Yhteisöviestinnän opettajana käsittelen useilla opintojaksoilla sisäistä tiedottamista. Vuodesta toiseen ja ryhmästä toiseen keskustelu kiertyy tiedonkulkuun omassa ammattikorkeakoulussa – niin SAMKissa kuin myös OAMKissa, JAMKissa, TAMKissa, SAVONIAssa kuin kaikissa niissä ammattikorkeakouluissa, joiden opiskelijoita opetan VirtuaaliAMKissa.
Keskustelun kulku on aina samanlainen. Sisäinen tiedotus on heikkoa ja erityisen heikoksi sen tekee se seikka, että opettajien sairastumisista ja luentojen peruuntumisista saa tiedon vasta sinä päivänä, jolloin luento pidetään.
Toisaalta ymmärrän tämän ongelman. Jos tulee paikalle vaikkapa vain yhtä luentoa varten, jos matka oppilaitokseen on pitkä (suhteellinen käsite tosin), jos vaihtoehtona olisi ollut kotiin jääminen vaikkapa tenttiin lukemisen vuoksi, jos poissaolo olisi tiedetty jo edellisenä iltana …, tällaisissa tilanteissa harmistuminen on inhimillistä. Varmasti on sellaisiakin tapauksia, että tiedottaminen on syystä tai toisesta laiminlyöty ja opiskelijat odottelevat ihmeissään luokan oven edessä opettajaa, joka on sairauslomalla.
Toisaalta olen äärettömän tuskastunut tähän toistuvaan keskusteluun. Pitäisikö opettajan siis pystyä ennustamaan sairastumisensa – tai lapsensa sairastuminen – päivää tai paria aikaisemmin? Pitäisikö hänen syöksyä sähköpostin ääreen tai naputtelemaan viestejä kännykkään heti sairausloman saatuaan kertoakseen ajoissa luennon peruuntumisesta? Jälkimmäinen on ehkä mahdollista mutta ei kovinkaan inhimillistä. Parhaassa tapauksessakin tieto luennon peruuntumisesta tulee edellisenä iltana.
Olen joskus tarjonnut opiskelijoille ratkaisuksi tekstiviestirinkiä, jonka eräs aikuisryhmä oli kehittänyt tällaisten tapausten varalle. Opettaja tiedotti paitsi työnantajalle myös yhdelle opiskelijalle sairastumisestaan ja rinki piti huolen lopuista. Ratkaisu ei ole innostanut opiskelijoita, joilla ei ole kovin vakiintuneita ryhmiä ja jotka eivät edes tunne aina toisiaan. Kenen tehtävänä on siis joustaa? Sairastuneen opettajan vai opiskelijoiden?
En muistele omia opiskeluaikojani, vaikka mieli tekisi ... Sen sijaan kysyn, oliko joskus sellainen aika, että sairastuneen opettajan tilalle etsittiin sijainen.
torstai 19. helmikuuta 2009
tiistai 10. helmikuuta 2009
Ei päivää ilman Obamaa
Viime päivät ja viikot presidentti Obaman toimet ovat olleet uutisten aiheena. Hänen päätöksistään kerrotaan ja suurennuslasin kanssa seurataan, miten hän pitää vaaleissa antamansa lupaukset. Toistaiseksi Obamasta ei ole ollut negatiivista sanottavaa, vaikka hän ei oikein onnistunutkaan vakuuttamaan republikaaneja elvytyspaketin tarkoituksenmukaisuudesta.
Obama on hyvä esimerkki siitä, miten johtajaan kohdistetaan suuria odotuksia ja miten tiedotusvälineillä on oma roolinsa tässä prosessissa. Tuskin koskaan Yhdysvaltain presidentiltä on odotettu niin paljon kuin Obamalta odotetaan. Oleellinen osa operaatiota, jolla koko maailma pelastetaan laman kynsistä, on joukkoviestimien asiaa koskeva uutisointi. Joukkoviestimet luovat kuvaa Obaman toiminnasta ja arvioivat sitä, missä määrin hän onnistuu. Obaman julkisten esiintymisten ja lausuntojen pohjalta arvioimme myös Yhdysvaltoja. Voimme vain arvailla, minkälaista työtä Obaman lehdistötiimi tekee taustalla.
Toki Bushinkin tiimi teki työtään taustalla, mutta hänen kuvaansa ei saatu kirkastettua. Kerrotaankin Bush nuoremman olleen epäsuosituin USA:n presidentti kautta aikain ja tämän epäsuosion vaikuttaneen myös USA:n maaimagoon.
Yrityksen maine on usein sama kuin sen julkisuudessa esiintyvän johtajan maine. Suomessa Nokia henkilöityi pitkään Jorma Ollilaan. Jussi Pesonen on yhtä kuin UPM-Kymmene ja Björn Wahlroos yhtä kuin Sampo. Yhtälö menestyvän yhtiön ja menestyvän johtajan välillä toimii joitakin poikkeuksia lukuunottamatta.
Maineen rakentaminen on kuitenkin ammattilaisten työtä, pitkäjänteistä ja suunnitelmallista. Jos se hoidetaan hyvin, suuri yleisö ei sitä koskaan huomaa.
----------------------------------------------------------------------
Olemme juuri käsitelleet ylemmän amkin opiskelijoiden kanssa johtajamainetta ja johtajaa yrityksen profiloijana. Tämän kevään aikana saamme lukea Viestintää-blogista Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen 1. vuoden opiskelijoiden kirjoituksia ja keskustelua tästä ilmiöstä.
Toivotan muutkin lukijat tervetulleiksi osallistumaan näihin keskusteluihin! Mitä esimerkiksi arvelet Obaman suosion kestosta? Entä kuinka reippaasti joukkoviestimet uskaltavat kritisoida pelätessään taantuman syvenevän negatiivisista viesteistä?
Obama on hyvä esimerkki siitä, miten johtajaan kohdistetaan suuria odotuksia ja miten tiedotusvälineillä on oma roolinsa tässä prosessissa. Tuskin koskaan Yhdysvaltain presidentiltä on odotettu niin paljon kuin Obamalta odotetaan. Oleellinen osa operaatiota, jolla koko maailma pelastetaan laman kynsistä, on joukkoviestimien asiaa koskeva uutisointi. Joukkoviestimet luovat kuvaa Obaman toiminnasta ja arvioivat sitä, missä määrin hän onnistuu. Obaman julkisten esiintymisten ja lausuntojen pohjalta arvioimme myös Yhdysvaltoja. Voimme vain arvailla, minkälaista työtä Obaman lehdistötiimi tekee taustalla.
Toki Bushinkin tiimi teki työtään taustalla, mutta hänen kuvaansa ei saatu kirkastettua. Kerrotaankin Bush nuoremman olleen epäsuosituin USA:n presidentti kautta aikain ja tämän epäsuosion vaikuttaneen myös USA:n maaimagoon.
Yrityksen maine on usein sama kuin sen julkisuudessa esiintyvän johtajan maine. Suomessa Nokia henkilöityi pitkään Jorma Ollilaan. Jussi Pesonen on yhtä kuin UPM-Kymmene ja Björn Wahlroos yhtä kuin Sampo. Yhtälö menestyvän yhtiön ja menestyvän johtajan välillä toimii joitakin poikkeuksia lukuunottamatta.
Maineen rakentaminen on kuitenkin ammattilaisten työtä, pitkäjänteistä ja suunnitelmallista. Jos se hoidetaan hyvin, suuri yleisö ei sitä koskaan huomaa.
----------------------------------------------------------------------
Olemme juuri käsitelleet ylemmän amkin opiskelijoiden kanssa johtajamainetta ja johtajaa yrityksen profiloijana. Tämän kevään aikana saamme lukea Viestintää-blogista Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen 1. vuoden opiskelijoiden kirjoituksia ja keskustelua tästä ilmiöstä.
Toivotan muutkin lukijat tervetulleiksi osallistumaan näihin keskusteluihin! Mitä esimerkiksi arvelet Obaman suosion kestosta? Entä kuinka reippaasti joukkoviestimet uskaltavat kritisoida pelätessään taantuman syvenevän negatiivisista viesteistä?
perjantai 30. tammikuuta 2009
Läsnäoloa verkossa
Moodlessa on yksi erinomainen ominaisuus aikaisempaan oppimisympäristöömme Virtualiaan verrattuna. Jokaisen opiskelijan ja opettajan viimeisin käynti oppimisympäristössä on siellä näkyvissä päivien, tuntien tai jopa sekuntien tarkkuudella. Kaikkien kirjautumiset löytyvät helposti henkilötiedoista.
Virtualiasta pystyi seuraamaan opiskelijoiden käyntejä oppimisympäristössä, mutta tiedot näkyivät vain opettajille. Kokonaan verkossa toteutuvilla opintojaksoilla minulle tuli tavaksi osoittaa läsnäoloani lyhyiden tiedonantojen, keskustelunavausten tai keskustelupuheenvuorojen avulla. Joskus se tuntui kieltämättä keinotekoiselta. Nyt riittää lyhyt käväisy oppimisympäristössä ja opintojaksolla. Ei vie kuin 10 sekuntia, kun käyn vilkaisemassa, onko opintojaksolla tapahtunut mitään uutta: tehtäviä palautettu tai jätetty keskustelupuheenvuoroja. Näen myös, kuka on käynyt muuten vain opintojaksolla. Pysyn ajan tasalla ja viestin myös opiskelijoille läsnäoloani.
Mielestäni tämä näkyminen on hyvä asia. Kun verkko-opetuksen tavoitteena on yhteisöllisyys, tiheästi Moodleen kirjautuvien kesken alkaa pakostakin muodostua yhteisö. Ne puolestaan, joiden kirjautumisten välillä on viikkoja, jäävät yhteisön ulkopuolelle. Totta kai kirjautumisten näkymisessä on mukana myös valvontanäkökulma, mutta siitä ei kannata tehdä liian suurta numeroa.
Opettaja voi ottaa Moodlessa käyttöön myös online-toiminnon, joka näyttää senhetkiset opintojaksolla tai oppimisympäristössä olijat. Voi tuntea sielujen sympatiaa, kun esimerkiksi myöhäisinä iltahetkinä huomaa kollegan työskentelevän verkko-opetuksen parissa. Parhaassa tapauksessa voi vaihtaa muutaman sanan sähköpostilla tai puhelimitse aivan kuin osuisi samaan aikaan kopiokoneelle tai kahvihuoneeseen. Ehkäpä opiskelijatkin hoitavat keskinäisiä asioitaan samalla tavoin.
Kirjautumisten näkyvyyden avulla luodaan verkko-opetukseen yhteisöllisyyttä ja osoitetaan paitsi aktiivisuutta myös välittämistä. Kiitokset tästä toiminnosta Moodlen kehittäjille!
Virtualiasta pystyi seuraamaan opiskelijoiden käyntejä oppimisympäristössä, mutta tiedot näkyivät vain opettajille. Kokonaan verkossa toteutuvilla opintojaksoilla minulle tuli tavaksi osoittaa läsnäoloani lyhyiden tiedonantojen, keskustelunavausten tai keskustelupuheenvuorojen avulla. Joskus se tuntui kieltämättä keinotekoiselta. Nyt riittää lyhyt käväisy oppimisympäristössä ja opintojaksolla. Ei vie kuin 10 sekuntia, kun käyn vilkaisemassa, onko opintojaksolla tapahtunut mitään uutta: tehtäviä palautettu tai jätetty keskustelupuheenvuoroja. Näen myös, kuka on käynyt muuten vain opintojaksolla. Pysyn ajan tasalla ja viestin myös opiskelijoille läsnäoloani.
Mielestäni tämä näkyminen on hyvä asia. Kun verkko-opetuksen tavoitteena on yhteisöllisyys, tiheästi Moodleen kirjautuvien kesken alkaa pakostakin muodostua yhteisö. Ne puolestaan, joiden kirjautumisten välillä on viikkoja, jäävät yhteisön ulkopuolelle. Totta kai kirjautumisten näkymisessä on mukana myös valvontanäkökulma, mutta siitä ei kannata tehdä liian suurta numeroa.
Opettaja voi ottaa Moodlessa käyttöön myös online-toiminnon, joka näyttää senhetkiset opintojaksolla tai oppimisympäristössä olijat. Voi tuntea sielujen sympatiaa, kun esimerkiksi myöhäisinä iltahetkinä huomaa kollegan työskentelevän verkko-opetuksen parissa. Parhaassa tapauksessa voi vaihtaa muutaman sanan sähköpostilla tai puhelimitse aivan kuin osuisi samaan aikaan kopiokoneelle tai kahvihuoneeseen. Ehkäpä opiskelijatkin hoitavat keskinäisiä asioitaan samalla tavoin.
Kirjautumisten näkyvyyden avulla luodaan verkko-opetukseen yhteisöllisyyttä ja osoitetaan paitsi aktiivisuutta myös välittämistä. Kiitokset tästä toiminnosta Moodlen kehittäjille!
lauantai 24. tammikuuta 2009
Mystinen julkisuus
Tutkimusjohtaja Cimmo Nurmi kirjoitti kuluvalla viikolla Satakunnan Kansaan kantaa ottavan yliön. Tässä faktapohjaisessa kirjoituksessa tuotiin esiin SAMKin ansioita mm. yritysyhteistyön, laatutyön ja opetuksenkin alueella.
Samkkilaisille nämä asiat ovat tuttuja. Me tiedämme keskuudessamme, että esim. opetuksemme on arvioitu sijoittuneen jo useana vuonna peräkkäin viiden parhaan joukkoon ammattikorkeakoulujen joukossa (joita nykyään on 28, mutta vielä vuosi sitten 31). Viime syksynä toteutettu kansallinen laatujärjestelmän auditointi taas oli meille kaikille yhteinen ponnistus, kun laatudokumentit päivitettiin. Tämän auditoinnin tuloksia odottelemme luottavaisina.
Mutta kuinka moni laajan yleisön edustaja tietää nämä asiat? Kuinka monelle yliön sisältö tuli yllätyksenä?
Satakuntalaiseen tapaan SAMK ei ole pitänyt kovin suurta ääntä saavutuksistaan. Tiedottamisen linja on ollut asiallinen. Silti Cimmo Nurmen kirjoituksen otsikossa esitetty kysymys ”Miksi SAMK ei saa ansaitsemaansa arvostusta?” on aiheellinen.
Jotenkin nurinkuriselta tuntuu yhteisöviestinnän opettajasta, kun yksi tavanomainen gallup, jonka kysymyksenasettelu oli kovin epämääräinen, on ainakin minulle kantautuneiden viestien mukaan tuonut SAMKille myönteistä julkisuutta kohtalaisen paljon.
Uudenvuoden jälkeen paikallisessa kauppakeskuksessa asioidessani toimittaja pysäytti minut ja kyseli, mitä ajatuksia alkava vuosi herättää. Kun mitään kovin henkilökohtaista ei viitsi lehtien palstoilla selostaa, käänsin ajatukset työhön. Mitäpä muuta sitä toivoisi, kuin että mukava ja antoisa syksy töissä saisi samanlaista jatkoa. Vähän hätkähdytti, kun toimittaja kyseli työpaikkani nimeä, mutta toisaalta ei kai tällaista myönteistä asiaa tarvitse piilotella.
Mutta voi sitä kommenttien määrää, jonka nuo muutamat rivit lehdessä aiheuttivat, kun tutut ja tuttujen tutut olivat lukeneet gallupin! Näin SAMK sai pienen palan myönteistä julkisuutta aivan sattumalta, ilman sen kummempia valmisteluja.
Kannattaa lukea Cimmo Nurmen kirjoitus tiistain 20.1.2009 Satakunnan Kansasta.
Samkkilaisille nämä asiat ovat tuttuja. Me tiedämme keskuudessamme, että esim. opetuksemme on arvioitu sijoittuneen jo useana vuonna peräkkäin viiden parhaan joukkoon ammattikorkeakoulujen joukossa (joita nykyään on 28, mutta vielä vuosi sitten 31). Viime syksynä toteutettu kansallinen laatujärjestelmän auditointi taas oli meille kaikille yhteinen ponnistus, kun laatudokumentit päivitettiin. Tämän auditoinnin tuloksia odottelemme luottavaisina.
Mutta kuinka moni laajan yleisön edustaja tietää nämä asiat? Kuinka monelle yliön sisältö tuli yllätyksenä?
Satakuntalaiseen tapaan SAMK ei ole pitänyt kovin suurta ääntä saavutuksistaan. Tiedottamisen linja on ollut asiallinen. Silti Cimmo Nurmen kirjoituksen otsikossa esitetty kysymys ”Miksi SAMK ei saa ansaitsemaansa arvostusta?” on aiheellinen.
Jotenkin nurinkuriselta tuntuu yhteisöviestinnän opettajasta, kun yksi tavanomainen gallup, jonka kysymyksenasettelu oli kovin epämääräinen, on ainakin minulle kantautuneiden viestien mukaan tuonut SAMKille myönteistä julkisuutta kohtalaisen paljon.
Uudenvuoden jälkeen paikallisessa kauppakeskuksessa asioidessani toimittaja pysäytti minut ja kyseli, mitä ajatuksia alkava vuosi herättää. Kun mitään kovin henkilökohtaista ei viitsi lehtien palstoilla selostaa, käänsin ajatukset työhön. Mitäpä muuta sitä toivoisi, kuin että mukava ja antoisa syksy töissä saisi samanlaista jatkoa. Vähän hätkähdytti, kun toimittaja kyseli työpaikkani nimeä, mutta toisaalta ei kai tällaista myönteistä asiaa tarvitse piilotella.
Mutta voi sitä kommenttien määrää, jonka nuo muutamat rivit lehdessä aiheuttivat, kun tutut ja tuttujen tutut olivat lukeneet gallupin! Näin SAMK sai pienen palan myönteistä julkisuutta aivan sattumalta, ilman sen kummempia valmisteluja.
Kannattaa lukea Cimmo Nurmen kirjoitus tiistain 20.1.2009 Satakunnan Kansasta.
maanantai 19. tammikuuta 2009
Viestintää finanssikriisin pyörteissä
Finanssikriisiin liittyvät julkiset puheenvuorot ovat kiinnostavaa luettavaa tällaisesta maallikosta, joka ei voi itseään tituleerata ainakaan talouden asiantuntijaksi. Syys-lokakuussa poliitikkojen ensimmäinen viesti oli, että Suomella ei ole mitään hätää. Yritysten taseet ja omavaraisuusaste ovat kunnossa. Valtio on onnistunut taloudenpidossaan ja eikä velkaantumisesta tarvitse kantaa huolta. Tilanne on aivan toinen kuin 90-luvulla. Kaikki tahot, jotka saivat äänensä kuuluviin, pyrkivät rauhoittamaan kuluttajia: asiantuntijat, poliitikot, taloustoimittajat.
Seuraavassa vaiheessa alkoi kilpahuudanta siitä, kuka milläkin rahasummalla elvyttäisi. Oppositio sai itselleen aseen hallituksen suunnittelemasta 100 miljoonan elvytyspaketista ja pani kymmenen kertaa paremmaksi: Elvytykseen tarvittaisiin ainakin miljardi! Jenkeistä kantautui huhuja summista, jotka huimasivat tavallisen suomalaisen päätä: kymmeniä, satoja, ellei peräti tuhansia miljardeja dollareita. Tällainen elvytys pitäisi toki hoitaa velkarahalla, mutta tässä vaiheessa ainakin suomalaisessa keskustelussa unohdettiin täysin, että velka pitää joskus maksaa poiskin. Alettiin vihjailla siitä, että kuluttaminen olisi isänmaallinen teko. Eihän työssä käyvillä ollut mitään huolta: Veronkorotukset tulossa ja elvytystäkin tiedossa.
Pankeista on kannettu huolta alusta alkaen, ja pitkin hampain maallikon täytyy uskoa, että hyvinä aikoina voittoja tekevät pankit voivat luottaa siihen, että huonoina aikoina valtio tulee avuksi. Alkuvuodesta talousguru Antti Tanskanen nosti esiin erityisesti yritykset, joita pitäisi tukea. Niinpä niin. Mitä seuraavaksi.
Viime päivät ja viikot olemme saaneet lukea ja kuulla kymmenistä tuhansista lomautuksista. Melkein alkaa tuntua siltä, että yritykset kilpailevat sillä, kuka eniten lomauttaa. Maallikko epäilee, että lomautuksissa alkaa olla hätävarjelun liioittelua, ihan kuin paniikkivaihde olisi jäänyt päälle, mutta ei tietenkään voi olla varma. Sen sijaan hän odottaa kiinnostuneena, missä vaiheessa lomautettuja tai irtisanottuja alkaa olla riittävästi, että kansalaisten yllyttäminen kuluttamaan alkaa vähetä. Sekin maallikkoa mietityttää, kuka tai mikä taho tätä huutokaupalta vaikuttavaa viestintää manipuloi.
-----------------------------------------------------
PS. Blogi jatkaa samoilla linjoilla ja samoilla painotuksilla. Jossain vaiheessa keväällä ylempi amk-tutkinto tulee enemmän mukaan.
Seuraavassa vaiheessa alkoi kilpahuudanta siitä, kuka milläkin rahasummalla elvyttäisi. Oppositio sai itselleen aseen hallituksen suunnittelemasta 100 miljoonan elvytyspaketista ja pani kymmenen kertaa paremmaksi: Elvytykseen tarvittaisiin ainakin miljardi! Jenkeistä kantautui huhuja summista, jotka huimasivat tavallisen suomalaisen päätä: kymmeniä, satoja, ellei peräti tuhansia miljardeja dollareita. Tällainen elvytys pitäisi toki hoitaa velkarahalla, mutta tässä vaiheessa ainakin suomalaisessa keskustelussa unohdettiin täysin, että velka pitää joskus maksaa poiskin. Alettiin vihjailla siitä, että kuluttaminen olisi isänmaallinen teko. Eihän työssä käyvillä ollut mitään huolta: Veronkorotukset tulossa ja elvytystäkin tiedossa.
Pankeista on kannettu huolta alusta alkaen, ja pitkin hampain maallikon täytyy uskoa, että hyvinä aikoina voittoja tekevät pankit voivat luottaa siihen, että huonoina aikoina valtio tulee avuksi. Alkuvuodesta talousguru Antti Tanskanen nosti esiin erityisesti yritykset, joita pitäisi tukea. Niinpä niin. Mitä seuraavaksi.
Viime päivät ja viikot olemme saaneet lukea ja kuulla kymmenistä tuhansista lomautuksista. Melkein alkaa tuntua siltä, että yritykset kilpailevat sillä, kuka eniten lomauttaa. Maallikko epäilee, että lomautuksissa alkaa olla hätävarjelun liioittelua, ihan kuin paniikkivaihde olisi jäänyt päälle, mutta ei tietenkään voi olla varma. Sen sijaan hän odottaa kiinnostuneena, missä vaiheessa lomautettuja tai irtisanottuja alkaa olla riittävästi, että kansalaisten yllyttäminen kuluttamaan alkaa vähetä. Sekin maallikkoa mietityttää, kuka tai mikä taho tätä huutokaupalta vaikuttavaa viestintää manipuloi.
-----------------------------------------------------
PS. Blogi jatkaa samoilla linjoilla ja samoilla painotuksilla. Jossain vaiheessa keväällä ylempi amk-tutkinto tulee enemmän mukaan.
tiistai 16. joulukuuta 2008
Koukussa verkko-opetukseen
Olen hehkuttanut monella foorumilla verkko-oppimisen hyviä puolia. Tämä toistaiseksi viimeinen blogikirjoitus käsittelee erityisesti verkko-opettajuutta.
Verkko-opettaja
- suunnittelee vanhoista opintojaksoista uusia verkko-opetussovelluksia
- toteuttaa itseään ideoidessaan verkkotehtäviä
- päivittää linkkejä, päivittää opintojakson aineistoja ja verkkotehtäviä
- etsii aktiivisesti uusia verkkoaineistoja
- opiskelee oppimisympäristössä toimimista usein yrityksen ja erehdyksen kautta
- huomaa noin vuoden välein tarvitsevansa nettiosaamisensa päivittämistä
- seuraa opiskelijoiden toimintaa oppimisympäristössä, muistuttelee, vastailee kysymyksiin
- saa tietyin väliajoin sähköpostiinsa pyyntöjä lisäajan myöntämisestä tehtävänpalautuksiin
- saa silloin tällöin myös ikäviä viestejä, joissa moititaan (aiheellisesti tai aiheettomasti) milloin mitäkin
- viettää 8 – 10 tunnin arviointisessioita koneensa ääressä ja ilmestyy niiden jälkeen ihmisten ilmoille kuin kellarista nousseena
- saa lukeakseen hienoja tehtävänpalautuksia ja muistaa, miksi tekee tätä työtä :)
- kokee, että kerran verkko-opetuksen aloitettuaan paluuta entiseen ei ole.
-------------------------------------------
Viestintää-blogi on liittynyt syksyllä 2008 toteutuneeseen Verkkoviestinnän opintojaksoon. Tarvitsin kokemuksen bloginpitämisestä pystyäkseni ohjaamaan opiskelijoita. Tänään tiistaina arvioin Verkkoviestinnän viimeisen tehtävän – opiskelijoiden blogit – sen mukaan, minkälaisia tavoitteita he olivat itselleen asettaneet ja mitä tavoitteita tällä oppimistehtävällä oli.
Ryhmä onnistui mielestäni hyvin tässä tehtävässä. Opiskelijat saivat valmiuksia blogikirjoittamiseen. Todennäköisesti muutama blogi jäi elämään ja ehkä uusia syntyy.
Viestintää-blogikin uudistuu. Sitä ennen kuitenkin on vuorossa muutaman viikon tauko.
Kiitokset lukijoilleni ja kommentoijille. Rauhaisaa joulua!
sunnuntai 7. joulukuuta 2008
Tylsiä tv-ohjelmia
Lähes kaksi miljoonaa (korj. 9.12.) suomalaista on taas viettänyt itsenäisyyspäivän illan Yleisradion tuottaman toiseksi huonoimman ohjelman äärellä. On odotettu, millaisessa asussa Vanhasen daami juhlii ja jännitetty, miten Tanja Karpelan kihlattu selviytyy Linnan etiketistä.
Eeva nosti marraskuun lopun blogikommentissaan esille Linnan juhlat. Olen aivan samaa mieltä siitä, että ohjelma on käsittämättömän tylsä. Tuskin olen ainoa, joka on tätä mieltä. Simo Frangén ehti pilailla Satakunnan Kansan kolumnissa näistä juhlista saamistaan kokemuksista. Sunnuntain Helsingin Sanomissa pilapiirtäjä vei sanat suustani, kun ilkkui Jungnerin suulla, että juhlien konsepti kannattaisi myydä ulkomaille Ylen taloudellisen tilanteen parantamiseksi.
Onhan meillä päivitelty aikaisemminkin sitä, että vietämme itsenäisyyspäivän illan katselemassa presidenttiparin kättelyä. Minua ohjelmassa ärsyttävät kuitenkin eniten kömpelöt haastattelut, joita tehdään ilmeisen epämiellyttävissä oloissa. Tosin en tällä kertaa voi aivan varmasti väittää haastatteluja kömpelöiksi, sillä ohjelma jäi katsomatta.
Sama heikkous on Ylen tuottamassa tylsimmässä ohjelmassa: vaalivalvojaisissa. Kun puoluejohtajilta ja poliitikoilta tivataan tuon tuosta kommentteja vaalituloksesta, sitä ei jaksa pitkään katsella. Ohjelman ideanahan on seurata tuloslaskennan edistymistä, mutta pelkkä tuloslaskenta ei täytä ohjelma-aikaa. Siispä haastatellaan poliitikkoja ja kuunnellaan asiantuntijoiden kommentteja.
Samaan aikaan tulokset ovat luettavissa muun muassa Ylen nettisivuilta, jonne aika suuri joukko ohjelmaa seuraavista on todennäköisesti siirtynyt. Ihmettelenkin, kuinka pitkään Yle tuottaa ohjelmaa televisioversiona. Vai aletaanko kenties jossain vaiheessa väliajoilla esittää lyhyitä sketsejä tai menneiden vuosien parhaita tv-ohjelmia?
Ystävä avasi silmäni näkemään, mistä Linnan juhlien suosiossa on kyse. Ohjelman avullahan me tavalliset tallaajat ympäri Suomea pääsemme OSALLISTUMAAN juhlintaan. Siksi en tartukaan Eevan heittämään ajatukseen siitä, että juhlien televisioinnista luovutaan. Kättelyt voidaan esittää, mutta haastattelujen jättämistä kokonaan pois sen sijaan kannatan. Pukuja voi halutessaan katsella jälkikäteen lehdistä ja nettisivuilta.
Eeva nosti marraskuun lopun blogikommentissaan esille Linnan juhlat. Olen aivan samaa mieltä siitä, että ohjelma on käsittämättömän tylsä. Tuskin olen ainoa, joka on tätä mieltä. Simo Frangén ehti pilailla Satakunnan Kansan kolumnissa näistä juhlista saamistaan kokemuksista. Sunnuntain Helsingin Sanomissa pilapiirtäjä vei sanat suustani, kun ilkkui Jungnerin suulla, että juhlien konsepti kannattaisi myydä ulkomaille Ylen taloudellisen tilanteen parantamiseksi.
Onhan meillä päivitelty aikaisemminkin sitä, että vietämme itsenäisyyspäivän illan katselemassa presidenttiparin kättelyä. Minua ohjelmassa ärsyttävät kuitenkin eniten kömpelöt haastattelut, joita tehdään ilmeisen epämiellyttävissä oloissa. Tosin en tällä kertaa voi aivan varmasti väittää haastatteluja kömpelöiksi, sillä ohjelma jäi katsomatta.
Sama heikkous on Ylen tuottamassa tylsimmässä ohjelmassa: vaalivalvojaisissa. Kun puoluejohtajilta ja poliitikoilta tivataan tuon tuosta kommentteja vaalituloksesta, sitä ei jaksa pitkään katsella. Ohjelman ideanahan on seurata tuloslaskennan edistymistä, mutta pelkkä tuloslaskenta ei täytä ohjelma-aikaa. Siispä haastatellaan poliitikkoja ja kuunnellaan asiantuntijoiden kommentteja.
Samaan aikaan tulokset ovat luettavissa muun muassa Ylen nettisivuilta, jonne aika suuri joukko ohjelmaa seuraavista on todennäköisesti siirtynyt. Ihmettelenkin, kuinka pitkään Yle tuottaa ohjelmaa televisioversiona. Vai aletaanko kenties jossain vaiheessa väliajoilla esittää lyhyitä sketsejä tai menneiden vuosien parhaita tv-ohjelmia?
Ystävä avasi silmäni näkemään, mistä Linnan juhlien suosiossa on kyse. Ohjelman avullahan me tavalliset tallaajat ympäri Suomea pääsemme OSALLISTUMAAN juhlintaan. Siksi en tartukaan Eevan heittämään ajatukseen siitä, että juhlien televisioinnista luovutaan. Kättelyt voidaan esittää, mutta haastattelujen jättämistä kokonaan pois sen sijaan kannatan. Pukuja voi halutessaan katsella jälkikäteen lehdistä ja nettisivuilta.
sunnuntai 30. marraskuuta 2008
Onneksi on sää!
Sää on antanut meille paljon puheenaihetta viimeksi kuluneina parina vuonna. Viime kesän sateita, edellisvuoden mustaa joulua ja lumettomuutta ylipäätään jaksetaan päivitellä. Elokuun 2007 rankkasade ei varmasti jättänyt kylmäksi ketään, joka sen täällä Satakunnassa koki.
Tekee mieli väittää, että tätä nykyä sää ei ole vain englantilaisten tapa aloittaa puhe puolitutun tai tuntemattoman kanssa. Kyllä me suomalaisetkin jaksamme puhua ilmiöstä nimeltä sää ja ilmastonmuutos pitempäänkin kuin keskustelun aloittamiseksi.
Tunnustaudun innokkaaksi sääennusteiden seuraajaksi erityisesti kesän kynnyksellä. Netistä löytyy runsain mitoin ennusteita lähes joka paikkakunnalle, mutta parhaaksi paikallissään ennustajaksi on osoittautunut Satakunnan Kansan muutaman päivän ennuste. Tosin sekin ehtii muuttua nopeasti, joten ennustusta voi pitää varmana vain parin päivän tähtäimellä. Vielä muutama vuosi sitten luotin Suupohjan äijän pitkän aikavälin ennusteisiin, mutta kun hän ennusti kesän 2007 jokseenkin pieleen, luottamus on mennyttä. Olisiko niin, että entisajan ennusmerkit eivät pädekään enää ilmastonmuutoksen aikakaudella?
Sinänsä on hienoa, että meillä on tällainen yhteinen huolen tai ilon aihe kuin sää. Sääpohdinnat yhdistävät monenikäisiä, eri sukupuolten ja ammattiryhmien edustajia. Kun keskustelu on käynnistynyt näillä sääpohdinnoilla, on luotu tarpeeksi yhteistä pohjaa keskustelun jatkamiselle vaikkapa vähän kinkkisemmistä asioista.
Kyllä oli muuten muutama hieno päivä talvisäätä kuluneella viikolla! Luntakin saatiin enemmän kuin viime talvena yhteensä! Pikkupakkasessa oli mukavaa lenkitellä, ja moni ehti mäkeen tai ladulle. Näitä talvipäiviä on mukava muistella joulukuun vesisateessa.
Tekee mieli väittää, että tätä nykyä sää ei ole vain englantilaisten tapa aloittaa puhe puolitutun tai tuntemattoman kanssa. Kyllä me suomalaisetkin jaksamme puhua ilmiöstä nimeltä sää ja ilmastonmuutos pitempäänkin kuin keskustelun aloittamiseksi.
Tunnustaudun innokkaaksi sääennusteiden seuraajaksi erityisesti kesän kynnyksellä. Netistä löytyy runsain mitoin ennusteita lähes joka paikkakunnalle, mutta parhaaksi paikallissään ennustajaksi on osoittautunut Satakunnan Kansan muutaman päivän ennuste. Tosin sekin ehtii muuttua nopeasti, joten ennustusta voi pitää varmana vain parin päivän tähtäimellä. Vielä muutama vuosi sitten luotin Suupohjan äijän pitkän aikavälin ennusteisiin, mutta kun hän ennusti kesän 2007 jokseenkin pieleen, luottamus on mennyttä. Olisiko niin, että entisajan ennusmerkit eivät pädekään enää ilmastonmuutoksen aikakaudella?
Sinänsä on hienoa, että meillä on tällainen yhteinen huolen tai ilon aihe kuin sää. Sääpohdinnat yhdistävät monenikäisiä, eri sukupuolten ja ammattiryhmien edustajia. Kun keskustelu on käynnistynyt näillä sääpohdinnoilla, on luotu tarpeeksi yhteistä pohjaa keskustelun jatkamiselle vaikkapa vähän kinkkisemmistä asioista.
Kyllä oli muuten muutama hieno päivä talvisäätä kuluneella viikolla! Luntakin saatiin enemmän kuin viime talvena yhteensä! Pikkupakkasessa oli mukavaa lenkitellä, ja moni ehti mäkeen tai ladulle. Näitä talvipäiviä on mukava muistella joulukuun vesisateessa.
sunnuntai 23. marraskuuta 2008
Vastahakoisesti facebookissa
Vastasin facebook-kutsuun, jollaisia oli tipahdellut sähköpostiini jo useita. Viimeisimmän kutsujan mukaan amk-opettajan pitää tutustua tähän yhteisöön, jossa monet opiskelijamme viettävät aikaansa.
Niinpä kirjasin ympäristöön perustietoni ja aloin etsiä koulu- ja opiskelukavereita. Yksi ainoa entinen lukioaikainen koulukaveri löytyi. Matin kanssa olikin mielenkiintoista vaihtaa kuulumisia yli kymmenen vuotta sitten tapahtuneen edellisen tapaamisen jälkeen. Yliopistoaikaisia opiskelukavereita ei ole löytynyt. Ilmeisesti ikäluokkani äidinkielen tai viestinnän opettajat eivät tunne nettiä saati facebookia omakseen tai sitten en osaa etsiä heitä oikealla tavalla.
Samkkilaisia facebookissa sen sijaan on pilvin pimein - sekä opiskelijoita että henkilökuntaa. Niinpä ympäristö ehdottaakin samkkilaisia uusiksi kavereiksi. Tässä tulee ensimmäinen ihmettelyn paikka: Miksi seurustelisin samkkilaisten kanssa fecebookissa, kun tavoitan heidät puhelimitse tai sähköpostilla varsin helposti? Tapaan heitä myös erilaisissa kokouksissa ja jopa Agorassa melko tiheään. Tarvitsenko tällaisen muilta suljetun yhteisen foorumin keskustellakseni joidenkin samkkilaisten kanssa?
Facebookin perimmäinen tarkoitus mietityttää myös: Verkostoitumista se palvelee ilman muuta ja tämä funktio onkin helppo hyväksyä. Varmaan facebookissa ollaan myös enemmän tai vähemmän näytillä: tällainen olen, tämä on historiani, nämä saavutuksiani ja – näin monta mielenkiintoista tai arvostettua kaveria minulla on.
Mitä todennäköisimmin facebook ruokkii myös ihmisten kurkistelunhalua. Kun kirjoittaja ilmaisee oman statuksensa kertomalla, mitä milloinkin tekee, niin saahan siinä kulumaan aikaa, kun käy läpi kavereitaan ja tutkii heidän kuulumisiaan. Onhan se vähän toista kuin kurkkia Big Brotherin tavisten tekemisiä - vai onko? Toisaalta - kun kerron omista tekemisistäni, niin ehkä sitä voi pitää jonkinlaisena avautumisena ja avartumisena?
Negatiivisena puolena voidaan pitää sitä, että facebookin säännöt hyväksymällä annan ylläpitäjälle oikeudet kaikkeen kuvamateriaaliini. Samoin kaikki facebook-keskusteluni, myös kahdenväliset, säilyvät ympäristössä ikuisesti. Mistä tiedän, että ne eivät jossain vaiheessa joudu vääriin käsiin?
Kuukauden oleskelu facebookissa ei siis ole tehnyt minusta sen kannattajaa. Moni on varoitellut siitä, että facebookiin jää koukkuun, että siitä tulee helposti melkoinen aikavaras. Tällaista en ole huomannut, ja kaiken kaikkiaan epäilen, että facebook ei ole minun juttuni.
Kysymys teille, jotka olette facebookin käyttäjiä: Mitä minulta on jäänyt huomaamatta, kun en tunne tätä mediaa omakseni?
Lisäys 5.12.
NYT löytyi mielekäs käyttötapa facebookille! Kun olen käynyt loppukeskusteluja valmistuvien ylemmän amkin opiskelijoiden kanssa, huomasimme, että voimme pitää siellä yllä yhteyksiä valmistuneiden (tähän mennessä noin 30) opiskelijoiden kanssa. Jonkinlainen ryhmä pitäisi perustaa, ja taidankin kääntyä nettivirtuoosi Konstan puoleen tässä asiassa.
Niinpä kirjasin ympäristöön perustietoni ja aloin etsiä koulu- ja opiskelukavereita. Yksi ainoa entinen lukioaikainen koulukaveri löytyi. Matin kanssa olikin mielenkiintoista vaihtaa kuulumisia yli kymmenen vuotta sitten tapahtuneen edellisen tapaamisen jälkeen. Yliopistoaikaisia opiskelukavereita ei ole löytynyt. Ilmeisesti ikäluokkani äidinkielen tai viestinnän opettajat eivät tunne nettiä saati facebookia omakseen tai sitten en osaa etsiä heitä oikealla tavalla.
Samkkilaisia facebookissa sen sijaan on pilvin pimein - sekä opiskelijoita että henkilökuntaa. Niinpä ympäristö ehdottaakin samkkilaisia uusiksi kavereiksi. Tässä tulee ensimmäinen ihmettelyn paikka: Miksi seurustelisin samkkilaisten kanssa fecebookissa, kun tavoitan heidät puhelimitse tai sähköpostilla varsin helposti? Tapaan heitä myös erilaisissa kokouksissa ja jopa Agorassa melko tiheään. Tarvitsenko tällaisen muilta suljetun yhteisen foorumin keskustellakseni joidenkin samkkilaisten kanssa?
Facebookin perimmäinen tarkoitus mietityttää myös: Verkostoitumista se palvelee ilman muuta ja tämä funktio onkin helppo hyväksyä. Varmaan facebookissa ollaan myös enemmän tai vähemmän näytillä: tällainen olen, tämä on historiani, nämä saavutuksiani ja – näin monta mielenkiintoista tai arvostettua kaveria minulla on.
Mitä todennäköisimmin facebook ruokkii myös ihmisten kurkistelunhalua. Kun kirjoittaja ilmaisee oman statuksensa kertomalla, mitä milloinkin tekee, niin saahan siinä kulumaan aikaa, kun käy läpi kavereitaan ja tutkii heidän kuulumisiaan. Onhan se vähän toista kuin kurkkia Big Brotherin tavisten tekemisiä - vai onko? Toisaalta - kun kerron omista tekemisistäni, niin ehkä sitä voi pitää jonkinlaisena avautumisena ja avartumisena?
Negatiivisena puolena voidaan pitää sitä, että facebookin säännöt hyväksymällä annan ylläpitäjälle oikeudet kaikkeen kuvamateriaaliini. Samoin kaikki facebook-keskusteluni, myös kahdenväliset, säilyvät ympäristössä ikuisesti. Mistä tiedän, että ne eivät jossain vaiheessa joudu vääriin käsiin?
Kuukauden oleskelu facebookissa ei siis ole tehnyt minusta sen kannattajaa. Moni on varoitellut siitä, että facebookiin jää koukkuun, että siitä tulee helposti melkoinen aikavaras. Tällaista en ole huomannut, ja kaiken kaikkiaan epäilen, että facebook ei ole minun juttuni.
Kysymys teille, jotka olette facebookin käyttäjiä: Mitä minulta on jäänyt huomaamatta, kun en tunne tätä mediaa omakseni?
Lisäys 5.12.
NYT löytyi mielekäs käyttötapa facebookille! Kun olen käynyt loppukeskusteluja valmistuvien ylemmän amkin opiskelijoiden kanssa, huomasimme, että voimme pitää siellä yllä yhteyksiä valmistuneiden (tähän mennessä noin 30) opiskelijoiden kanssa. Jonkinlainen ryhmä pitäisi perustaa, ja taidankin kääntyä nettivirtuoosi Konstan puoleen tässä asiassa.
sunnuntai 16. marraskuuta 2008
Turhauttavia keskusteluja
Käymme päivän mittaan sekä kotona että työpaikalla monenlaisia keskusteluja, ja noihin keskusteluihin sisältyy paljon enemmän kuin ulkopuolinen voisi kuvitella: asenteita, ennakkoluuloja, voitonriemua, häviöntunnetta, aikaisempia sanailuja. Tietyt keskustelut toistuvat vuodesta, kuukaudesta tai viikosta toiseen. Niissä käydään aina sama ajatustenvaihto ja ne päättyvät ilman, että ongelmaan saadaan ratkaisua. Ainakin toinen osapuoli jättää keskusteluareenan usein varsin turhautuneena tappiomielialan vallassa.
Tässä kaksi esimerkkiä työelämästä:
Ensimmäinen
Opiskelija: Minä en sitten voi osallistua verkkotehtävien purkamiseen seuraavalla luennolla.
Opettaja: ???
Opiskelija: Täytyy olla paikalla englannin/ruotsin/espanjan/saksan/venäjän/italian/ranskan luennolla.
Opettaja: Mutta eihän sinne vaadita 100-prosenttista läsnäoloa?
Opiskelija: Ne kerrat pitää säästää mahdollista työvuoroa/lomamatkaa jne. varten.
Opettaja: !!!
Toinen
Henkilö I: Opasta sinäkin opiskelijoita Moodlen wiki-toiminnon/nettineuvotteluohjelman/Skypen käyttöön, niin ryhmätöiden tekeminen helpottuu.
Henkilö II: En käytä Moodlea, koska en ole amk-vessissä.
Henkilö I:!!!
*****************************
Vanhempien ja lasten väliset keskustelut ovat melko usein vetoamista siihen, ”kun kaikilla muille” ja ”kun meillä ei koskaan”. Seuraavanlaisia keskusteluja käydään puolisoiden kesken kodeissa mitä todennäköisimmin seuraavien pakkasten aikaan:
Aviopuoliso I: Miksi niitä nastarenkaita EI KOSKAAN voi vaihtaa hyvissä ajoin? Miksi sitä vaihtoa aina pitää vitkuttaa viime tippaan. Miten tässä nyt selviää liukkaalla?!
Aviopuoliso II: Nastat kuluvat pelkällä asfaltilla. Viime talvenakin hätäilit aivan turhaan, sillä nastarenkaita ei olisi tarvittu kuin muutamana päivänä. Jos nyt vaihdan renkaat, niin varmasti pian alkaa vesikelit. Ei tästä vielä talvea tule!
Aviopuoliso I: !!!
*****************************
PS. Pojantyttären kielenoppiminen edistyy hurjaa vauhtia. Vaaria nimitetään nykyään "vaaviksi", mikä on aika paljon lähempänä alkuperäistä nimeä kuin kesäinen "voivaa".
Tässä kaksi esimerkkiä työelämästä:
Ensimmäinen
Opiskelija: Minä en sitten voi osallistua verkkotehtävien purkamiseen seuraavalla luennolla.
Opettaja: ???
Opiskelija: Täytyy olla paikalla englannin/ruotsin/espanjan/saksan/venäjän/italian/ranskan luennolla.
Opettaja: Mutta eihän sinne vaadita 100-prosenttista läsnäoloa?
Opiskelija: Ne kerrat pitää säästää mahdollista työvuoroa/lomamatkaa jne. varten.
Opettaja: !!!
Toinen
Henkilö I: Opasta sinäkin opiskelijoita Moodlen wiki-toiminnon/nettineuvotteluohjelman/Skypen käyttöön, niin ryhmätöiden tekeminen helpottuu.
Henkilö II: En käytä Moodlea, koska en ole amk-vessissä.
Henkilö I:!!!
*****************************
Vanhempien ja lasten väliset keskustelut ovat melko usein vetoamista siihen, ”kun kaikilla muille” ja ”kun meillä ei koskaan”. Seuraavanlaisia keskusteluja käydään puolisoiden kesken kodeissa mitä todennäköisimmin seuraavien pakkasten aikaan:
Aviopuoliso I: Miksi niitä nastarenkaita EI KOSKAAN voi vaihtaa hyvissä ajoin? Miksi sitä vaihtoa aina pitää vitkuttaa viime tippaan. Miten tässä nyt selviää liukkaalla?!
Aviopuoliso II: Nastat kuluvat pelkällä asfaltilla. Viime talvenakin hätäilit aivan turhaan, sillä nastarenkaita ei olisi tarvittu kuin muutamana päivänä. Jos nyt vaihdan renkaat, niin varmasti pian alkaa vesikelit. Ei tästä vielä talvea tule!
Aviopuoliso I: !!!
*****************************
PS. Pojantyttären kielenoppiminen edistyy hurjaa vauhtia. Vaaria nimitetään nykyään "vaaviksi", mikä on aika paljon lähempänä alkuperäistä nimeä kuin kesäinen "voivaa".
sunnuntai 9. marraskuuta 2008
Viestintää vuodenajan mukaan
Kaksi viikkoa sitten siirryimme talviaikaan. Yhtäkkiä illat olivat pimeitä ja aamut ainakin hetken aikaa hieman valoisampia kuin aikaisemmin. Illan pimeys tuli silmille kunnallisvaalisunnuntaina, kun sateessa ja tuulessa tein iltalenkin koiran kanssa. Kuuden jälkeen illalla oli jo verraten pimeää. Vastaantulijoiden, puolituttujen koirankävelyttäjien, kasvoja ei nähnyt eikä heitä aina tunnistanutkaan. Tuntui kuin pimeys olisi suorastaan yllyttänyt suojautumaan ja välttelemään katsekontaktia. Kunnallisvaalisunnuntain iltalenkillä olo oli kuin zombilla, joka hapuilee oudossa ympäristössä outojen ihmisten joukossa. Pimeys teki meistä erilaisia toimijoita, mikä konkretisoitui viestintäkäyttäytymisessämme.
Viestintätapahtumassa kellonaika ja vuodenaika ovat vain yksi muuttuja. Yksityiselämän viestinnässä vaikuttavat viestijöiden sukupuoli, ikä, ammatti, perhesuhteet, vireystila, keskinäiset suhteet sekä tietenkin itse viestintätilanne. Miniäntekele viestii tulevalle anopille todennäköisesti eri tavoin kuin senhetkiselle ystäväpiirille. Uuden työpaikan tulevaa lähiesimiestä lähestytään eri tavoin kuin vaikkapa entisen työpaikan kollegoita. Yhteisöviestinnässä organisaation ikä, koko, kotipaikkakunta, kilpailutilanne ja tietenkin kohderyhmä ovat merkittäviä muuttujia.
Viestinnän tutkimuksessa ns. kontingenssiteorian mukaan voidaan puhua viestintään vaikuttavista sisäisistä ja ulkoisista tekijöistä. Yhteensä kymmenessä eri kategoriassa on useita eri tekijöitä. Sisäisissä tekijöistä esimerkiksi henkilöstön kohdalla viestintään vaikuttavat työvoiman rakenteen yhdenmukaisuus tai erilaisuus: ikä, koulutus, sukupuoli, vaihtuvuus ja asema. Pankin henkilöstölehti ja intranet ovat varmaankin aika erilaisia kuin ammattikorkeakoulun tai kaupungin.
Onneksi tavallisten tallaajien ei kuitenkaan tarvitse kaiken aikaa pitää mielessä kontingenssiteorian muuttujia. Viestinnän ammattilainen tiedostaa luonnostaan eri muuttujat ja muokkaa viestiään sen mukaan. Muiden kohdalla voidaan luottaa tilannetajuun, joka ohjaa meitä viestimään oikealla tavalla. Kun me koirankävelyttäjät olemme muutaman kuukauden ajan kyräilleet toisiamme iltalenkillä, tervehdimme iloiten vaalenevia iltoja, jolloin voimme taas tervehtiä toisiamme ja vaihtaa kuulumisia iltalenkin yhteydessä.
Viestintätapahtumassa kellonaika ja vuodenaika ovat vain yksi muuttuja. Yksityiselämän viestinnässä vaikuttavat viestijöiden sukupuoli, ikä, ammatti, perhesuhteet, vireystila, keskinäiset suhteet sekä tietenkin itse viestintätilanne. Miniäntekele viestii tulevalle anopille todennäköisesti eri tavoin kuin senhetkiselle ystäväpiirille. Uuden työpaikan tulevaa lähiesimiestä lähestytään eri tavoin kuin vaikkapa entisen työpaikan kollegoita. Yhteisöviestinnässä organisaation ikä, koko, kotipaikkakunta, kilpailutilanne ja tietenkin kohderyhmä ovat merkittäviä muuttujia.
Viestinnän tutkimuksessa ns. kontingenssiteorian mukaan voidaan puhua viestintään vaikuttavista sisäisistä ja ulkoisista tekijöistä. Yhteensä kymmenessä eri kategoriassa on useita eri tekijöitä. Sisäisissä tekijöistä esimerkiksi henkilöstön kohdalla viestintään vaikuttavat työvoiman rakenteen yhdenmukaisuus tai erilaisuus: ikä, koulutus, sukupuoli, vaihtuvuus ja asema. Pankin henkilöstölehti ja intranet ovat varmaankin aika erilaisia kuin ammattikorkeakoulun tai kaupungin.
Onneksi tavallisten tallaajien ei kuitenkaan tarvitse kaiken aikaa pitää mielessä kontingenssiteorian muuttujia. Viestinnän ammattilainen tiedostaa luonnostaan eri muuttujat ja muokkaa viestiään sen mukaan. Muiden kohdalla voidaan luottaa tilannetajuun, joka ohjaa meitä viestimään oikealla tavalla. Kun me koirankävelyttäjät olemme muutaman kuukauden ajan kyräilleet toisiamme iltalenkillä, tervehdimme iloiten vaalenevia iltoja, jolloin voimme taas tervehtiä toisiamme ja vaihtaa kuulumisia iltalenkin yhteydessä.
lauantai 1. marraskuuta 2008
Ei-viestintää
–Venäjän presidentti Medvedev ja pääministeri Putin ovat viime aikoina esiintyneet vain harvoin yhdessä, kertoo Venäjän ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan erikoistunut tutkija Pavel Baev viimeisimmässä Suomen Kuvalehdessä. Siinä yksi esimerkki siitä, miten ei-viestintä kertoo joskus merkittäviä asioita.
Ei-viestintää on viestimättömyys, tekemättömyys tai näkymättömyys. On tunnettua, että erityisesti Suomessa esimiehet eivät viesti alaisilleen ainakaan näiden työsuorituksista. Se että minkäälaista palautetta ei kuulu, on hyvä merkki. Palautetta tulee, jos jokin menee vikaan, eli palautteeseen liittyy varsin monilla työikäisillä negatiivinen mielikuva.
Entä mistä kertoo se, että johonkin tilaisuuteen ei saavu yleisöä? Huonosta markkinoinnista tai tiedotuksesta? Hankalasta ajankohdasta? Tylsästä ohjelmasta? Muista kilpailevista tilaisuuksista? Ihmisten yleisestä laiskuudesta? – Tuon kun tietäisi, niin saisimme järjestämiimme tilaisuuksiin työnantajia, potentiaalisia opiskelijoita, vaikuttajia, suuren yleisön edustajia tai sen kohderyhmän edustajia, jota kulloinkin tavoitellaan.
Viestimättömyys on viesti itsessään. Se että on puhumaton, ei osallistu yhteisiin keskusteluihin tai jää pois vaikkapa työpaikan yhteisistä tilaisuuksista, on viesti. Amerikkalainen viestinnän oppikirjakin toteaa: You cannot not-communicate. Luonnollisesti toteamus koskee myös sitä seikkaa, että vaikka henkilö ei puhu, hän viestii eleiden ja ilmeiden tai ilmeettömyyden kautta.
Viestimättömyys tai vaikeneminen on tehokas vaikuttamiskeino. Miltä tuntuu, jos asiakas vaikenee eikä vastaa edes kysymyksiin? Työkaveriakin voi kiusata jättämällä vastaamatta kysymykseen tai kommentoimatta esimerkiksi hänen menestystään. Entä miten monta riitaa pariskuntien välillä käydäänkään puhumattomuuden, mököttämisen avulla?
Me opettajat pohdimme usein sitä, miksi opiskelijat eivät osallistu luennoille. Osallistumispakkoa ei ole, joten opiskelija valitsee kovin usein töihin menon luennolle osallistumisen sijasta. Nyt haastankin opiskelijat vastaamaan nimellä tai anonyymisti kysymykseen: Mikä saisi teidät osallistumaan paremmin luennoille? – Opintorahan kaksinkertaistaminen ei ole hyväksyttävä vastaus ;)
Ei-viestintää on viestimättömyys, tekemättömyys tai näkymättömyys. On tunnettua, että erityisesti Suomessa esimiehet eivät viesti alaisilleen ainakaan näiden työsuorituksista. Se että minkäälaista palautetta ei kuulu, on hyvä merkki. Palautetta tulee, jos jokin menee vikaan, eli palautteeseen liittyy varsin monilla työikäisillä negatiivinen mielikuva.
Entä mistä kertoo se, että johonkin tilaisuuteen ei saavu yleisöä? Huonosta markkinoinnista tai tiedotuksesta? Hankalasta ajankohdasta? Tylsästä ohjelmasta? Muista kilpailevista tilaisuuksista? Ihmisten yleisestä laiskuudesta? – Tuon kun tietäisi, niin saisimme järjestämiimme tilaisuuksiin työnantajia, potentiaalisia opiskelijoita, vaikuttajia, suuren yleisön edustajia tai sen kohderyhmän edustajia, jota kulloinkin tavoitellaan.
Viestimättömyys on viesti itsessään. Se että on puhumaton, ei osallistu yhteisiin keskusteluihin tai jää pois vaikkapa työpaikan yhteisistä tilaisuuksista, on viesti. Amerikkalainen viestinnän oppikirjakin toteaa: You cannot not-communicate. Luonnollisesti toteamus koskee myös sitä seikkaa, että vaikka henkilö ei puhu, hän viestii eleiden ja ilmeiden tai ilmeettömyyden kautta.
Viestimättömyys tai vaikeneminen on tehokas vaikuttamiskeino. Miltä tuntuu, jos asiakas vaikenee eikä vastaa edes kysymyksiin? Työkaveriakin voi kiusata jättämällä vastaamatta kysymykseen tai kommentoimatta esimerkiksi hänen menestystään. Entä miten monta riitaa pariskuntien välillä käydäänkään puhumattomuuden, mököttämisen avulla?
Me opettajat pohdimme usein sitä, miksi opiskelijat eivät osallistu luennoille. Osallistumispakkoa ei ole, joten opiskelija valitsee kovin usein töihin menon luennolle osallistumisen sijasta. Nyt haastankin opiskelijat vastaamaan nimellä tai anonyymisti kysymykseen: Mikä saisi teidät osallistumaan paremmin luennoille? – Opintorahan kaksinkertaistaminen ei ole hyväksyttävä vastaus ;)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)