisviikko verkkolehdissä! Maanantain ykkösuutinen oli se tieto, että kansalaisten verotulot julkistetaan samana päivänä. Iltapäiväksi oli jo ehditty kaivaa esiin suurituloisimmat valtakunnallisesti ja illalla jo maakunnallisestikin. Tiistaina jatketaan etsimällä uusia mielenkiintoisia verotietoja ja totta kai urheilu-, kulttuuri- ja viihdeosastot levittävät urheilijoiden, kulttuuri-ihmisten ja viihdetaiteilijoiden verotiedot omille osastoilleen.
Keskiviikkona iltapäivällä leviää tieto 8-vuotiaasta torniolaistytöstä, joka on menehtynyt sikainfluenssaan. Torstain verkkolehdet ovat täynnä tätä uutista, joka täyttää varmaan kaikkien verkkolehtien toiveet: Ihmiset innostuvat keskustelemaan, kauhistelemaan ja päivittelemään uutista. Yhteisöllisyyttäkö?
Kaikki seuraamani verkkolehdet ovat olleet pullollaan näitä kahta aihetta koko viikon. On aivan sama, lukeeko esim. HS:n, Iltalehden, Uudensuomen vai Kalevan verkkosivuja - samat asiat räväkästi otsikoituina ja samat mielipiteet keskusteluissa. Missä on verkkolehtien profiloituminen?
Tähän on siis tultu: Ihmisten kurkistelunhalua ruokitaan äärimmilleen. Uskallan epäillä, että verkkolehtien perimmäisenä tarkoituksena on juuri tämä. Mitä ihmettä teen sillä tiedolla, kuinka paljon Jorma Ollila on ansainnut vuonna 2008? Tai kuinka monta sataa tuhatta Lauri Tähkä kääri keikkailullaan ja levytuloillaan vuonna 2008? Tai sillä yllätyksellä, että Tommi Tabermannin - vai kenen se nyt olikaan - tulot ja varallisuus olivatkin vuonna 2008 varsin pienet.
Kaikki edellä mainitut ovat toki julkisuuden henkilöitä, jotka voivat odottaakin, että heistä kirjoitellaan. Mutta kuka haluaisi olla 8-vuotiaan pikkutytön vanhempien, isovanhempien tai muiden lähisukulaisten asemassa, kun tietoja levitellään ja asiasta keskustellaan ikään kuin siitä tiedettäisiin kaikki taustat. Mikä lehti pääsee ensimmäisenä haastattelemaan omaisia - painostus on varmaan melkoinen?
Meitä manipuloidaan, uskokaa tai älkää! Pikkutytön kuolemasta tehdään tapaus, joka herättää ihmisten mielenkiinnon, empatian ja kritiikin päätöksentekijöitä ja lääkäreitä kohtaan. En halua lainkaan väheksyä tapausta - päinvastoin - kun sanon, että vastaavia tapauksia löytyisi lukemattomia. Tämä vain sattui oikeaan aikaan joukkoviestimille, jotka ovat rauhassa saaneet valmistautua uutisoimaan sikainfluenssasta, jonka leviämistä saatiinkin odotella varsin pitkään.
Ehdotus medialle, joka miettii, missä vaiheessa alkaa rahastaa verkkolehdillään: Tehkää verkkolehdistänne pelkkiä keskustelupalstoja, joissa on alustuksena todella miniuutinen ja kehotus osallistua keskusteluun asiasta verkossa. Valitkaa printtilehteen omat uutisensa, jotka taustoitatte huolellisesti ja joiden tiedot tarkistatte samaan tapaan kuin esim. torstain printtilehti Satakunnan Kansa, jossa oli yhteistyössä terveysviranomaisten kanssa laadittu erinomainen, asiapitoinen ja kattava juttukokonaisuus sikainfluenssasta. Palatkaa juurillenne ja tehkää loppu printtijournalismin viihteellistymisestä!
Heli Mattila
Keskiviikkona iltapäivällä leviää tieto 8-vuotiaasta torniolaistytöstä, joka on menehtynyt sikainfluenssaan. Torstain verkkolehdet ovat täynnä tätä uutista, joka täyttää varmaan kaikkien verkkolehtien toiveet: Ihmiset innostuvat keskustelemaan, kauhistelemaan ja päivittelemään uutista. Yhteisöllisyyttäkö?
Kaikki seuraamani verkkolehdet ovat olleet pullollaan näitä kahta aihetta koko viikon. On aivan sama, lukeeko esim. HS:n, Iltalehden, Uudensuomen vai Kalevan verkkosivuja - samat asiat räväkästi otsikoituina ja samat mielipiteet keskusteluissa. Missä on verkkolehtien profiloituminen?
Tähän on siis tultu: Ihmisten kurkistelunhalua ruokitaan äärimmilleen. Uskallan epäillä, että verkkolehtien perimmäisenä tarkoituksena on juuri tämä. Mitä ihmettä teen sillä tiedolla, kuinka paljon Jorma Ollila on ansainnut vuonna 2008? Tai kuinka monta sataa tuhatta Lauri Tähkä kääri keikkailullaan ja levytuloillaan vuonna 2008? Tai sillä yllätyksellä, että Tommi Tabermannin - vai kenen se nyt olikaan - tulot ja varallisuus olivatkin vuonna 2008 varsin pienet.
Kaikki edellä mainitut ovat toki julkisuuden henkilöitä, jotka voivat odottaakin, että heistä kirjoitellaan. Mutta kuka haluaisi olla 8-vuotiaan pikkutytön vanhempien, isovanhempien tai muiden lähisukulaisten asemassa, kun tietoja levitellään ja asiasta keskustellaan ikään kuin siitä tiedettäisiin kaikki taustat. Mikä lehti pääsee ensimmäisenä haastattelemaan omaisia - painostus on varmaan melkoinen?
Meitä manipuloidaan, uskokaa tai älkää! Pikkutytön kuolemasta tehdään tapaus, joka herättää ihmisten mielenkiinnon, empatian ja kritiikin päätöksentekijöitä ja lääkäreitä kohtaan. En halua lainkaan väheksyä tapausta - päinvastoin - kun sanon, että vastaavia tapauksia löytyisi lukemattomia. Tämä vain sattui oikeaan aikaan joukkoviestimille, jotka ovat rauhassa saaneet valmistautua uutisoimaan sikainfluenssasta, jonka leviämistä saatiinkin odotella varsin pitkään.
Ehdotus medialle, joka miettii, missä vaiheessa alkaa rahastaa verkkolehdillään: Tehkää verkkolehdistänne pelkkiä keskustelupalstoja, joissa on alustuksena todella miniuutinen ja kehotus osallistua keskusteluun asiasta verkossa. Valitkaa printtilehteen omat uutisensa, jotka taustoitatte huolellisesti ja joiden tiedot tarkistatte samaan tapaan kuin esim. torstain printtilehti Satakunnan Kansa, jossa oli yhteistyössä terveysviranomaisten kanssa laadittu erinomainen, asiapitoinen ja kattava juttukokonaisuus sikainfluenssasta. Palatkaa juurillenne ja tehkää loppu printtijournalismin viihteellistymisestä!
Heli Mattila
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)